Arvio: Juha Kauppisen teos kutsuu ymmärtämään, miksi luonnon monimuotoisuudella on merkitystä

Monimuotoisuus-teos sai 10 000 euron Kanava-tietokirjapalkinnon. ”Kauppinen on ahkera kuin hampaanmato”, kirjoittaa Risto Lindstedt Kanava-lehden arviossa.
Kotimaa 31.10.2019 19:02
Risto Lindstedt
Juha Kauppinen: Monimuotoisuus. 349 s. Siltala, 2019.
Juha Kauppinen: Monimuotoisuus. 349 s. Siltala, 2019.

Juha Kauppisen teos Monimuotoisuus – Kertomuksia katoamisista (Siltala) on voittanut Kanava-tietokirjapalkinnon. ”Kauppisella on ollut palava pakko jakaa ymmärryspakettinsa, ja siksi hän kirjoittanut kärsivällisiä lauseita, jotka notkumatta kannattelevat tiedon raskaita painoja”, kirjoittaa Risto Lindstedt arviossaan Kanava-lehdessä 7/2019.

Suomen Kuvalehti julkaisee arvion kokonaisuudessaan.

 

Pokkari kuin porraskivi. Vakaa ja vaaterissa. Siitä saa hyvät askelmerkit matkalle yllätysymmärrysten tiloihin.

Juha Kauppisen teoksessa Monimuotoisuus on kysymys vaelluskutsusta. Kutsusta sille samalle vaellukselle, jolla vääjäämättä olemme mukana, vaikka emme sitä tietäisikään, tai välitä tietää. Miksei sitten lähtisi seuraamaan miestä, joka herää Höytiäisen lintuasemalla syyspimeisiin ajattelemalla, että Charles Darwin (1809–1882) oli väärässä?

Kauppinen selvittää luonnon monimuotoisuuden katoamista ja sitä, miksi sillä on merkitystä. Toimittajalle luontaisella tavalla matkat suomalaisten lajien katoamispaikoille toteutuvat reportaaseina. Lukijalle ennen liikkeellelähtöä tarjotut matkaeväät ovat riittoisat. Käsitteet kerrataan, aikakausien tapahtumat avataan Ediacarakaudesta lähtien ja genomin rakenteeseen päätyen.

 

Kauppinen on ahkera kuin hampaanmato. Jopa niin, että jokaiselle tekstiin nappautuneelle eläimelle ja kasville annetaan myös tieteellinen nimi. Alun ihmettelyn jälkeen nimet muuttuvat ”hitto vie” -tajuksi. Tämähän on maapallollinen juttu. Ja onhan se niinkin, että Turdus pilaris kuulostaa arvokkaammalta kuin pelkkä räkättirastaaksi nimittely.

Rivien välistä on luettavissa, miten Kauppisella on ollut sisäpakko selvittää asia itselleen. Sen seurauksena lauseet eivät ole vimmaisia, haasteisia ja häpeisiä. Hän on halunnut ymmärtää rauhassa. Kauppisella on ollut palava pakko jakaa ymmärryspakettinsa, ja siksi hän on kirjoittanut kärsivällisiä lauseita, jotka notkumatta kannattelevat tiedon raskaita painoja.

Kauppinen pyytää, kärsivällisesti, hahmottamaan luontoa lajien populaatioina sen sijaan, että keskitytään eliölajeihin. Vain lajeja listaamalla jää näkemättä, miten suuri määrä luonnon monimuotoisuutta ja tulevaisuutta hupenee kaiken aikaa katoavien populaatioiden muodossa.

Kauppinen rohkenee, lukijan kapasiteettiin luottaen, pyytää ajattelemaan lajien ja populaatioiden lisäksi myös kolmatta tasoa, ekosysteemiä. Jos se vielä sattuu onnistumaan, luonnon olemuksen ymmärtämisessä ollaan pitkällä. Ja sittenkin. Vaikka hupeneminen ja katoaminen ovat suomen kieltä, ne eivät sanoina tavoita meitä.

 

Maapallo on kokenut viisi sukupuuttoaaltoa, vähintään puolet eliölajeista kerrallaan. Käynnissä tai alkamassa on se kuudes, ihmisen aiheuttama. Luonto selviää varmuudella, mutta ihmisen kannalta ongelma on evoluution kalenterissa. Toipumiseen tarvitaan miljoonia vuosia.

Kauppinen ei pidä siitä, että kovuus yhteiskunnassa oikeutetaan sillä, että luontokin on kova. Näin Darwinin ”väärässä olemisesta” ei tulekaan tutkimuksellinen vaan sanallinen ongelma. Charles käytti ilmaisua ”olemassaolon taistelu”. Kauppisen mielestä siinä on jokin tuskainen ulottuvuus, katkera ja hikinen kamppailu siitä, kuka on voittaja. ”Siinä ajatuksessa”, Kauppinen kirjoittaa, ”ei ole luonnon koko olemus. Luonnon monimuotoisuus ei synny vain taistelun kautta, vaan yhtä tärkeä mekanismi on taistelun välttäminen.”

Luonnonvalinta tapahtuu populaatioiden sisällä. Kauppinen ponnistaa lajinsisäiseltä tasolta lajien välisiin ilmiöihin. ”Ja silloin huomataan jotain ihmeellistä. Ajatus vahvimman voittamisesta ei aina sovikaan kuvioon.”

Kauppinen ei tämän enempää Charlesin kanssa halua vääntää, ei ole tarvetta, ei syytä. ”Lajien synnyn (1859) jälkeen ei kukaan ole koskaan yltänyt lähellekään Darwinia luonnon monimuotoisuuden syntyyn johta- vien lainalaisuuksien selittämisessä”, hän kirjoittaa.

Darwinkin ojentaa kätensä 137 vuoden takaa muistellen kirjoittaneensa sellaistakin, etteivät voittajat ole niitä, jotka ovat viisaampia tai nopeampia, vaan niitä, jotka pystyvät sopeutumaan.

 

Kirjoittaja Risto Lindstedt on Suomen Kuvalehden eläkkeellä oleva toimittaja.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 7/2019. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.