Voiko köyhä elää ekosti, ministeri?

Jos härkis maksaa kolme kertaa enemmän kuin nauta-sika, vähävarainen valitsee todennäköisesti jauhelihan, kirjoittaa Asta Leppä.

Kotimaa 30.08.2019 06:00
Teksti Asta leppä Kuvitus Outi kainiemi
© Outi Kainiemi

Prisman pesuaineosastolla katseeni osuu pyykkietikkapulloon. Etikkaa on ylistetty – jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi käyttää pyykkietikkaa. Etiketin mukaan kyseessä on kotimainen, ekologinen laatutuote.

Viereiseen, tropiikin kukilta tuoksuvaan mutta vesistöjä kuormittavaan huuhteluaineeseen verrattuna pyykkietikka maksaa viisinkertaisesti.

Ryhdyn vertailemaan muiden toisiaan vastaavien tuotteiden hintoja.

Jääsalaatti ja luomujääsalaatti: luomun kilohinta noin kolminkertainen.

Vegaaniset leikkeet ja halvat edamviipaleet: hintaero lähes kaksinkertainen.

Härkis ja (tarjouksessa oleva) nauta-sikajauheliha: noin yhdeksän euron kilohintaero.

Pahviin pakattu, parabeeniton pyykinpesuaine ja marketin oma halpamerkki: litrahinnan ero viisinkertainen.

Ympäristömerkein varustettu eko-keittiösuihke ja edullisin suihke: hintaero kuusinkertainen.

Ja nyt puhutaan päivittäistavaroista. Mitä suuremmasta hankinnasta on kyse, sitä suuremmaksi käy hintaero.

Ei ole vaikea arvata, valitseeko vähävarainen ihminen halvemman vai kalliimman vaihtoehdon. Ja siitä hän saa kantaa syyllisyyttä.

Voiko köyhä elää ekologisesti?

 

Yksi hätkähdyttävimmistä seikoista VTT Tuuli Hirvilammin neljän vuoden takaisessa väitöskirjassa Kestävän hyvinvoinnin jäljillä oli tämä: vain tutkimuksessa mukana olleen asunnottoman kulutus ei ylittänyt ekologisesti kestävää rajaa.

Jos siis ainoastaan koditon, suomalaisella mittapuulla hyvin köyhäksi katsottu ihminen pystyy täyttämään kestävän talouden kriteerit, miten pieni arvo onkaan niillä sadoilla sinänsä hyvää tarkoittavilla ekoneuvoilla, joiden mukaan jasmiiniriisi pitäisi vaihtaa ohrasuurimoihin.

Sellainen tuntuu melkein kiusanteolta – ainakin pienituloisen vinkkelistä.

Tulotaso sinänsä ei Hirvilammin tutkimuksessa selitä ilmastoasenteita, materialistiset ja ei-materialistiset arvot ovat monimutkaisempia asioita.

Vallalla tuntuu kuitenkin olevan yksinkertaistava käsitys niin sanotusta ekologisesta elämäntavasta. Ikään kuin syyllisyyden voi hätistää pois kimpustaan, kun kuluttaa fiksusti.

Protect Our Winters -järjestön puheenjohtaja Niklas Kaskeala on kirjoittanut, miten hänen havaintojensa mukaan juuri ”yhteiskuntamme paremmin pärjäävät korostavat vapaaehtoisten kulutusvalintojen merkitystä keinona puuttua ilmastonmuutokseen”.

Muutama vuosi sitten konsulttiyritys Miltton teki tutkimuksen, jonka mukaan selvä enemmistö suomalaisista (73 prosenttia) oli valmis maksamaan vähän enemmän vastuullisesti tuotetuista tuotteista. Kaupassa oltiinkin sitten jo toista mieltä, sillä vain 49 prosentilla puheet realisoituivat eettisiksi kulutusvalinnoiksi.

Yhtä lailla Sitran tänä keväänä julkistetussa tutkimuksessa peräti 78 prosenttia vastaajista piti kestävää elämäntapaa tärkeänä, kun taas vain 53 prosenttia oli vähentänyt sen vuoksi omaa kulutustaan.

Eniten kestävän kehityksen elämänvalintoja olivat tehneet erinomaisesti toimeentulevat. Sitra uutisoikin, miten ”suurimmat erot repesivät hyvin ja huonosti toimeentulevien välille”.

Köyhyystutkimuksen taustaa vasten tällainen tulos on ymmärrettävä.

Yksi syy on kuvailtu ekotuotteiden kalleus. Toinen se, ettei köyhällä juuri ole mistä pihistää. Kolmas syy saattaa olla ilmiö nimeltä kaistaleveyden kapeneminen: enempään ponnisteluun ei yksinkertaisesti ole voimia. Sama näyttäytyy vaikkapa ruokailutottumuksissa: ihmetellään, miksi vähäosainen mussuttaa kotimaisia juureksia kalliimpaa ravintoköyhää einesmaksalaatikkoa.

”Kunniallinen köyhä” kierrättäisi huonekaluja, paikkaisi vaatteensa, suolaisi rouskuja ja poimisi metsästä mustikoita pakastimensa täyteen – jos hänellä pakastin on.

© Outi Kainiemi

Ironista on, että ihmisillä, joilla on varaa luomuun, ekopuuvillaisiin kotimaisiin vaatteisiin tai hybridiautoon, on todistetusti kaikkein suurin hiilijalanjälki.

Esimerkiksi vuonna 2014 toteutetun Hyvinvoipa-hankkeen mukaan ylimpiin tulokvintiileihin kuuluvat ja paremmin koulutetut kuluttavat moninkertaisesti rahaa ruokaan ja aiheuttavat peräti 30–50 prosenttia enemmän kuormitusta ympäristölle kuin alimpiin tuloluokkiin kuuluvat ja vähemmän koulutetut. Paljon ruokaa ostavat heittävät ruokaa myös eniten pois.

Ympäristön kannalta huomattavasti tehokkaampaa olisi säästäminen ja vähempään tyytyminen. Olisi ekologisempaa syödä lautasellinen kotimaisella mustikalla höystettyä talkkunaa kuin avokadoja tai munakoisoja, joihin on sivelty misotahnaa ja miriniä. Siitä huolimatta, että olisi ostanut reseptin jokaisen ainesosan luomuna.

Ongelman varsinainen ydin on siis kulutuskulttuuri: tarpeiden asemesta elämä on täynnä haluja, joita talouskasvun nimissä ruokitaan kuin hehkuvaa tulipesää kuivilla klapeilla. Nytkin hallitus puhuu vanhaan malliin ostovoiman säilyttämisen tärkeydestä. Köyhän on mahdotonta pysyä kulutukseen perustuvien ihanteiden perässä muutoin kuin ostamalla halvinta krääsää – paheksuttuja halpaketjujen vaatteita ja huonolaatuisia harrastusvälineitä – tai jäämällä ilman.

Sitran johtaja Mari Pantsar istui heinäkuussa OECD:n kiertotalouden Roundtable-kokouksessa, jossa mietittiin, miten markkinoinnin ja mainonnan ”terävimmät ja älykkäimmät tyypit saataisiin siirtymään ’hyvän puolelle’ ja lopettamaan turhan kaman taitava tuputtaminen ihmisille”.

”Emme kuitenkaan keksineet mitään ratkaisua.”

Eläkeläinen itki taloyhtiön kokouksen jälkeen, että hänen pitää ”ekoinvestointien” vuoksi mennä leipäjonoon.

Omaan taloyhtiöömme hankittiin noin seitsemän vuotta sitten ekologinen maalämpöjärjestelmä, jota varten otettiin tuhti laina. Maalämmön luvattiin maksavan itsensä nopeasti takaisin säästyneinä lämmityskustannuksina ja näkyvän tuota pikaa myös asumiskustannuksissa, vaikka oma lainaosuus ei olisikaan maksettu vielä loppuun.

Näin ei tapahtunut. Seuraavana vuonna kävi ilmi, että sähkömaksut liki viisinkertaistuivat maalämmön jälkeen – tosin sähkönsiirtomaksutkin nousivat tuolloin. Joka tapauksessa se viidestä seitsemään vuotta, jota alun perin maalailtiin investoinnin takaisinmaksuajaksi, osoittautui täydelliseksi toiveajatteluksi.

Tämän kevään yhtiökokouksessa taloyhtiö päätti hankkia oheen myös aurinkokeräimet. Keräimet on tarkoitus yhdistää niin sanotuksi hybridijärjestelmäksi maalämpöön.

Aalto-yliopiston energiatekniikan ja -talouden professorin Sanna Syrin mukaan molemmat urakat vaativat karkeasti ottaen viisitoista, kaksikymmentä vuotta suoraa takaisinmaksuaikaa. Asukkaat ovatkin urakoitsijoiden nollakorolla laskettujen ylimyönteisten tarjousten armoilla – vaatisi asiantuntija-arviota, että laskelmat saataisiin realistisiksi.

Julkisuudessa tästä puolesta ei puhuta mitään. Päinvastoin, netti on täynnä ”uusien energiamuotojen” ylistystä.

Samaan aikaan taloyhtiöiden ekomaine on muodostumassa myyntivaltiksi. Sellainen on nyt meidänkin yhtiöllämme: on maalämpö, pian aurinkoenergia, lisäksi täydellinen jätteiden lajittelusysteemi ja (sientä kasvava) biokompostori (jota kukaan ei jaksa hoitaa).

Se vain, että osa asukkaista on pienituloisia. Eräs eläkeläinen itki kokouksen jälkeen ja sanoi, että hänen pitää ”ekoinvestointien” vuoksi ruveta käymään leipäjonossa. Yksi yksinhuoltajaperhe joutuu myymään asuntonsa ja muuttamaan pois, koska on sinnitellyt isojen vastikkeiden vuoksi kipurajalla jo vuosia.

Pistää vihaksi.

Vaikka olen vahvasti luonnon puolella ja haluan ilmastotekoja nyt, olen myös sosiaalisen reiluuden kannattaja.

Ja tällä hetkellä näiden kahden asian välillä tuntuu olevan jotakin pielessä.

 

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on väitellyt leipäjonoista ja tutkinut monipuolisesti vähäosaisuutta. Hänen jos jonkun pitäisi osata vastata kysymykseen: miten vähävarainen voi elää ekologisesti?

Ohisalo Messengerillä:

Jos muutosta vaadittaisiin vain yksittäisiltä ihmisiltä, se olisi hidas ja yksilölle kallis. Katse pitää kääntää yhteiskuntaan.”

”Politiikan ratkaisuin pitää tukea taloyhtiöitä energiaremonteissa, mahdollistaa toimivia ja edullisia joukkoliikenneyhteyksiä ja koulujen ja muiden laitosten ravitsevia kasvispainotteisia ruokia.”

”Muutoksen täytyy tapahtua rakenteiden tasolla. Poliittisin päätöksin on esimerkiksi ohjattava kestävämpää ruoantuotantoa, jotta kuluttajan olisi helpointa valita kestävimmin tuotettu tuote.”

Ohisalo ilmaisee asian myös suoremmin: aivan kuten yritystoiminnassa, suurimman saastuttajan pitäisi maksaa enemmän veroja, samoin pitäisi olla yhteiskunnassa muutoinkin. Toisin sanoen se, joka kuluttaa paljon, myös maksakoon aiheuttamastaan kuormituksesta.

”Ja koska ilmastoliike on myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liike, kulutusverojen nousua on voitava kompensoida pienituloisille.”

Tästä – verotuksen painotuksesta – monet puolueet ovat Ohisalon mukaan samaa mieltä.

”Voi myös miettiä, mitä kaikkea voisi virrata nykyisten kulutusihanteiden tilalle.”

”Ettei muutosta nähdä aina vain pelkkinä menetyksinä, vaan myös uudenlaisina elämyksinä. Lentämisen asemesta junamatkustuksesta voi saada irti ihan uutta viehätystä. Sipsikaljavegaani-porukka on ideoinut uusia valmisruokia. Ja niin edelleen.”

Ok, entä ihminen, joka ei koskaan ole saanut tuntea lentämisen hurmaa? Millainen katkeruus seuraa, kun ovi elämyksiin sulkeutuu juuri omalta kohdalta?

Ihminenhän himoaa saavuttamatonta ja kiellettyä. Vasta kun hänellä on kaikkea yllin kyllin, hänellä on varaa luopua.

Siksi kodin konmarittaminenkin on yleensä parempiosaisten hommaa.

”Vaihda vihreään tuulisähköön. Teetä kotiisi energiakartoitus ja paranna energialuokkaa ainakin yhdellä. Asenna kotiisi maalämpöpumppu.”

(WWF, Näillä kulutusvalinnoilla vaikutat eniten hiilijalanjälkeesi)

”Jos oman auton käyttäminen on välttämätöntä, mieti vaihtoa maa- tai biokaasukäyttöiseen tai vain vähän bensaa kuluttavaan, sähkökäyttöiseen hybridiautoon.”

(K-Ruoka, vinkit hiilijalanjäljen pienentämiseen)

”Korvaa maitotuotteet kaura- ja soijavalmisteilla. Syö juureksia (juurekset ovat vähiten ilmastoa kuormittavia elintarvikkeita). Vähennä riisin syöntiä. Tee puuro mikrossa (päästöt pienentyvät 95% verrattuna sähkölieteen).”

(Yle, 7 vinkkiä – näin teet päästövähennyksiä itse)

”Osta laadukasta, kestävää tavaraa/vaatetta  materiaalilla on väliä! Perehdy materiaalien eroihin – helposti nyppyyntyvästä materiaalista tehty vaate tuskin on pitkäikäinen.”

(Fortum, 23 arkista ekotekoa)

Sisältö