Lilli Paasikivi haluaa uutta yleisöä Kansallisoopperaan

Taiteellinen johtaja tuo Oopperan kummitus -musikaalin Helsinkiin.

hän
Teksti
Ulla-Maija Paavilainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin Töölöntorilla taitaa olla tungosta toukokuun viimeisenä, koulujen päättäjäispäivänä kello 12. Hyvä, että kahvikojut pysyvät pystyssä. Torille kokoontuu ennakkotietojen mukaan parituhatta henkeä, tavallisia kaupunkilaisia. Korson mieslaulajien kuoro virittelee ääniään.

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.”

Veisuu paisuu, täyttää torimiljöön ja lähikaduille ruuhkautuneen liikenteen, nenäliinat kuivaavat liikutuksesta kostuneita poskia. Kukkaset koristavat kauniisti ainakin tuoreitten ylioppilaitten sylejä.

Kaikki alkoi yhdestä twiitistä:

”Jouluna vedettiin kahviteltassa joululauluja. Nyt pitää tempasta #suvivirsi puolesta. Mä laulan ja kyynelehdin.” 29 uudelleentwiittausta, 47 suosikkia ja vastauksia: ”Huippuidea!” ”Luodaan Suomeen suvivirsiaalto. Kaikki mukaan, eri paikkakunnat!” ”Tulen kyynelehtimään.”

Kansallisoopperan taiteellisessa johtajassa taitaa olla kansanvillitsijän vikaa?

”Ei, ei, en halunnut laulutapahtumalla ottaa kantaa koulujen uskonnonopetukseen ja juridisiin kysymyksiin. Suvivirsi ei ole uskonnon harjoittamista. Rakastan sitä hetkeä, kun koivu on vaaleanvihreä, kengät puristavat, uusi mekko tuntuu hankalalta ja todistus vapisee kädessä. Haen suvaitsevaisuutta. Kaikkia kauniita vanhoja traditioita ei pidä poistaa neutraaliuden nimissä. Olen mielelläni sysäämässä alkuun jotain uutta, josta voi tulla perinne.”

 

Lilli Paasikivi villitsi kansan ainakin esiintymällä keväällä tuomarina viihdemusiikkiohjelmassa Tähdet, tähdet. Onkohan Suomen Kansallisoopperalle koskaan saatu samanlaista myönteistä peeärrää kuin Paasikivi teki päräyttäessään suorasukaisia kommenttejaan? Kotisohvilla huokailtiin ihastuksesta, kun Paasikivi ohjasi hiphop-artisti Stigiä tai rokkari Olli Hermania klassisen laulun saloihin.

”Huikea ohjelma, mutta @LilliPaasikivi ihan huippu. Varmaan tuli monta #ooppera :n ystävää”, twiittasi yksi ja toinen jatkoi: ”Sulle pitäisi suunnitella oma ooppera-reality, hienoa verbaaliviritystä oli ohjelma. Olisi kuumaa kamaa, tuottajat hoi!”

Lilli Paasikivi hymyilee.

”Jos haluat viestisi läpi, niin täytyy käyttää sellaisia formaatteja, missä se toimii. Tehtäväni on olla oopperan kasvot ulospäin ja avata taidemuotoa ja karsia ennakkoluuloja. Kynnys astua taloon voi monelle olla korkea. Ikinä emme pääse siihen, että jokainen suomalainen olisi käynyt oopperassa, mutta voimme tarjota erilaisia elämyksiä eri kohderyhmille.”

Joku voisi pitää myös oopperan vetämistä kivirekenä. Virtuaalinen viihdeteollisuus on kiihdyttänyt kilpailua vapaa-ajasta. Viihdemusiikki jyrää, eikä oopperaan tulla pikaruokailemaan.

Paasikivi ei halua asettaa musiikin eri lajeja arvojärjestykseen, mutta asiakkaiden toiveisiin on vastattava. Keskustelua ovat herättäneet niin syksyllä ohjelmistoon tuleva Johann Straussin operetti Lepakko kuin 2015 ensi-iltansa saava Andrew Lloyd Webberin musikaali Oopperan kummitus.

Paasikivi on puhuessaan nopea, presto, ellei peräti prestissimo, mutta Oopperan kummitus saa hänet puolustuskannalle, crescendo.

”Olemme eri tilanteessa kuin esimerkiksi Saksa, jossa on monia oopperataloja. Olemme maan ainoa täysvarusteinen musiikkiteatteritalo. Näyttävällä musikaalivalinnalla tavoittelemme uutta yleisöä.”

Paasikiven mukaan Oopperan kummitus sopii monin tavoin juuri Kansallisoopperan ohjelmistoon.

”Sitä lauletaan klassisella tekniikalla, ei pelkällä rintaäänellä. Siinä on mukana kuoro ja orkesteri. 45 esityksen tuotanto kauden aikana vaatii paljon suunnittelua, että pystymme pyörittämään sitä läpi kauden. Tämä ei ole suunnanmuutos vaan tarjonnan laajentamista. Kantarepertuaari toimii kuten ennenkin.”

Koelaulut pyörivät parhaillaan. Muutama rooli on vielä miehittämättä ja pääroolit on hyväksytettävä Lontoossa.

Epäilemättä sali tulee ilta illan jälkeen pullistelemaan kuin tori virrenveisuun aikaan. Mutta ei makeaa mahan täydeltä.

”Meidän tarjontamme on aikamoinen buffet, esimerkiksi Wagnerin Mestarilaulajat tulee uuden talon ohjelmistoon ensimmäistä kertaa.”

Johtajalle tulvii palautetta paitsi teosvalinnoista, myös oopperatalon akustiikasta ja pihan hiekoituksesta aina vessajonon pituuteen asti. Yleisöllä on ehdotuksia: ”Oletteko koskaan ajatelleet…?”

Harvinaista ei ole, että oopperassa ollaan parhaillaan ajattelemassa ehdotettua asiaa.

 

Lilli Paasikivi on herkästi innostuvaa sorttia.

”Lilli on suoraviivainen, jämpti, reilu, älykäs ja ennen kaikkea rohkea sekä taiteilijana että johtajana”, Hannu Lintu, RSO:n ylikapellimestari kuvailee ystäväänsä. Molemmat työskentelevät saman ammeen, Töölönlahden äärellä.

”Rohkeudesta seuraa se, ettei hän kaihda konfliktia tai jätä asioita sanomatta.” Moni arka ja luottamuksellinen asia lausutaan kahdestaan ystävien kesken viimeistään parvekkeella istuskeltaessa punaviinipullon äärellä.

”Olemme toistemme varaventtiili ja peili”, Hannu Lintu kuvailee. ”Tuossa asemassa ei voi erottaa työroolia ja yksityistä minää toisistaan.”

Lilli Paasikivi kuvaa, että hänen näkökulmansa oopperaan on avautunut solistin roolista 360 asteen näkökulmaksi.

”Kansallisooppera on suuri valtamerilaiva, jossa päätökset tehdään vauhdissa eikä suunnatonta koneistoa pysäytetä niin vain. On tärkeää, että jokainen hoitaa oman slottinsa. Kaikki päätökset eivät ole kivoja. Aina joku joutuu kokemaan tyytymättömyyttä.”

Paasikivi myöntää, että hänen tapansa on nostaa asiat pöydälle.

”Mutta johtajana pyrin hakemaan konsensusta ja sopua. En ole luonteeltani kaunan kantaja, enkä itse voi hyvin, jos kovasti riideltäisiin. En halua elää negatiivisten voimien alla.”

Spontaanius voi joskus olla myös heikkous.

”Ihmiset syttyvät eri tahdissa. Minun on pitänyt oppia ymmärtämään, että toiset vaativat enemmän aikaa, eikä kaikilla ole samanlainen palo. Kun ongelmia tulee, kierrän kuin vainukoira, mistä kohtaa pääsisin eteenpäin. Ainakin kärsivällisyyteni on kasvanut.”

”Olen nopea käänteissäni tässä Titanicin ruorissa… Hups, olipas tuo määritelmä huono valinta.”

Paasikivi tähdentää, että Kansallisoopperan kate lähentelee sataa prosenttia. Kaakelilaiva ei ole uppoamisen partaallakaan.

 

Lapsena ja nuorena Lilli Paasikivi harrasti musiikkia niin monipuolisesti kuin mahdollista.

Perhe muutti Imatralta isän työn takia Lahteen, jonne musiikkineuvos Paavo Kiiski muutama vuosi aiemmin oli alkanut perustaa maan ensimmäisiä musiikkiluokkia. ”Koulussa oli musiikkia päivittäin ja kaikki oppilaat osasivat lukea nuotteja.”

Ensimmäisen ulkomaankeikkansa Paasikivi teki 9-vuotiaana kuorofestivaaleille Unkariin ja seuraavana vuonna Mustallemerelle. Hän soitti viulua ja puuhasi bändissä.

”Sain toteuttaa itseäni musiikillisesti laidasta laitaan. Välillä soitin orkesterissa, välillä lauloin New York, New York.

Paasikivi pitää kouluaikojen tutustumistaan musiikkimaailmaan niin merkittävänä, että nykyiset opetussuunnitelmat saavat kyytiä.

”Pidän katastrofaalisena, että taidekoulutusta ollaan ajamassa alas. Kyse on myös seuraavien sukupolvien sosiaalisista taidoista, kanssakäymisestä, kyvystä ilmaista itseään, kyvystä toimia ryhmässä ja ottaa vastaan uutta informaatiota eli perustavanlaatuisista taidoista, joita taidekasvatus stimuloi ja kehittää, kun ihminen on aktiivisimmillaan. Teknokraatteja on tässä maassa aivan tarpeeksi. Nyt tarvitaan laaja-alaisia, avoimia ja idearikkaita ihmisiä, ja niitä kaikkia ominaisuuksia taide ihmisessä kehittää.”

Toki Paasikivi ehti paljon muutakin kuin musisoida. Hänen kouluaikaisista puuhistaan voisi kirjoittaa kokonaisen tyttökirjasarjan. Hän harrasti urheilua: hiihti, surffasi, ratsasti, pelasi tennistä ja jopa kilpaili taitoluistelijana.

”Musiikissa esikuvani oli Sibelius-viulukilpailun voittanut sielukas Liana Isakadze, mutta ihailin myös taitoluistelijoita, kuten Kristiina Wegeliusta ja Denise Bielmania, joka pyörähti piruetin nostamalla jalkansa ylös.”

Jos Lilli Paasikivi olisi nykypäivän nuori, mikään ei pitäisi häntä poissa muodostelmaluistelun parista. ”Tai voisin osallistua Idolsiin tai Voiceen!”

Ehkä häntä samoissa kisoissa haastaisivat myös insinööreiksi opiskelleet siskot Riikka ja Nelli. Sisaruksilla on yhteinen trio, jolta sujuvat niin Suklaasydän, Sataman valot kuin Amado Mio. ”Kaikki perheemme neljä naista, äiti mukaan lukien, ovat yhtä intohimoisia keskustelijoita.”

Lilli Paasikiven lapset ovat myös musisoineet, mutta lopettaneet aktiivisen harrastamisen.

”Kyllähän se vihlaisee”, Paasikivi tunnustaa. ”Kurinalainen harjoittelu vaatii vanhemmiltakin paljon, eikä meistä ollut pakottajiksi. Kuitenkaan lapsien johtaminen musiikkiopintojen kautta ammattiin ei ole tärkeää, vaan se, että ihminen osaa puhua musiikin kieltä.”

Sen Paasikivi huomaa, kun harjoittelee kotona Parsifalin roolihahmon Kundryn korkeita ääniä. ”No, nyt se meni vähän paremmin”, lapset vitsailevat.

 

Kun Lilli Paasikivi oli vaihto-oppilaana Amerikassa, opettaja ehdotti hänelle laulajan uraa.

”Kyllä Lilli jo koulussa haaveili ryhtyvänsä oopperalaulajaksi”, muistelee Annika Alanko, naapurintyttö ja ystävä lapsuudesta asti.

Paasikivi aprikoi, lähteäkö opiskelemaan Sibelius Akatemiaan vai ottaako rohkea askel Tukholmaan musiikkikorkeakouluun. Naapurimaa voitti, ja sen jälkeen maailma onkin vienyt ja tuonut.

Laulavaa johtajaa kysytään yhä ulkomaille esiintymään. Vastikään tuli keikkapyyntö vuodelle 2016.

”Pystynkö lähtemään, riippuu siitä, mitä sillä viikolla pyörii Kansallisoopperassa. Omilla konserttimatkoillani tapaan paikallisia oopperanjohtajia ja skannaan kapellimestareita ja laulajia.”

Ajankäyttö on yllättänyt Paasikiven. Tai oikeastaan se, että niin sanottu oma aika pitää ottaa kynsin ja hampain.

”Kalenteriin tupsahtelee asioita, ja sen hallinta on hankalaa. Solistin työ kulki on ja off. Nyt olen joutunut luopumaan tyhjäkäynnistä.”

Rentoutumisen hetki koittaa parhaiten iltaisin Päijänteellä mökin verannalla, jossa Lilli Paasikivi viulistipuolisonsa Jaakko Ilveksen kanssa kuuntelee piano- tai kamarimusiikkia. Mökiltä käsin Paasikivi käy johtamillaan Pyhäniemen kartanon musiikkifestivaaleilla.

”Se on satsaukseni lapsuuden maisemiin.” Tänä kesänä Paasikivi vastaa vain festivaalien kamarimusiikkisarjasta.

 

Rauhoittuminen on tärkeää, kun päässä pyörii musiikki aamusta alkaen.

”En siedä taustamusiikkia. Merkityksettömän jumputuksen kuuntelu on turhaa. Jos kuuntelen, teen sitä aktiivisesti, laulan ja jammailen mukana.”

Lilli Paasikivi elää säännöllistä, kurinalaista elämää.

”Herään kello 5.30, käyn lenkillä Jalo-puudelini kanssa, olen työpaikalla kello 8 ja menen nukkumaan kello 22. Tykkään arjesta ja rytmistä ja rutiineista. Sunnuntaisin käyn pelaamassa tennistä ystävättäreni kanssa.”

Jokaisena arkiaamuna ennen töihin menoa hän istuu saman ystävättären seurassa kahvikupposella Töölöntorilla Tiina’s Cafen teltassa.

Jos työpaikkana on koko maailma Etelä-Amerikasta Kiinaan ja Australiaan, sitä tärkeämpänä oma lähiympäristö näyttäytyy. Kun Lilli Paasikivi talvipimeällä vetää verhot ikkunansa edestä, hän näkee ensimmäisenä torin, jonka keskellä autojen harmaan meren välissä pilkottaa pari telttaa ”kuin hautakynttilät”.

”Puhun mielelläni kaupungin yhteisten tilojen ja olohuoneiden puolesta. Sen sijaan, että tori on nykyisin parkkipaikka, se voisi olla paljon mielikuvituksellisempi. Siellä voisi olla talvisin luistinrata, istutuksia, suihkulähde…” Paasikivi maalailee.

Ainakin sieltä voisi kohota musiikkia.