Pulinat pois: Kansalais­tottelemattomuus on aina laitonta – mutta aika usein tarpeellista

Demokratiassa mikään asia ei ole loppuun käsitelty, vaikka eduskunta siitä päätöksen tekisikin, sanoo tutkija Kati Nieminen.
Kotimaa 10.5.2017 15:15

Kansalaistottelemattomia: Mahatma Gandhi, Ville Komsi ja Koijärvi-liike sekä Martin Luther King. © Lehtikuva

’Kansalaistottelemattomuus on täysin sallittua, pitää olla oikeus ilmaista mieltään. Se voi olla boikotteja, mielenosoituksia ja adresseja.”

Näin linjasi Kansalaisfoorumin pääsihteeri Aaro Harju Keskisuomalaisessa 4. toukokuuta. Harju kritisoi tuoreen oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) kommentteja, jossa tämä kertoi olevansa huolestunut kansalaistottelemattomuudesta.

”Olen kuullut huolestuttavia puheenvuoroja ihan poliitikkotasolta, että lainsäädäntöä ei tarvitsisi noudattaa, jos se ei ihan omaan moraaliin tai oikeustajuun osu ja uppoa”, Häkkänen totesi Ylen A-studiossa 3. toukokuuta.

Seuraavana päivänä STT:n haastattelussa Häkkänen jatkoi: ”Kaikki rinnakkaisoikeusjärjestelmät, jotka seuraavat henkilökohtaisista mielihaluista, moraalista, uskonnosta ja ihmisoikeuspoliittisesta ajattelutavasta, pitää pistää syrjään Suomen kaltaisessa perustuslaillisessa oikeusvaltiossa.”

Häkkästä haukuttiin muun muassa kommenttien historiattomuudesta, mutta eipä aivan maaliin osunut Harjukaan.

Toisin kuin hän väittää, lailliset boikotit, adressit tai mielenosoitukset eivät voi olla kansalaistottelemattomuutta.

Syy on juuri se, että ne ovat kaikki laillisia. Kansalaistottelemattomuus taas on lähtökohtaisesti lainvastaista.

Oppikirjamääritelmä kuuluu suunnilleen näin: kansalaistottelemattomuus on tietoista lain rikkomista tai noudattamatta jättämistä. Tavoitteena on muuttaa epäoikeudenmukaisena tai moraalisesti vääränä pidettyä lakia. Huomio on yhdessä laissa, eikä toiminnassa vastusteta lakeja yleensä tai pyritä vallankumoukseen.

Yleisesti ajatellaan myös, että kansalaistottelemattomuuden on oltava avointa ja lain rikkomisesta seuraavat rangaistukset tulee kärsiä.

Kysymys siitä, onko kansalaistottelemattomuus laillista, on siis väärä.

Oikea kysymys kuuluu: Voiko laiton toiminta olla kuitenkin moraalisesti hyväksyttävää?

Rotuerottelulait oli säädetty täysin sääntöjen mukaan.

”Voimassa olevia lakeja rikkomalla on monesti saatu aikaiseksi muutoksia kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa”, sanoo aihepiiriin perehtynyt oikeustieteen tutkija Kati Nieminen Helsingin yliopistosta.

Tunnettuja esimerkkejä riittää.

Intian itsenäistymistaistelussa Mahatma Gandhi kapinoi brittien (laillista) siirtomaavaltaa vastaan turvautumalla väkivallattomaan vastarintaan.

Yhdysvalloissa 1950- ja 1960-luvuilla Martin Luther King johti mustan väestön kansalaisoikeustaistelua (täysin sääntöjen mukaisesti säädettyjä) rotuerottelulakeja vastaan.

Video: Näin Gandhi toimi. Lähde: CrashCourse/Youtube.

 

Video: Martin Luther King selittää, miksi on kansalaistottelematon. Lähde: F4JCAMERA/Youtube.

 

Eikä lakien tietoinen rikkominen korkeammaksi koetun päämäärän edistämiseksi ole vierasta Suomessakaan.

Esimerkiksi vuonna 1979 luontoaktivistit estivät Forssassa sijaitsevan Koijärven kuivattamisen. Aktivismi johti luontoarvojen esiinmarssiin politiikassa ja vihreän liiton perustamiseen. (MTV Uutiset Retro 1982: Koijärvi muuttaa suomalaista politiikkaa.)

Toimintaa on pidetty moraalisesti oikeutettuna, koska Koijärven aktivistit toimivat yleisemmän hyvän, luonnonsuojelun edistämiseksi. (Yle Elävä arkisto: Paluu Koijärvelle.)

Tuomioistuimen mielestä kyseessä oli kuitenkin rikos. Tulkinta ei muuttunut, vaikka tapaus kävi läpi kaikki oikeusasteet.

Korkeimman oikeuden tuomion mukaan rikos on rikos, vaikka suojelusäännöksiä pitäisikin puutteellisina tai vanhentuneina. Hyvät tarkoitusperät eivät oikeuta ohittamaan perustuslaissa määrättyä lainsäädäntöjärjestystä.

”Tuomioistuimen on tietysti aina noudatettava lakia, ja siinä moraaliset tulkinnat ovat toissijaisia”, Nieminen selventää.

”Moraalisia lähtökohtia on kuitenkin mahdollista käyttää lieventävänä asianhaarana.”

Näin tehtiin esimerkiksi vuonna 1991. Tuolloin Itä-Suomen hovioikeus antoi tuomion tapauksessa, jossa syytetyt olivat estäneet metsähakkuun sulkemalla tien ja kytkemällä itsensä puihin.

Oikeuden mielestä kyseessä oli rikos, mutta yleishyödyllisen motiivin ansiosta tuomiota lievennettiin.

 

KYse on aina tulkinnoista ja rajanvedosta. Ei ole olemassa yhtä tilannetta, jossa moraalikäsitykset automaattisesti ohittavat lain kirjaimen.

Ei sellaista tosin edes tarvita, sanoo Nieminen. Hänen mielestään kansalaistottelemattomuus voi olla arvokasta jo siksi, että sen avulla nostetaan keskusteluun erilaisia näkökulmia.

”Ei välttämättä tarvitse sanoa, että tämä asia on objektiivisesti ottaen väärin, vaan että katsokaa, tällainenkin näkökulma on olemassa.”

Mutta mitä jos enemmistö kansasta ei näe tarvetta muuttaa lakia senkään jälkeen, kun asia on nostettu keskusteluun? Pulinat pois ja tyydy kohtaloosi?

Ei näin, sanoo Nieminen.

”Ei demokratiassa mikään asia ole loppuun käsitelty, vaikka parlamentti tai oikeuslaitos siitä päätöksen tekisikin.”

Kaikki suuret oikeustaistelut orjuuden lakkauttamisesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksien tunnustamiseen ovat kestäneet pitkään. Joissain tapauksissa kampanjointi on siirtynyt jopa sukupolvelta toiselle.

Huononkin lain rikkomisesta seuraa yleensä rangaistus.

Tällaisessa aktivismissa myös kansalaistottelemattomuudella voi hyvinkin olla tärkeä rooli. Kunhan siihen ryhtyvä ymmärtää, mitä tekee.

Huononkin lain rikkomisesta seuraa yleensä rangaistus. Ja lisäksi on mahdollista, ettei omaan moraaliin perustuva kampanja koskaan saavuta muun yhteiskunnan tukea – vaikka kuinka olisi oikeassa.

Hyvä esimerkki on esimerkiksi keskustelu eläinten oikeuksista.

Eläinsuojelujärjestöjen sikatiloilla tekemistä salakuvauksista on käyty oikeutta ja jaettu tuomioita. Samalla kysymys tuotantoeläinten kohtelusta on noussut aivan uudella tavalla julkisuuteen.

Ovatko eläinaktivistit siis toimineet oikein vai väärin?

Se on lopulta tulkintakysymys.

Maatalousministeri Johannes Virolainen (kesk) tutustui Koijärven luonnonsuojelualueeseen 18. huhtikuuta 1979.

Maatalousministeri Johannes Virolainen (kesk) tutustui Koijärven luonnonsuojelualueeseen 18. huhtikuuta 1979.  © HANS PAUL / Lehtikuva