Moona Aho ja Hannu Koistinen akrojoogaavat Kallvikinlahdella Helsingissä. Koistinen aloitti lajin viisikymppisenä.

Vanha koira, uudet temput

Aikuisen aivot ja keho oppivat uutta siinä missä nuorenkin. Suurin este on uskallus.

Moona Aho ja Hannu Koistinen akrojoogaavat Kallvikinlahdella Helsingissä. Koistinen aloitti lajin viisikymppisenä.
Kotimaa 30.08.2019 06:00
Teksti Terhi Hautamäki kuvat Marjo Tynkkynen

Hannu Koistinen, 52, naurahtaa epäuskoisena.

”Tarkoitat siis, että minä lennän?”

Kolme treenikaveria, Koistinen, Mikko Rask ja Moona Aho, harjoittelevat Helsingin Vuosaaressa Kallvikinlahden rannalla elokuisena sunnuntaiaamuna. Laji on akrojooga.

Toinen on selinmakuulla jalat ilmassa, hän on beissaaja. Toinen lentää eli nousee eri asentoihin, pyörähtelee ja kiepsahtelee beissaajan jalkojen päällä. Kolmas spottaa eli varmistaa turvallisuutta.

Rask ja Aho ovat juuri näyttäneet Koistiselle uuden liikesarjan nimeltään dragonfly. Rask kannustaa Koistista kokeilemaan.

Vielä nelikymppisenä Koistinen ei olisi osannut kuvitella itseään tekemään pariakrobatian vaativia liikesarjoja.

Koistinen on perheyritys Koistinen Kanteleen toimitusjohtaja ja suunnittelija ja asuu sekä Pohjois-Karjalan Rääkkylässä että Helsingissä. Kiireisimpinä kausina työpäivät ovat venyneet 16–18-tuntisiksi ja työmatka-ajot 50 000 kilometriin vuodessa.

Koistinen on viettänyt vuosia seisomatyöpöytänsä ääressä, hartiat jumissa ja iskiaskivuista kärsien. Nuorempana hän kävi pöllimetsällä ja hiihti, mutta enimmäkseen hän eli elämää, jossa ”keho on pään kantoteline”.

Parisuhteen päättyminen vuonna 2012 sai ryhtymään elämänmuutokseen. Koistinen alkoi tehdä kehonpainotreeniä, ja kivut katosivat.

Loppuvuonna 2016 hän osallistui akrojoogaleirille. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän tapasi treeneissä tunnetun hollantilaisen akrojoogaajan, joka juttuhetken jälkeen kysyi: tehdäänkö jotain?

”Olimme tunteneet vartin, ja yhtäkkiä seisoin kynttilänä pää alaspäin hänen käsiensä päällä. Se oli ihan mieletöntä, miten pystyin luottamaan uuteen ihmiseen.”

Koistiselle tärkeää on lajin yhteisöllisyys. Mitään ei voi saavuttaa yksin, vain yhdessä muiden kanssa.

Koistinen toteaa, että ihmiset vanhenevat ja rajoituksia tulee, mutta hän ei tällä hetkellä tiedä, mitä rajoituksia hänellä olisi. Kunto on huimasti parempi kuin 30-vuotiaana.

”Pystyn keskittymään paremmin ja olen parempi kanssatekijä.”

Nyt Koistinen asettuu vatsalleen Raskin jalkojen päälle ja alkaa ”lentää” ohjeiden mukaan.

Liikesarjat tapahtuvat saumattomana yhteistyönä. Käsi tarttuu käteen, toisen jalat kannattelevat, kun toinen korjaa asentoa tai horjahtaa.

Ensimmäisillä kerroilla liikesarja tökkää samaan kohtaan: Koistinen on mahallaan, hänen pitäisi kiepsahtaa ympäri ja päätyä istumaan selin Raskin jalkojen päälle. Hän rymähtää maahan ja nauraa.

Vasta lukuisten yritysten jälkeen liikesarja onnistuu. Miehet lyövät kätensä yhteen, halaavat.

 

Videolla Hannu Koistinen opettelee uutta liikesarjaa Moona Ahon ja Mikko Raskin kanssa. Se vaatii useita yrityksiä.

 

Kun Helsingin yliopiston tutkimusprofessori Minna Huotilainen aloitti aivotutkijana 1990-luvulla, aivoista ja oppimisesta ajateltiin ihan toisin kuin nykyään.

”Silloin nähtiin, että aivot ovat geneettisesti määräytyneet ja niillä ihminen yrittää parhaan mukaansa selvitä”, Huotilainen sanoo.

”Se kuulostaa nykyisin yhtä hassulta kuin jos joku sanoisi, että en voi treenata, kun minulla on geneettisesti näin pienet lihakset.”

Esimerkiksi synnynnäistä musiikillista lahjakkuutta aivotutkimus ei ole onnistunut löytämään. Musiikin harjoittelun jäljet sen sijaan kyllä näkyvät aivoissa.

Moni muistaa kouluajoilta tiedon, jonka mukaan aikuiselle ei synny uusia aivosoluja. Nyt tiedetään, että esimerkiksi rasittava liikunta lisää aivosolujen tuotantoa missä iässä vain.

Tiedetään myös, että uuden taidon harjoittelu alkaa muokata aivoja varsin nopeasti.

Vuonna 2004 julkaistussa tutkimuksessa aikuiset koehenkilöt harjoittelivat jongleerausta kolmella pallolla. Aivoskannaus näytti, että kolmen kuukauden harjoittelu muutti aivojen rakennetta ja lisäsi harmaan aineen tilavuutta aivoissa. Kun koehenkilöt lopettivat harjoitukset, yli puolet kasvusta katosi kolmessa kuukaudessa.

Sekä tiedot että taidot ovat pitkäkestoisessa muistissa hajautuneina hermoverkkoihin. Aivot järjestelevät päivällä opittua unen aikana. Jos harjoittelee uutta asiaa viitenä päivänä tunnin, oppii paremmin kuin harjoittelemalla yhtenä päivänä viisi tuntia.

”Motoristen taitojen ja teoreettisen tiedon oppimisessa on yllättävän vähän eroa”, Huotilainen sanoo.

Aivotutkijat arvelevat, että motorinen harjoittelu myös tukee tarkkaavaisuutta, muistia ja oppimista. Jos treenaa kuperkeikan, kehittää samalla muita oppimisen valmiuksia.

 

Oppimisen rajoitukset ovat aikuisiällä usein oman pään sisällä: telinevoimistelu olisi pitänyt aloittaa lapsena, lumilautailu ei sovi näin vanhalle.

”Monesti omalla käsityksellä itsestä on isompi merkitys kuin sillä, mitä ihminen objektiivisesti osaa”, sanoo liikuntapedagogiikan lehtori, dosentti Timo Jaakkola Jyväskylän yliopistosta.

Jaakkola on tutkinut liikuntataitojen oppimista ja opettamista. Hän sanoo, että ei ole herkkyyskausia, joiden jälkeen jonkin taidon oppiminen kävisi mahdottomaksi.

Lihasvoima on suurimmillaan 25–30-vuotiaana. Suorituskyky ja liikkuvuus heikkenevät iän myötä, mutta treenaamalla voi parantaa tulostaan aikuisiälläkin. Lihaskudos näyttää säilyttävän sopeutumiskykynsä, ja jopa 80-vuotiaan on mahdollista kasvattaa voimaa.

Motorisia taitoja, kuten uuden liikuntalajin, voi oppia milloin vain, jos vammat eivät estä. Kerran opittu taito pysyy. Jos on nuorena heitellyt kärrynpyöriä, taidon voi palauttaa.

”Fyysisesti toistot ratkaisevat”, Jaakkola sanoo.

”Psykologisesti aikuisen oppiminen on toki erilaista kuin lapsen.”

Kun lapsi ryhtyy luistelemaan, hän kaatuu lukemattomia kertoja ja nousee terille aina uudelleen. Neljä-viisikymppinen ei jaksa kompuroida yhtä monta kertaa. Monen aikuisen oppiminen tapahtuu varovaisemmin, epäonnistumisia vältellen. Se voi olla järkevääkin, jos on saanut kehonsa jäykäksi vuosikymmenten istumisella.

Kaikenikäisillä harjoittelun pitäisi olla vaihtelevaa.

”Kannattaa rikkoa perusliikemalleja mahdollisimman paljon ja soveltaa niitä eri ympäristöissä, ei vain toistaa yhtä suoritusta.”

Ikääntyessä vaikeutuu sellaisen irtotiedon muistaminen, joka ei liity mihinkään.

Aikuinen oppii hyvin kaikkea sellaista, minkä voi liittää aiempiin tietoihin, sanoo tutkimusprofessori Minna Huotilainen. Ikääntyessä vaikeutuu sellaisen irtotiedon muistaminen, joka ei liity mihinkään.

Taito omaksua vieraan kielen äänteitä alkaa ilmeisesti heiketä jo leikki-iässä. Aikuisena on hyvin vaikeaa, joskaan ei mahdotonta, oppia ääntämään kuten synnynnäinen kielenpuhuja.

Muuten kielten opiskelu on aikuisena usein tehokkaampaa kuin nuorena. Pää ei täyty liian monista kielistä, vaan uuden kielen haltuunotto on entistä helpompaa edellisten pohjalta.

”Kaikki oppiminen perustuu aivosolujen välisten kytkentöjen vahvistumiseen, uusien yhteyksien syntyyn ja yhteyksien karsiutumiseen”, Huotilainen sanoo.

”Sille, mihin ihminen panostaa tuhansia ja tuhansia tunteja, aivot resursoivat lisää laskentakapasiteettia.”

Eri taitojen harrastaminen näyttää suojaavan esimerkiksi muistin heikkenemiseltä. Ikäihmisten aivoissa näkyy selkeä yhteys fyysisen kunnon ja aivojen kunnon välillä.

 

Liisa Lindgren, 80, aloitti lauluopinnot seitsemän vuotta sitten ja on nyt Krista Pellikan opissa.

Liisa Lindgren, 80, aloitti lauluopinnot seitsemän vuotta sitten ja on nyt Krista Pellikan opissa.

Espoolainen Liisa Lindgren, 80, muistaa hetken seitsemän vuosikymmenen takaa.

Laulukoe oli oppikoulun ensimmäisellä luokalla. Kanttori soitti urkuharmonia, Lindgren lauloi luokan edessä Tuonne taakse metsämaan.

”Kanttori sanoi kaikkien kuullen, että et osaa laulaa, sinulla ei ole mitään ääntä eikä sinun tarvitse enää tulla kokeisiin.”

Vuosikymmenten ajan Lindgren vain availi suutaan, kun juhlissa laulettiin yhteislauluja. Hänellä oli silti unelma: vielä joskus hän haluaa oppia laulamaan.

Seitsemän vuotta sitten hän näki televisiossa musiikin tohtori Ava Nummisen. Tämä kertoi metodeista, joilla kaikki voivat oppia laulua.

Lindgren osti karaokevideoita, mutta ei laulusta oikein mitään tullut. Hän ilmoittautui Nummisen kurssille, jossa harjoiteltiin äänenkäyttöä ja rentoutumista. Hän jatkoi kirkon avoimeen kuoroon ja tapasi laulunopettaja Krista Pellikan.

”Ihastuin Kristan tyyliin opettaa ja kysyin, annatko yksityistunteja. Satumme asumaan lähekkäin, joten kävin Kristan kotona.”

Pellikka kertoi työväenopiston lauluryhmistä, jota hän vetää Espoon kulttuurikeskuksessa. Lindgren on käynyt ryhmässä nyt kuusi vuotta.

Pellikka on opettanut lukuisia vanhemmalla iällä laulusta innostuneita, joista monia on latistettu koulussa. Hän sanoo, että toisilla on luonnonääni, jotkut menevät vaikeamman tien kautta, mutta jokainen pystyy oppimaan.

”Yhdessä aluksi hymistellään ja päristellään, niin että ihminen oppii uskomaan ääneensä. Sitä ei tarvitse verrata oopperalaulajiin, vaan jokaisen oma ääni on täysin riittävä”, Pellikka kertoo. ”Sävelkorvaa voi teroittaa, ja jos ääni ei tahdo osua nuottiin, sitä voi harjoittaa.”

Varsinainen epämusikaalisuus eli amusia on harvinaista. Silloin ihminen ei tunnista kappaleita ilman sanoja eikä saa musiikista nautintoa.

Äänen tuottamisen ongelmat taas ovat harjoituksen puutetta.

Lauluääni koostuu kehitettävistä elementeistä: hengityksestä, asennosta, rentoutumisesta. Siksi tunneilla tehdään äänijumppaa, venytellään, aloitetaan laulunpätkillä ja skaaloilla ylös ja alas.

Lindgren ei vielä rohkene laulaa soolona, mutta ryhmän kanssa hän on esiintynyt juhlissa ja palvelutaloissa, harjoitellut stemmalaulua ja kaksiäänistä laulua.

”Laulu on parantanut hengitystä ja ryhtiäkin. Laulaminen antaa iloa elämään, ja tunnen itseni paljon nuoremmaksi.”

Oppiminen vaatii aikaa. Lapset ja nuoret ehtivät usein harjoitella enemmän.

Kestävyysjuoksija Laura Manninen, 46, meni ensimmäisiin juoksutreeneihinsä yli 30-vuotiaana ilman aiempaa urheilutaustaa. 37-vuotiaana hän voitti SM-kultaa Kalevan kisojen 10 000 metrin juoksussa, elämänsä ensimmäisessä ratajuoksukilpailussa.

Lontoolainen taiteilija Helen Downie aloitti maalaamisen 48-vuotiaana. Hän alkoi julkaista teoksiaan Instagramissa nimellä Unskilledworker, ammattitaidoton työläinen.

Parissa vuodessa itseoppinut taiteilija alkoi saada tilauksia, muun muassa muotitalo Guccilta. Hänen teoksiaan on ollut esillä gallerioissa ympäri maailman.

Tarinat aikuisena aloittaneista menestyjistä ovat inspiroivia, mutta poikkeuksellisia. Myöhemmällä iällä huipulle on usein vaikea edetä siksi, että oppiminen vaatii aikaa.

Ruotsalainen psykologian professori K. Anders Ericsson tutki 1990-luvulla eri alojen huipputekijöitä ja totesi, että nämä olivat harjoitelleet määrätietoisesti vähintään 10 000 tuntia. Se tarkoittaa noin kolmea tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.

Teoria on tyrmätty yksinkertaistavana. Totta kuitenkin on, että harva pääsee huipulle ilman pitkää harjoittelua.

Tieteessä havaitut aikuisten ja lasten oppimiserot voivatkin selittyä osin harjoittelun määrillä.

Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan on havaittu, että aikuiset soitonopiskelijat etenevät hitaammin kuin lapset ja nuoret. Mutta kun tutkimuksissa on otettu huomioon harjoitteluun käytetty aika, erot alkavat hävitä.

 

Pekka Puhakka vaihtoi alaa ja opiskeli lentoperämieheksi. Hän aikoo jatkaa kapteeniksi.

Pekka Puhakka vaihtoi alaa ja opiskeli lentoperämieheksi. Hän aikoo jatkaa kapteeniksi.

Kevättalvella 2017, lentoperämies Pekka Puhakka nosti ensimmäisen kerran ison Finnairin koneen ilmaan Lappeenrannan lentokentältä. Hän oli 39-vuotias.

”Oli se ikimuistoinen kokemus. Sitä ennen oli väännetty simulaattorissa, ja pikkuisen jännitti, miltä oikea kone mahtaa tuntua.”

Viime aikoina hän on lentänyt Airbus 320 -konetta Euroopan ja kotimaan reiteillä.

Puhakka on alanvaihtaja, joka on nyt päässyt lapsuutensa haaveammattiin.

”Sain lukiossa silmälasit ja oletin silloin, että se on ehdoton ei lentäjän työhön.”

Puhakka kehitti aiemmassa työssään säätutkajärjestelmiä. Hänellä on fysiikan ja teknisen alan koulutus.

Työelämässä uuden oppiminen on itsestäänselvyys. Sitran tutkimus kertoo, että kuusi kymmenestä työikäisestä on vaihtanut ammattia tai alaa uransa aikana.

Moni pelkää jäävänsä jälkeen, jos ei ole opiskellut alalleen suorinta tietä. Tätä käsitystä kyseenalaistaa tutkivan toimittajan David Epsteinin uusi tietokirja Range (Penguin Random House 2019).

Epstein esittää esimerkkien ja tutkimusten pohjalta, että mutkien kautta kulkeneet osaajat pystyvät tuomaan alalleen enemmän ideoita, tietoa ja taitoja kuin suorinta tietä pyyhältäneet. Pääteesi on lohdullinen: mikään aiempi kokemus ei mene hukkaan.

Kuusi kymmenestä työikäisestä on vaihtanut ammattia tai alaa uransa aikana.

Pekka Puhakka alkoi toteuttaa urahaavettaan ensin päivätyön ohessa. Hän lensi yksityislentäjän lupakirjan ja suoritti ansiolentäjän perustutkinnon, jolla voi lentää pienkonetta.

Vuonna 2012 hän pääsi Finnairille määräaikaiseen taloontulovakanssiin. Hänet koulutettiin kolmanneksi lentäjäksi, joka työskentelee kaukolennoilla kapteenin ja perämiehen lepovuoroilla.

Sen jälkeen hän kouluttautui perämieheksi Finnairin Airbus-tyyppikoulutuksessa.

Koulutukseen kuuluu teoriaa ja konetyypin järjestelmien tuntemusta. Ennen oikeaan koneeseen menoa tehdään kymmenkunta simulaattorilentoa. Kurssin jälkeen lennetään vielä kouluttajana toimivan kapteenin työparina.

Koneen ohjaaminen yläilmoihin ja takaisin maahan herättää kunnioitusta, mutta Finnair markkinoi koulutustaan laajalle joukolle: lentäjän työn voivat oppia tavalliset ihmiset iästä riippumatta. ”Supervoimia tai lasernäköä” ei vaadita, fyysiset ja henkiset valmiudet kartoitetaan hakuprosessissa. Harvalla on lentolupakirja ennen kurssin alkua. Koulutus perämieheksi kestää noin kaksi vuotta.

Puhakkaa kiinnostaa opiskella vielä kapteeniksi, joka on lennon päällikkö.

”Kun istun ohjaamossa, ajattelen, että lennän taitojeni ja koulutukseni mukaan niin hyvin kuin pystyn. En mieti, onko kone tyhjä vai onko siinä 200 matkustajaa vai rahtia. Työ pitää tehdä joka tapauksessa hyvin, ja tarpeetonta stressiä on turha lisätä.”

Puhakka arvelee, että motoristen taitojen oppiminen olisi voinut olla nopeampaa nuorempana. Teorian ja lentokoneen teknisten järjestelmien opiskelussa aiempi ura on auttanut.

Alanvaihtajaa hyödyttää Puhakan mukaan myös motivaatio. Kun on jo tehnyt töitä, tietää itsestään ja tavoitteistaan enemmän kuin nuorena. Enää ei tarvitse miettiä, olisiko sittenkin pitänyt tehdä jotain muuta.

Sisältö