Missä kaikki lapset?

Varkaudessa syntyvyys romahti kolmannekseen yhdessä sukupolvessa.

Tehtaan koulu lakkautettiin vuonna 2005. Peruskoulua kävi alle sata oppilasta.

Kotimaa 25.05.2018 06:00
Teksti Petri Pöntinen Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vesistöjen halkomassa 25 000 asukkaan Varkaudessa elettiin vuonna 1988 toiveikkaita aikoja.

Paperikoneet pyörivät täysillä, ja tehtaan viereen rakennettiin mediayhtiö Sanoman painotaloa. Sairaalassa kätilöt kapaloivat 361 uutta kaupunkilaista, keskimäärin yhden joka päivä.

Varkautelaiset Jukka Voutilainen ja Anna-Maija Sirvo rakastuivat.

Uiton mittamies ja parturi-kampaaja eivät kiirehtineet. Ensiksi paiskitaan töitä, sitten on perheen vuoro.

”Ajateltiin, että lapsia tulee jos on tullakseen.”

Anni syntyi vuonna 1992, keskellä syvää lamaa. Talouskurimuksessa moni pariskunta lykkäsi esikoisen hankintaa. Mutta ei Voutilaisen perhe, jossa kumpikin vanhempi oli leivässä kiinni.

Esikoisen synnyttyä perhe osti kerrostalokolmion.

”Vain lainan korkea korko hirvitti.”

Varkautta murjottiin, joka neljäs jäi vaille työtä. Teollisuudesta katosi tuhatkunta naisten työpaikkaa; vaneritehdas oli lopetettu, tekstiilitehdas Eiser kaatumassa konkurssiin.

Lapsia syntyi silti.

Koko maassa koettiin poikkeuksellinen piikki: 66 000 vauvaa. Moni työtön äiti, jolla oli yksi tai kaksi tenavaa, pyöräytti yhden lisää.

Lamavuosina syntyi aikaistettuja lapsia.

Paperikoneiden sulkemiset lamaannuttivat Varkauden. Nyt alueelle on tullut uusia yrityksiä.

Kaksi tyttöä ja vuorotyö – siinä oli tarpeeksi hoidettavaa uittomiehelle.

Sellutehtaan savupiippu sojottaa kohti taivasta. Stora Enson työsuojeluvaltuutettu, entinen uiton mittamies Jukka Voutilainen esittelee teollisuusaluetta.

”Vaimo sanoo, että täällä tuoksuu.”

”Hyvä että tuoksuu. Jos ei tuoksuisi, niin ei olisi töitä.”

Voutilaisen lapsuudessa 1960-luvun alussa tehtaat omisti Ahlström. Maan suurin teollisuusyritys oli käytännössä yhtä kuin Varkaus: se laati kaavat, rakensi asunnot, hoiti sairaat, koulutti työläiset. Aikoinaan yhtiön kirkossa oli kastettu lapset ja siunattu kuolleet.

1990-luvun laman jälkeen Varkaudessa toivottiin viidettä paperikonetta. Sitä ei koskaan saatu. Sen sijaan nelivuotias Anni sai vuonna 1996 pikkusisaren, Elinan.

Perhe oli kasassa. Kaksi tyttöä ja vuorotyö – siinä oli tarpeeksi hoidettavaa.

Voutilainen, kolmilapsisen perheen esikoinen, tunsi kuusilapsisia työläiskoteja. Jälkikasvua oli siunaantunut, kun oli yritetty sitä ensimmäistä poikaa.

Uiton mittamieheltäkin oli udeltu: ”Miksette tee vielä poikaa.”

Hän oli vastannut: ”Tytöthän tuo poikia.”

Jukka, Elina ja Anni Voutilainen kävelevät lakkautetun Tehtaan koulun pihalla.

Kaikki näyttää paljon pienemmältä, aikuisen silmin.

Anni Voutilainen kiertää jykevää, punatiilistä rakennusta savupiippujen katveessa. Täällä, Tehtaan koulussa, aapista ovat tankanneet myös hänen isänsä ja isoisänsä.

Vessa oli pikkutytöille pelottava paikka, kummitusjuttujen lähde.

”Siellä oli säilytetty ruumiita sota-aikana.”

Sotien jälkeen suuret ikäluokat täyttivät luokat. Oppilaita oli 800. Kun Jukka-isä asteli kiviportaita 1960-luvun lopulla, pääluku oli vielä 500–600.

Anni Voutilaisen lapsuudessa poismuutto Varkaudesta kiihtyi. Asukkaista katosi parituhatta. Lapsia syntyi enää parisataa vuodessa. Viipeellä alakoulujen oppilasmäärät laskivat.

Vuonna 2005, kun Anni oli kuudennella ja Elina toisella luokalla, koulu päätettiin lopettaa. Peruskoulua kävi alle sata oppilasta.

Sisääntuloaulassa kellon viisarit ovat pysähtyneet aikaan 7.48.

 

Tää on ihan kuollut kaupunki!

Elina Voutilainen päristi lukiolaisena skootteriletkassa Kauppakatua. Näyteikkunoihin oli teipattu ilmoituksia: Myydään huoneisto! Vuokrataan liiketilaa!

”Me istuttiin iltaisin Mäkkärissä ja huoltoasemilla. Keskusta oli tyhjä.”

Lukiolaistytöt hokivat toisilleen: Äkkiä pois täältä.

Muutamaa vuotta aiemmin, elokuussa 2009, Stora Enso oli uhannut lopettaa Varkauden-yksikön. Paperikoneita ajettiin alas. Jos viimeinenkin suljettaisiin, myös sellutehdas ja saha hiljenisivät. Työttömyys kipuaisi lähes 40 prosenttiin.

Kaupunki lamaantui. Lopulta paperikone kolme säilyi, se muutettiin ajamaan voimakartonkia.

Elina Voutilaisen isoisoisä, isoäiti, isoisä ja isä olivat olleet tehtaalla töissä. Hän itsekin kesätöissä, mutta ala ei kiinnostanut. Vaihtoehdot olivat vähissä. Ammatti- ja ammattikorkeakoulusta oli lakkautettu useita linjoja.

”Ammattikorkeassa voi opiskella vain energiatekniikkaa.”

”Harvaa tyttöä se kiinnostaa.”

Elina Voutilainen opiskelee Mikkelissä. Sosionomiksi kuten isosiskonsa, joka valmistui Tampereelta.

Kotona on evästetty tyttäriä: kouluttaudu ja hanki työ, vasta sitten perhe.

Varkauden yhteiskoulusta ovat jäljellä betoniset portaat.

Taantuma toi lapsikadon lisäksi toisen huolenaiheen. Parikymppisten vahinkovauvat yleistyivät.

Keskiviikkona Cafe Björn Kauppakadulla on täynnä. Luulisi että äidit olisivat työntäneet rattaat parkkiin, juttelisivat ja kahvittelisivat sillä aikaa, kun jälkikasvu nukkuu päiväunia.

Pöydät ovat vallanneet eläkeläiset. Eräs isoäiti näyttää kuvaa tyttären taaperosta.

Se on ainoa vauvahavainto keskellä päivää.

Kymmenkunta vuotta sitten Suomi juuttui pitkään taantumaan. Varkauden kurjuutta syvensivät metsäteollisuuden vaikeudet.

Ensisynnytykset vähenivät. Myös toisia ja kolmansia lapsia tuli vähemmän. Kuten koko maassa, syntyvyyden lasku oli jyrkkä ja nopea.

Kaupunkiin jäävien naisten opintie on yleensä lyhyt. Juuri vähän koulutetuilla lapsettomuus on lisääntynyt eniten, tutkija Marika Jalovaara on osoittanut. Taustalla on epävarmoja työsuhteita ja päättyneitä ihmissuhteita. Moni ei ole löytänyt puolisoa lainkaan.

Varkauteen taantuma toi lapsikadon lisäksi toisen huolenaiheen.

Parikymppisten vahinkovauvat yleistyivät. Annettiin silti lapsen tulla, jotta elämässä olisi jokin mieli. Oli arvostetumpaa olla äiti ja isä kuin syrjäytynyt joutilas.

Harva opiskeli tai oli töissä. Sinniteltiin vähin varoin, yhteiskunnan tuin.

Halpojen asuntojen takia kaupunkiin muutti vähävaraisia yksinhuoltajia ja pariskuntia. Kun lapsia syntyi, nämäkin perheet kuormittivat sosiaalityöntekijöitä. Huostaanotot lisääntyivät.

Vähistäkin vauvoista kertyi kallis lasku.

Varkaus tarjoaa ilmaisia ehkäisyvälineitä. Harkinnassa on ulottaa jakelu alle 25-vuotiaille. Nuoria aikuisia valistetaan opiskelemaan, vasta sitten lisääntymään.

Senkin uhalla että vauvakato kiihtyy.

Tänä vuonna uusi varkautelaisia syntyy vain 120–130, keskimäärin yksi joka kolmas päivä.

Sama laskeva trendi on koko maassa.

Ennakoidaan että ensi kerran itsenäisessä Suomessa rikkoontuu haamuraja: alle 50 000 lasta.

 

Anni ja Elina Voutilaisen isoäiti sai esikoisen 20-vuotiaana ja perheen kuopuksen 26-vuotiaana. Heidän äitinsä Anna-Maija Sirvo aloitti lapsenteon 26-vuotiaana ja lopetti 30-vuotiaana.

”Äiti on vihjaissut, että olisi kiva olla mummi”, Anni Voutilainen sanoo.

Hän on 26-vuotias, asuu taas Varkaudessa.

”En tunne oloa kauhean vanhaksi, vaikka lähenen kolmeakymmentä.”

Viime vuosien talouskasvu ei ole kääntänyt syntyvyyttä nousuun. Ilmiö on uusi ja yllättävä, väestötieteilijät sanovat.

Nuoruus on pidentynyt. Harrastetaan, matkustetaan, luodaan uraa. Koliikkivauva, automarkettiarki, olematon oma aika – ei kiitos. Siksi Anni Voutilaisen ikäisistä naisista useampi kuin joka toinen siirtää lapsen hankintaa, käy ilmi Väestöliiton perhebarometristä.

Ikisinkkuus yleistyy. Useimmat naiset haluavat kuitenkin lapsia. Mutta joskus myöhemmin.

Helsinki vetää nuorisoa maakunnista. Silti vähiten lapsia elämänsä aikana synnyttävät helsinkiläiset äidit. Yliopistossa opiskelevia nuoria naisia on paljon. He hankkivat esikoisen lähempänä 35 ikävuotta.

Usein yksi lapsi riittää. Tai toista ei kuulu, sillä paras hedelmällisyysikä on ohitettu.

22-vuotias Elina Voutilainen työskentelee opintojen ohessa päiväkodissa. Kun touhuaa taaperoiden kanssa, ei ole pakottavaa tarvetta hankkia vielä omia.

Hän toivoo kahta tai kolmea lasta kuten isosiskonsa. Paljon yli kolmikymppiseksi hän ei aio odottaa.

”Haluan olla nuorekas äiti, joka jaksaa touhuta lasten kanssa.”

 

Kommilan lähiöbaarilla on seurallinen nimi, Kavaljeeri. Ravintola on Savontiellä, lähes vastapäätä Anni Voutilaisen kerrostaloasuntoa.

”En ole koskaan käynyt siellä.”

Hän on sinkku. Töissä päiväkodissa, ei harrastuksia. Kun läheiset koulukaverit tulevat juhlapyhinä ja kesäisin Varkauteen, punataan huulet ja lähdetään viihteelle.

”Ei täällä tapaa ketään, jos ei lähde yöelämään.”

Anni Voutilaisen isovanhemmat kohtasivat tanssilavalla, vanhemmat ravintolassa.

Nuorten suosimia menopaikkoja on enää pari kolme, niissäkin väkeä vain viikonloppuisin.

”Ehkä enemmän liikun netin puolella kuin ravintoloissa.”

Deittipalvelu Tinderissä hän on etsinyt osumia kahdensadan kilometrin säteellä. Yhtään treffiä ei ole ollut varkautelaisen miehen kanssa.

”Joku tulevaisuuden suunnitelma toisella pitäisi olla. Opiskelu tai työ.”

 

Pukumies käynnisti synnytyskeskustelun.

Maaliskuussa valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki esitti kaksi käyrää rinnakkain. Syntyvyys ja nuorten aikuisten miesten työllisyysaste olivat laskeneet samaa tahtia.

Media toisti valtiosihteerin viestiä. Syrjäytyvien miesten lapsettomuus selittää 2010-luvun vauvakatoa.

Hetemäen tulkinta on väärä, sanoo tutkija Venla Berg Väestöliitosta.

Vähän koulutetut, työtä vailla olevat nuoret miehet ovat kyllä usein lapsettomia. Mutta heidän määränsä ei ole kasvanut, joten he eivät ole syy Suomen syntyvyyden laskuun.

Asuinympäristön ilmapiiri vaikuttaa enemmän lastensaantiin kuin oma työllisyystilanne. Yllättävä tulos on peräisin norjalaistutkimuksesta.

Varkaudessa miesten identiteetti on rakentunut iät ajat savupiippujen varaan.

Paperikoneiden alasajo hävitti tuhat työpaikkaa. Seurasi synkkiä vuosia: itsemurhia, alkoholismia, avioeroja, poismuuttoa, reissutyötä.

Lastenhankinta alkoi ehkä hirvittää, sekä työssä käyviä että työttömiä.

Niin vähän valoa kaupungin yllä oli.

Isä Jukka ja tyttäret Anni ja Elina Voutilainen kävivät Tehtaan koulua.

Varkaudessa suvut ovat jo niin pieniä, että hautajaisiin ei tahdo riittää kantoväkeä.

Varkaudessa ovet ovat käyneet aina, on lähdetty ja tultu. Saksalaiset asensivat ja huolsivat paperikoneita, ruotsinkieliset johtivat tehtaita. Pomojen lapsille perustettiin vuonna 1919 ruotsalainen koulu.

Perinne elää. Peruskoulua käy yhä ruotsiksi 13 lasta.

Varkaus yrittää kääntää muuttoliikkeen positiiviseksi, pysäyttää väestökadun ja elvyttää syntyvyyden.

Kaupungissa asuu noin 700 ulkomaalaista. Vuosittain syntyy parikymmentä lasta, joiden ainakin toinen vanhempi on maahanmuuttaja.

Ahlströmin tehtaiden ja konepajojen jatkajilla, kansainvälisillä yrityksillä, on jo pulaa insinööreistä ja metallimiehistä. Paikallisen pitkäaikaistyöttömän ammattitaito ei riitä. Osaajia on rekrytoitava ympäri maata ja maailmaa.

Kauppakamarilla on kunnianhimoinen tavoite. Vuonna 2040 Varkauden talousalueella asuu yli 5 000 kansainvälistä osaajaa perheineen.

Se tarkoittaisi jopa tuhatta uutta lapsiperhettä.

Mutta iso osa koulutetuista ei halua muuttaa Varkauteen. Kaupungissa pendelöi 1 600 työntekijää, esimerkiksi lääkäreitä. Perheet asuvat ja lapset käyvät koulua lähikunnissa, yhä useammin Kuopiossa.

Varkaus on menneisyytensä vanki.

 

Työpaikka yksin ei riitä. Muuttoliiketutkija Timo Aro on todennut, että muuttopäätöksessä painavat pehmeät vetovoimatekijät: kaupungin ilmapiiri, urbaani pöhinä, tapahtumat, kulttuuritarjonta.

Suomalaisten mielikuvissa Varkaus on luotaantyöntävin.

Vuonna 2016 neljä prosenttia olisi voinut ajatella muuttavansa kaupunkiin, 46 prosenttia ei missään nimessä. Tulos selviää Taloustutkimuksen selvityksestä, jossa vertailtiin 37 kaupunkia.

”Ai, tämä on se kaupunki, joka haisee.”

Voutilaisen sisarukset ovat kuulleet kommentin lukuisia kertoa.

Kaupunki on mainettaan parempi, ainakin varkautelaisten mielestä. Luonto ja palvelut ovat lähellä, asuminen edullisia.

Yritykset toivovat, että opiskeltuaan varkautelaiset nuoret palaisivat. Ne, joilla on juuret kaupungissa, sitoutuisivat työpaikkaan ja perustaisivat perheitä.

Anni Voutilainen voisi jäädä Varkauteen, jos löytäisi pysyvää työtä päiväkodista. Hän ei kaipaa yliopistokaupunkien vilinää, kauppoja ja kapakoita.

”Aina Kuopioon pääsee tuulettumaan.”

Elina Voutilainen ja hänen poikaystävänsä suunnittelevat valmistumisen jälkeen muuttoa pois Mikkelistä. Helsinki – liian iso ja kallis. Kuopio ja Jyväskylä – sopivan vireitä.

”Pieni mahdollisuus, että palaan Varkauteen.”

”Jos ei mistään muualta löytyisi töitä, sitten voisin harkita.”

 

Kirjaston lastenosastolla ei näy äitejä, ei lapsia. Virkailija avaa tietokoneen ruudulle tilastot.

Lastenkirjojen lainaus on puolittunut Varkaudessa 2000-luvulla.

Pöydälle on koottu kirjoja yksineläjille ja yksinäisille.

Tarvitseeko minua kukaan? kysytään Väestöliiton kirjassa.

Suomessa on kymmeniä varkauksia. Maakuntien kakkos- ja kolmoskaupunkeja, joissa väki vähenee ja vanhenee. Kuolleita on enemmän kuin syntyneitä.

Varkaudessa suvut ovat jo niin pieniä, että hautajaisiin ei tahdo riittää kantoväkeä. Kaksi alakoulua aiotaan yhdistää, sillä ikäluokat pienevät.

Tätä vauhtia savupiippukaupungissa on vuonna 2040 enää 18 000 asukasta.

Uusia varkautelaisia syntyy satakunta.

Sisältö