Huoltovarmuuskeskus maksoi suojista viisi miljoonaa, leijonanosa jäi saamatta - Johto myönsi sekavat kaupat: “Olemme pahoillamme”

Toimitusjohtaja Tomi Lounema ei suostu kertomaan, ketkä sopivat kaupat Sarmasteen ja Jylhän kanssa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema myönsi tänään 9. huhtikuuta tiedotustilaisuudessa, että Suomen Kuvalehden paljastamat tiedot suojavälinekauppojen epäselvyyksistä pitävät paikkansa.

Louneman mukaan Huoltovarmuuskeskus oli tehnyt tilauksen sekä liikemies Onni Sarmasteen omistamalta yhtiöltä että kauneusklinikkayrittäjä Tiina Jylhän virolaiselta yhtiöltä.

Toimitusjohtaja kertoi, että Huoltovarmuuskeskuksessa oli poikettu tavanomaisista hankintaprosesseista ja jätetty tekemättä “normaalin rutiinin mukaisia tarkastuksia”.

Pikavippien parissa aiemmin työskenneellä Sarmasteella on pitkä ulosottorekisteri ja myös hänen yrityksellään on lukuisia maksuhäiriömerkintöjä. Jylhä on tuomittu talousrikoksista vuosina 2007 ja 2008. Hänen kumppaninsa Tapani Valkonen on parhaillaan rikossyytteessä muun muassa rahanpesusta.

“Osapuolina on ollut tahoja, jotka normaalitilassa olisi rajattu ulkopuolelle”, Lounema sanoo.

Toimitusjohtaja Lounemalta kysyttiin, tiesikö hän Jylhän talousrikostaustasta ja maksuhäiriöistä. Lounema väisti kysymyksen ja vetosi siihen, että kauppoja tehdessään Huoltovarmuuskeskus arvioi Jylhän yhtiöltä tulevan materiaalin sellaiseksi, että kauppohin ryhdyttiin.

Jatkossa Huoltovarmuuskeskus aikoo Louneman mukaan olla huolellisempi kumppaneidensa suhteen.

“Kun tavaraa alkaa hiljalleen Suomeen tulemaan, niin se helpottaa meidän painetta kauppatoimien tekemisessä ja mahdollistaa sen, että voidaan vastapuoliriskin valvontaa tehdä paremmin kuin näissä ensimmäisissä kaupoissa on voitu tehdä.”

 

Suurin osa Sarmasteelta tilatuista hengityssuojaimista jäi saapumatta. Suojaimia tilattiin 1,1 miljoonaa ja niitä saapui ainoastaan noin 230 000. Kauppahinta oli viisi miljoonaa euroa ja se maksettiin kokonaisuudessaan Sarmasteen yhtiölle.

“Huoltovarmuuskeskus arvioi, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy näissä kauppatoimissa”, Lounema sanoi.

Louneman mukaan kauppojen peruminen on yksi mahdollisuus.

Virolainen Äripäev-lehti uutisoi tänään, että Huoltovarmuuskeskuksen siirtämä miljoonien eurojen maksu Tiina Jylhän kauneusklinikalle on jäädytetty virolaiselle pankkitilille.

Toimitusjohtaja Lounema kieltäytyi tiedotustilaisuudessa vastaamasta siihen, onko Huoltovarmuuskeskuksella ollut jokin rooli varojen jäädyttämisessä.

Lounema ei myöskään halunnut kertoa, ketkä Huoltovarmuuskeskuksessa järjestelivät Jylhän ja Sarmasteen kanssa tehdyt kaupat.

 

Tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että Lounema oli antanut tänään aamulla työministeri Tuula Haataiselle (sd) tilannekatsauksen epäonnistuneista hankinnoista.

Huoltovarmuuskeskus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön vastuualueelle. Tiettävästi ministeri oli saanut tietää kauppojen epäselvyyksistä vasta SK:n uutisen myötä.

Tilannekatsauksen jälkeen Haatainen esitti selvityspyynnön Huoltovarmuuskeskuksen hallitukselle.

Tänään iltapäivällä kokoontunut Huoltovarmuuskeskuksen hallitus päätti tilata ulkopuolisen selvityksen, jossa käydään läpi julkisuudessa olleet kaupat. Hallitus vastaa Haataisen selvityspyyntöön 14. huhtikuuta pidettävän hallituksen kokouksen yhteydessä.

Suomeen saapuu ensi viikolla lisää suojavarusteita. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Louneman mukaan niiden laatu selviää vasta laboratoriotesteissä. Kokonaisuudessaan suojavälinekauppoja on sovittu “useamman kymmenen miljoonan euron edestä”.

 

Tiedotustilaisuudessa käsiteltiin myös Huoltovarmuuskeskuksen hankintojen salailua.

Aamulehti uutisoi aikaisemmin tänään, että Huoltovarmuuskeskus oli salannut tiedot tavarantoimittajien nimistä. Lehti sai tiedon salauksesta sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tiedotustilaisuudessa Lounema kertoi yllättäen, että tiedot voidaan sittenkin antaa julkisuuteen. Hän ei itse kuitenkaan tiedotustilaisuudessa muistanut, miltä toimittajilta suojaimia olisi ensi viikolla Suomeen tulossa.

Eilen 8. huhtikuuta Huoltovarmuuskeskuksen hallintojohtaja Asko Harjula kertoi Suomen Kuvalehdelle, että yhtiöllä on viranomaiskielto tai -määräys olla kommentoimatta suojainhankintaa millään tavalla.

Harjula myös vetosi siihen, että median uutisointi tällaisesta kiellosta vaarantaisi “sen asian, mitä yritetään varjella”.

Kiellosta kysyttiin tiedotustilaisuudessa toimitusjohtaja Lounemalta.

“Huoltovarmuuskeskus voi tätä asiaa kommentoida siten kuin tätä tässä on tänään kommentoinut ja antaa tällaisen selvityksen tässä vaiheessa”, Lounema tyytyi selittämään.

Lounema ei ottanut kantaa siihen, onko mitään viranomaiskieltoa ylipäätään ollut olemassa.

Epäselväksi siis jäi, oliko Harjulan SK:lle antamassa ilmoituksessa kyse vain viranomaisen halusta estää asian käsittely julkisuudessa.

 

Tiedotustilaisuuden lopuksi Lounema pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, että “näiden tapausten oppeja” tullaan hyödyntämään tulevissa hankinnoissa.

“Me olemme hyvin pahoillamme, että on aiheutunut tällainen tilanne.”

“Meille on hyvin tärkeää se, että pystymme suomalaiselle terveydenhuollolle hankkimaan suojamateriaalia. Teemme kaikkemme sen eteen, että saamme hankittua materiaalia  nopeasti ja mahdollisimman laadukasta materiaalia.

Tiina Jylhä kertoo saaneensa uuden tilauksen Huoltovarmuuskeskukselta – miljoonat jäissä Virossa