Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta löytävät kotinsa rannalta rakkohaurua eli rakkolevää, joka kärsii Itämeren rehevöitymisestä.
Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta löytävät kotinsa rannalta rakkohaurua eli rakkolevää, joka kärsii Itämeren rehevöitymisestä. © Marjo Tynkkynen

Taistelupari

Hissiyhtiö Koneen perijä Ilkka Herlin oppi ”kävelemäänkin purjeveneessä”. Itämeren suojeluun hän heräsi kolme vuosikymmentä sitten. Työ laajeni, kun hän tapasi jätevedenpuhdistamolla Pietarissa Saara Kankaanrinnan.

Syksyllä 2014 Ilkka Herlin sai yllättävän puhelun.

Soittaja oli Anders af Heurlin. Hän oli kuullut, että Herlin halusi ostaa ”riittävän ison” maatilan, ja sellaisesta hän oli valmis luopumaan Paraisilla Varsinais-Suomessa. Qvidjan kartanoon kuului 850 hehtaaria maata ja nelisenkymmentä rakennusta, joukossa Suomen vanhin kivilinna 1400-luvulta.

Herlin kiinnostui heti.

Hän pyysi af Heurlinia kertomaan lisää tilasta. Etenkin pelloista ja metsistä.

Herlin kuuluu hissiyhtiö Koneen omistajasukuun. Hän on miljardööri, yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä, lastinkäsittely-yhtiö Cargotecin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja sekä ympäristövaikuttaja, joka oli tehnyt kymmeniä vuosia sitkeää ja usein näkymätöntä työtä Itämeren puhdistamiseksi.

Vuonna 2005 hän oli tavannut Saara Kankaanrinnan Pietarin jätevedenpuhdistamon projektissa, jonka tavoitteena oli vähentää fosforipäästöjä Itämereen.

Kankaanrinta vastasi John Nurmisen säätiön viestintä- ja yhteiskuntasuhteista, Herlin oli säätiön hallituksen jäsen. Kolmen vuoden kuluttua tapaamisestaan he perustivat Elävä Itämeri -säätiön (Baltic Sea Action Group) työkaverinsa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa.

Vuonna 2009 Herlin ja Kankaanrinta avioituivat.

Miljardööri oli löytänyt rakkautensa ja moottorinsa. Itämerityö paisui ilmastotyöksi, Herlin alkoi esiintyä yhä enemmän julkisuudessa. Myös Herlinin pitkäaikainen haave, energialtaan ja ruokatuotannoltaan omavarainen maatila, muuttui Kankaanrinnan kanssa kokeilutilaksi, jossa kehitettäisiin ratkaisuja Itämeren ja sen lisäksi muun vesistön, ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden pelastamiseksi.

Qvidja voisi tarjota siihen mahdollisuuden.

Herlin sulki puhelimen ja tiesi, että Kankaanrinta riemastuisi.

Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta Qvidjan kartanon tilalla Paraisilla, jossa heillä on koeviljelyä ja tutkimuslaboratorio.

Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta Qvidjan kartanon tilalla Paraisilla, jossa heillä on koeviljelyä ja tutkimuslaboratorio. © Marjo Tynkkynen

Qvidjan kivilinnan eteen kaartaa Land Rover Defender, dieselkäyttöinen maastoauto. Herlin ja Kankaanrinta astuvat ulos. ”Tämä auto… kehdataanko tulla, ei ole ilmastolle paras.”

Heinäkuussa 2021 Qvidjan kivilinnan eteen kaartaa Land Rover Defender, diselkäyttöinen maastoauto. Kartanon omistajat Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta astuvat ulos.

”Tämä auto… kehdataanko tulla, ei ole ilmastolle paras.”

Kankaanrinta sen sanoo, ensi töikseen. Autoja heillä on kolme, joista kaksi käy biokaasulla.

Hän kävelee linnaan, portaita pitkin toiseen kerrokseen. Suuri sali on hämärä, sähkövaloa ei ole. Herlin, historioitsija kun on, kertoo Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan vierailusta linnaan ja kellarin tyrmästä, jossa on yhä vangin järeät kaula- ja vyöraudat.

”Ja luola-aukkohämähäkkejä, harvinainen laji.”

Qvidja siirtyi Herlinille ja Kankaanrinnalle joulukuussa 2014. Ei kulunut vuottakaan, kun pariskunta alkoi perustaa kokeilevia yrityksiä. Nykyisin niitä on kaksi. Soilfood jalostaa teollisuuden sivutuotannosta eloperäisiä lannoitteita ja maanparannuskuitua, joilla voi ravita köyhtynyttä viljelymaata.

Q Power ratkoo uusiutuvan energian varastointia. Yrityksellä on patentoituja teknologioita, joilla tuotetaan uusiutuvaa polttoainetta mikrobien avulla.

”Jolla voi korvata fossiilisia polttoaineita”, Herlin lisää.

Qvidjassa on yritysten lisäksi laajalti tutkimusta, joista yksi on Carbon Action. Se on hiiliviljelyn hanke, jossa selvitetään, kuinka paljon hiiltä voi sitoa ilmakehästä maaperään maatalouden keinoilla. Mukana on sata viljelijää, jotka saavat hiiliviljelyn koulutusta viisi vuotta.

Myös maaperän ja ilmakehän vuorovaikutuksen tutkimusta on, tarkemmin hiilivetyjen ja pienhiukkasten tutkimusta.

”Ei sellaista ole missään muualla.”

Qvidjan pellolla on merikontti. Siellä Helsingin yliopiston tutkijat mittaavat, miten paljon peltomaa vaikuttaa pienhiukkasten syntymiseen ja pilvien ja sateen muodostumiseen. Sateet väistävät monokulttuureja eli yhden kasvin viljelmiä, Herlin selittää, ja aavikkoja, kuten on käynyt Australiassa.

Akateemikko Markku Kulmalan johtamaa tutkimusta ei ole vielä julkaistu. Syksyllä, Herlin sanoo.

 

Kierros Qvidjassa alkaa, kävellen.

Herlin ja Kankaanrinta ohittavat hevoshaan ja pysähtyvät Soilfoodin koekentän laidalle, jossa maa halkeilee kuivuudesta kuin Afrikassa. Se on tiivistä savimaata, vesi ei imeydy, Herlin sanoo ja astuu ensimmäiseen koeruutuun. Ottaa kourallisen multaa, katselee sitä tyytyväisenä.

”Tällaista sen pitää olla. Multavaa.”

Seuraa luento Qvidjassa tehdystä kokeesta, jossa viljelymaata pyritään parantamaan eloperäisillä aineilla, kuten nollakuidulla, jota paperi- ja selluteollisuus ei voi hyödyntää

Nollakuitu sisältää hiiltä, joka sitoo vettä ja ravinteita, jolloin sadot paranevat.

Myöskään savimaata, joka sisältää fosforia, ei pääse huuhtoutumaan vesistöihin entiseen tapaan, koska mikrobit käyttävät nollakuitua ravinnokseen ja muuttavat maaperän rakennetta kestäviksi muruiksi. Vaikka kuinka sataisi, savi pysyy pellossa eikä liukene vesistöön.

Saman tekee pelloille levitettävä kipsi, mutta kemiallisen reaktion kautta.

”Kipsin levittäminen pelloille ei ole paras tapa vähentää fosforin ja maa-aineisten valumista Itämereen. Se saadaan pysäytettyä vain parantamalla maaperän rakennetta. Kipsi on vain laastari, käsittely on uusittava vähintään viiden vuoden välein”, Herlin sanoo.

”Ripulilääke se on”, Kankaanrinta tokaisee.

Myös Herlinin isoveli, maanviljelijä ja Koneen pääomistaja Antti Herlin, on vaatinut tiukempia toimia Itämeren suojelemiseksi. Helsingin Sanomissa (7.4.2021) hän puolusti ponnekkaasti kipsikäsittelyä. Sen jälkeen Maaseudun Tulevaisuus nosti veljesten erilaiset näkemykset otsikkoonsa ”Kipsin aika ravinnevalumien ehkäisyssä on Ilkka Herlinin mielestä ohi – veli Antti Herlin on toista mieltä” (29.5.2021).

Ilkka Herlin ei ota uutisointiin kantaa. Kärjekäs otsikointi vihjannee Herlinin sisarusten välirikkoon vuonna 2000. Tuolloin kävi ilmi, että Antti Herlin oli salannut sisaruksiltaan yli vuoden sen, että isä Pekka Herlin oli lahjoittanut hänelle enemmistön Koneen äänivallasta.

”On Antti käynyt Qvidjassakin.”

Sen enempää hän ei puhu veljestään, ei edes näkemyseroista.

Herlinistä märehtijät ovat keskeisiä olentoja ilmastonmuutoksen torjumisessa. ”Nehän kiihdyttävät yhteyttämistä.” Nelijalkaisia on Qvidjassa ”toistasataa”.

Matkaa Q Powerin laboratorioon eli ”hiilipajalle” on sen verran, että Saara Kankaanrinta päättää hakea auton. Ilkka Herlin kertoo sillä välin hiiliviljelystä, jota Qvidjassa harjoitetaan.

Siinä peltoja ei kynnetä. Maata muokataan kevyesti, vain pinnalta. Ei käytetä juurikaan keinotekoisia lannoitteita, ei torjunta-aineita.

”Kyntäminen tuhoaa sienirihmaston, joka sitoo hiiltä.”

Hiiliviljelyssä parannetaan maaperää, joka on köyhtynyt tehoviljelyssä. Se tehdään tukemalla mikrobistoa ja kasvien yhteyttämistä. Kasvit sitovat hiilidioksidia ja muuntavat sen sokeriksi, joka kulkeutuu maaperään. Kasvi vaihtaa sokerin juuristossaan mikrobien avulla ravinteiksi, ja mikrobit saavat energiaa. Monimuotoisuus lisääntyy, maaperään sitoutunut hiili pidättää vettä.

Herlin ja Kankaanrinta ovat siirtämässä Qvidjan peltoja luomuviljelyyn. Metsät ovat jatkuvassa kasvatuksessa.

Kankaanrinta pysäköi pellon reunaan. Rattiin siirtyy Herlin. Tien vierellä näkyy lampaita ja kyyttöjä, joiden ei anneta kaluta nurmea puhtaaksi. Rotaatiolaidunnusta, ne siirtyvät lohkolta toiselle, Herlin selittää. Tällöin heinä jatkaa kasvuaan ja sitoo kasvaessaan hiiltä maaperään.

Herlinistä märehtijät ovat keskeisiä olentoja ilmastonmuutoksen torjumisessa.

”Nehän kiihdyttävät yhteyttämistä, korjaavat luontoa.”

Herlin sanoo, että nelijalkaisia on Qvidjassa ”toistasataa”. Hevosia on nelisenkymmentä. On lämminverisiä tammoja ja varsoja, jotka ovat yhteisomistuksessa raviohjastaja Pekka Korven kanssa. On myös Skotlannin ylämaan karjaa, Aberdeen angusta, ja herefordeja.

Siis lihakarjaa. Herlin ja Kankaanrinta syövät lihaa.

”Ei kaikkea lihansyöntiä tarvitse lopettaa. Sitä pitää vähentää viidennekseen nykyisestä”, Herlin sanoo.

”Teollinen lihantuotanto on suurin globaali ekokatastrofi. Lantaa on liikaa. Lihateollisuuden pitäisi maksaa, jotta lanta kerättäisiin tiettyihin pisteisiin ja siitä valmistettaisiin biokaasua ja lopusta lannoitetta. Silloin liha alkaisi vastata todellista hintaansa.”

 

Ulkoseinät ovat mustat. Hiillettyä puuta, Q Powerin hiilipajalla kun ollaan. Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta nousevat autosta, rupattelevat rennosti vedystä, hiilestä ja fosforista.

Usein myös typestä ja hapesta. Mikrobeista.

”Oppimiskäyrä on ollut aika jyrkkä”, Kankaanrinta sanoo.

”Jos kuudelta herää, niin kyllä siinä voi ryhtyä lukemaan tutkimuksia”, Herlin toteaa.

Kumpikaan ei ole luonnontieteilijä, joten perehtyminen on vienyt aikaa. Herlin väitteli tohtoriksi historiasta, tarkemmin äidinisästään, akateemikko Kustaa Vilkunasta, joka tunnettiin Urho Kekkosen tukijana, jopa ”Kekkosen tasavallan harmaana eminenssinä”.

Kankaanrinta on valtiotieteiden maisteri, pääaineenaan poliittinen historia. Julkisuudessa häntä tituleerataan niin yrittäjäksi, ympäristönsuojelijaksi kuin hallitusammattilaiseksi. Hän on Elävä Itämeri -säätiön hallituksen ja Carbon Action -hankkeen puheenjohtaja ja esimerkiksi Q Powerin ja Soilfoodin hallituksen jäsen.

Herlin kehaisee vaimonsa omaksumiskykyä. Kankaanrinta sanoo siihen, että ”Ile on parhaimmillaan tuotekehityksessä”.

”Ja on kiva olla maailman älykkäimmän ihmisen kanssa.”

”Samoin”, Herlin vastaa.

Ilkka Herlin sai H-veneen 60-vuotislahjaksi kahdelta aikuiselta pojaltaan.

Ilkka Herlin sai H-veneen 60-vuotislahjaksi kahdelta aikuiselta pojaltaan. © Marjo Tynkkynen

Siinä niitä on, Herlin sanoo. Hän katselee hiilipajassa Q Powerin reaktoreita, joka tuottavat mikrobien avulla hiilidioksidista ja vedystä uusiutuvaa metaania eli biometaania.

”Ja tuo kolmen sarja mahtuu merikonttiin, helppo kuljettaa.”

Herlin on jo tulevaisuuden laivaliikenteessä.

Raskaan liikenteen on korvattava fossiiliset polttoaineet, ja se käy esimerkiksi näin: laivan savukaasusta erotetaan hiilidioksidia, joka pudistetaan ja varastoidaan kontteihin. Satamassa on tuulimylly, joka tuottaa uusiutuvaa sähköenergiaa vedyn erottamiseksi vedestä, ja reaktori, joka tuottaa vedystä ja hiilidioksidista biometaania laivojen polttoaineeksi.

”Se ei ole iso temppu, laivat kulkevat jo maakaasulla.”

Metanointiteknologian patentti on ostettu Luonnonvarakeskukselta, ja sen mukana Q Poweriin siirtyi tutkijoita. Uusiutuva metaani ei ole vielä lyönyt itseään läpi markkinoilla, Herlin sanoo, mutta mainitsee, että Keravan Energian kanssa on aiesopimus uusiutuvan metaanin tuotannosta.

”Uusiutuvaa metaania voi valmistaa myös kaasuttamalla hiilivedystä, kuten muovista ja jätteistä, ja sitä törkyä maailmassa riittää”, Kankaanrinta lisää.

”Meidän bisnes on rajaton bisnes.”

Energiatekniikan professori Esa Vakkilainen LUT-yliopistosta tuntee Q Powerin metanointiteknologian. Hänen mukaansa laajasti kaupallistettuna kyse voi olla ”miljardiluokan bisneksestä”. Tuotantoon ei tarvita jättimäisiä tehtaita, ja etenkin laivaliikenteessä uusiutuvalle polttoaineelle riittää kysyntää.

Siihen Herlin uskoo, ja vahvasti.

”Uusiutuva metaani on ainoa taloudellisesti järkevä tapa varastoida aurinko- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä. Uutta infrastruktuuriakaan ei tarvita, sillä kaasukäyttöisiä moottoreita on.”

”On sitä funtsattu ja koeponnistettu myös Cargotecissä.”

Nosturiyhtiöt Cargotec ja Konecranes sulautuvat, jahka saavat EU:n kilpailuviranomaisen luvan. Uusi yhtiö tähtää ”alansa ykköseksi hiilineutraaliudessa”. Asiakkaita kyllä kiinnostaa vähäpäästöisyys, Herlin sanoo, mutta uusiutuvalla metaanilla toimivia lastinkäsittelylaitteita ei ole vielä tarjolla.

Ympäristön ja yritysten edut eivät ole vastakkaisia. Tehokkainta on juuri se, että ympäristöä säästävästä tuotteesta tulee kannattavaa liiketoimintaa. Myös kilpailtua, hän lisää.

Kankaanrinta hoputtaa Herliniä Qvidjan laiturille. Tarkoitus on lähteä Gullkronan saarelle, jonka he ostivat neljä vuotta sitten. Toukokuussa he päättivät kalastuskunnan kanssa perustaa sinne Suomen suurimman yksityisen merensuojelualueen, 4 800 hehtaaria, jossa esimerkiksi ruoppausta ja ankkurointia on rajoitettu.

Laituriin on tuotu XO:n moottorivene. Se murahtaa käyntiin. Herlin katsoo kojetaulua, rypistää otsaansa.

”Sähkövika, trimmi ei toimi. Ei lähdetä.”

 

Paluu kivilinnaan. Pientä hammasten kiristystä on ilmassa, eikä helpotusta tuo se, että linnan ovet ovat lukossa. Ilkka Herlin miettii hetken. Kohta hän palaa, mukanaan raskaat rauta-avaimet.

Taas portaat ylös saliin.

Herlinillä ja Kankaanrinnalla on aikaa. Kuudes tunti alkaa, ja puhe on kääntymässä taas mikrobeihin, vaikka jäljellä on perustavin kysymys: Miksi kaikki tämä työ?

”Moraalinen velvollisuus. Jos on vapaus toimia, on toimittava”, Herlin sanoo.

Itämerestä se alkoi. Herlin varttui Thorsvikin kartanossa Kirkkonummella. Noina vuosina isä Pekka Herlin kasvatti Koneesta Suomen ensimmäistä globaalia monialayhtiötä. Hän opetti lapsensa purjehtimaan, ja Itämerestä tuli Ilkalle ”toinen koti”.

”Äiti sanoi, että opin kävelemäänkin purjeveneessä.”

Kaikki hyvät muistot isästä liittyvät luontoon, Herlin lisää. Ikäviäkin on. Pekka Herlin oli alkoholisti, joka kärsi mielenterveyden ongelmista, mikä loi varjonsa lapsuuteen.

Vuonna 1972 ilmestyi Rooman klubin julkaisema Kasvun rajat -raportti, jota seurasi öljykriisi. Murrosikäinen Herlin pohti luonnonvarojen riittävyyttä. Myös Itämeri alkoi rehevöityä. Siitä tuli sukupolvikokemus, Herlin selittää. Hän on 62-vuotias.

Kankaanrinta on 42-vuotias ja kotoisin Joensuusta. Yrittäjäperheestä, joka teki konkurssin 1990-luvun lamassa.

”Ilkalle luonto on se juttu. Meidän sukupolvieromme on se, että ikäluokkani haluaa tehdä merkityksellistä työtä. Luonto, miksi ei? Olen konflikteja kaihtava ihminen, haluan ratkaista ne.”

”Minä en halua rajata kokonaisuutta, Ilkka haluaa rajata isoksi. Ja näin kuvio laajenee.”

Rahaa kuvioon on kulunut, ja sitä myös on.

”Miljoonia, eikä Qvidjaa ole laskettu edes mukaan”, Herlin toteaa. Hänen omaisuutensa arvo on talouslehti Forbesin mukaan noin 1,87 miljardia euroa.

”Ei työtä muuten olisi saatu tälle tasolle. Eikä ilman Saaraa. Ties missä edes itse olisin ilman häntä, vaikka mullan alla.

Hangon-kodista avautuu näkymä Itämerelle.

Hangon-kodista avautuu näkymä Itämerelle. © Marjo Tynkkynen

1990-luvulla Ilkka Herlin liittyi keskustaan, Itämeren takia, kuten hän sanoo. Hän on yhä puolueen jäsen. ”En voi hyväksyä keskustan maatalous- ja metsäpolitiikkaa.”

 

Koska vierailu Gullkronan saareen ei onnistunut, Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta kutsuvat käymään kotonaan Hangossa.

Yksityistiellä ajo katkeaa turvapuomiin. Vieressä on ovipuhelin, ylimpänä valvontakamera. Puomi nousee, ja kohta edessä näkyy iso hirsitalo, Nivalasta siirretty vanha pappila. Myös Herlinin äidinisä Kustaa Vilkuna oli kotoisin Nivalasta, körttisuvusta Pohjois-Pohjanmaalta.

Herlin ja Kankaanrinta odottavat kotinsa pihalla.

Kävellään hiekkarannalle.

Aurinko laskee kohta. Herlin katsoo vettä. Se on poikkeuksellisen kylmää ja kirkasta, silti täynnä ravinteita. Jos tulee lämpöaalto, ranta täyttyy sinilevästä, hän selittää. Itämeri kuuluu merialueisiin, joiden pintaveden lämpötila nousee nopeimmin. Se ahdistaa.

”Ahdistaa myös ihmiset, jotka voivat vaikuttaa ja seisovat jarrupolkimella.”

Herlin sanoo yrittäneensä. 1990-luvulla hän liittyi keskustaan Itämeren takia, kuten hän itse sanoo, ja toimi tärkeänä taustavaikuttajana puolueen talous-, Venäjä- ja ympäristöasioissa. Hän on yhä puolueen jäsen muttei enää aktiivinen politiikassa.

”Keskusta kääntyi konservatiiviksi. En voi hyväksyä keskustan maatalous- ja metsäpolitiikkaa, joka perustuu kapeaan näkemykseen metsän ekosysteemistä ja teolliseen maatalouteen, mikä johtaa tuhoisaan umpikujaan.”

”Eihän tehomaatalous ole edes tehokasta, se on vanha tapa viljellä”, Kankaanrinta lisää.

”Järjestelmän tukipilarit eivät muutu”, Herlin sanoo. ”En usko Jumalaan enkä näkymättömään käteen, vaan ihmisen toimenpiteisiin, joita on sovellettava jokaiseen järjestelmään. Tuhoamiselle pitää pistää niin kova hinta, ettei hiiltä panna enää ilmakehään eikä ravinteita Itämereen.”

”Demokratialla on vastuu. Teollisuuden pitää uudistua nopeammin, julkisen vallan on luotava painetta siihen. Olen itse kapitalisti enkä näe siinä ongelmaa.”

Herlin hiljenee, katsoo merelle. Sanoo sitten vielä: ”MTK:n Juha Marttilalta oli hyvä avaus. Piti oikein Saaralle sanoa, että katso.”

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton puheenjohtaja Marttila totesi Helsingin Sanomissa (2.8.2021), että ”jos kenellä, niin maanviljelijällä, tulee olla huoli ilmastonmuutoksesta” ja ”katse tulisi suunnata myös siihen, miten hiiltä voitaisiin maataloudessa sitoa paremmin”.

Herlin hymähtää. Ei sano mitään.

Tähän sopisivat lausahdukset, joita hän viljelee, kuten: Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kauhealla kiireellä, liian myöhään. Pakko on paras inspiraatio.

 

Herlin ja Kankaanrinta ymmärtävät nuorten hädän ilmastonmuutoksesta, Elokapina-liikkeen vaatimuksen hallitukselle ilmastohätätilan julistamisesta. ”Jos elää ristiriidassa luonnon kanssa, niin onhan se sama kuin vetäisi itseään pikkuhiljaa hirteen”, Herlin sanoo.

”Elokapina on täyttä asiaa.”

”Tarvitaan tekoja, ratkaisuja. Haluamme näyttää, että tekemisellä on merkitystä, lapsillekin”, Saara Kankaanrinta sanoo. Yhteisiä lapsia heillä on kolme, ja Herlinillä on lisäksi kaksi aikuista poikaa edellisestä liitosta.

Ilkka Herlin toteaa, että ainakin pitää yrittää. Siihen hänellä on varaa.

Hän on tviitannut tavoitteensa: ”Maasta olen tullut, maaksi olen tuleva. Siinä välissä työskentelen kaikin keinoin planeetan elämää ylläpitävän maaperän ja monimuotoisuuden puolesta. Se on samalla vesistö- ja ilmastotyötä. Ja taitaa se työ jatkua kuoleman jälkeenkin.”

Toivoa on, sitä pitää olla.

 

Oikaisu

Juttua on päivitetty 6.9.2021 kello 10.55: Qvidjassa vieraillut Ruotsin kuningas oli 1500-luvulla hallinnut Kustaa Vaasa, ei Kaarle Kustaa, kuten jutussa aiemmin sanottiin. Kaarle X Kustaa hallitsi 1600-luvulla, Kaarle XVI Kustaa nykyisin.

Sisältö