Ammattikoulutusta ilman koulutusta: Sorvaamaan opetellaan kirjasta – kaikilla ei ole opettajaa ollenkaan

Koulutusleikkaukset ovat ajaneet osan opiskelijoista tuuliajolle.

ajolähtö-hanke
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Sami Perttilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

’Älä pistä sormia välliin. Siinä on kuustuhatta kiloa painetta.”

Lehtori Kari Niemelä opastaa opiskelija Topi Rajalalle CNC-sorvin asetuksia Oulun Kaukovainiolla. Ammattiopiston työsalissa työstetään metallikappaleita samaan tapaan kuin kone- ja metallialan työpaikoilla.

Työsalissa on monia koneita, ja valmistuvan opiskelijan pitäisi osata käyttää niistä jokaista. Lukuisten koodien, asetusten ja työvaiheiden oppiminen vaatii näyttämistä kädestä pitäen sekä harjoitusta, toistoa ja rutiineja.

Topi Rajalalla on parin kuukauden päästä kaksi näyttökoetta, joissa hänen on esitettävä osaamisensa. Tietokoneohjattavaa sorvia ja jyrsintä hän on päässyt käyttämään vasta vähän, ja aika uhkaa loppua kesken.

Manuaalikoneistuksen näyttö oli jo alkukeväästä.

”Näyttö ei mennyt ihan putkeen, ja jossain vaiheessa mietin, jääkö opiskelu nyt tähän”, Rajala kertoo.

”En kuitenkaan jättänyt kesken ja läpäisin.”

Lehtori Niemelä on työskennellyt Oulun seudun ammattiopistossa 11 vuotta, ja sinä aikana lähiopetus on vähentynyt karkeasti ottaen kolmanneksella, noin 25 viikkotuntiin. Monella alalla lähiopetusta on tänä vuonna enää alle 20 tuntia, kun ennen opiskeltiin 32–34 tuntia viikossa.

Viime syksynä Niemelä sai vielä opetettavakseen sekä aloittavien että toisen vuoden opiskelijoiden ryhmän, samaan aikaan.

”Mahdoton yhtälö”, hän sanoo.

”Jompikumpi ryhmä on täysin tuuliajolla.”

Topi Rajala opiskelee koneistajaksi ammattiopistossa Oulun Kaukovainiolla.
Topi Rajala opiskelee koneistajaksi ammattiopistossa Oulun Kaukovainiolla.

 

Topi Rajalan vuosikurssia hallituksen sinetöimät koulutusleikkaukset ovat kolhaisseet konkreettisesti. Ammatillisen koulutuksen 220 miljoonan euron rahoitusleikkaukset tälle vuodelle ovat kurittaneet kaikkein rajuimmin Oulun seudun koulutuskuntayhtymää: miinusta tuli 16 prosenttia.

Kari Niemelä on turhautunut. Opettajan aika ei riitä siihen, että koko ryhmä oppisi kaikkien koneiden käytön. Kun aloittelijoita on pakko opastaa, edistyneemmille joutuu sanomaan, että menkää kirjastoon ja lukekaa kirja.

Se on kikkailua. Kone- ja metallialan työ opitaan hydrauliikkaöljyjen tuoksussa ja sormet työstökoneen näppäimillä.

”Jos on hyvät valmiudet opiskella, selviää näilläkin tuntimäärillä”, Niemelä sanoo. ”Mutta yhdeksälle kymmenestä nykyinen lähiopetus ei ihan riitä.”

Topi Rajala on 26-vuotias, mutta hän on valmistumassa ensimmäiseen ammattiinsa. Hän kävi lukion ja on pyrkinyt viisi kertaa ammattikorkeakouluun insinööriopintoihin.

Hän on ollut vuokratyöntekijänä puulaatikoita valmistavassa yrityksessä, toiminut koulunkäyntiavustajana, siivonnut ja ollut rakennustyömaalla apulaisena.

Koneistajaksi opiskelu motivoi, koska ala työllistää ja jatko-opinnot kiinnostavat edelleen. Motivaatio kärsi kuitenkin kuluneena lukuvuonna, kun tuntui, että opetusta ei ehdi saada.

Pahimmillaan Rajala pääsi työsalihommiin vain yhtenä päivänä viikossa. Hän kävi kyllä koululla, mutta sivustaseuraaminen opettajan ohjatessa toisia ei oikein onnistunut.

”Jos opettajaa ei aamupäivällä näkynyt tai hän ei ollut vapaana, en kovin monesti jäänyt koululle ruokailua pidempään”, Rajala sanoo.

Moni ei jaksanut senkään vertaa, vaan jätti koulun kesken.

 

Ennen kuin leikkuri iski, ammatillista koulutusta kehitettiin aktiivisesti ja se onnistui nostamaan imagoaan.

1980- ja 1990-luvulla lukioon päästiin ja amikseen jouduttiin. 2000-luvulla kiinnostus ammatillisiin opintoihin kasvoi. Tietyistä amisaloista tuli trendikkäitä: esimerkiksi huippukokkien ja ruokaohjelmien suosio veti nuoria kokkiopintoihin.

Yleinen jatko-opintokelpoisuus on varmistanut sen, että nuorena tehty valinta ei sulje ovia myöhemmin.

Koulutuksen keskeyttäminen on kuitenkin ollut tavallista. Usein syynä on väärä alanvalinta tai motivaation puute. Suunnitelmia muuttavat myös toisen opiskelupaikan saaminen, muutto, terveysongelmat, oppimisvaikeudet tai töihin meno. Tämän vuoden leikkaukset ovat naula arkkuun jo vuosia jatkuneille säästöille. Vuosina 2012–2017 yliopistojen rahoitus laski valtion talousarvion mukaan 2 prosenttia, ammattikorkeakoulujen 13 prosenttia ja ammatillisen koulutuksen 17 prosenttia.

Ammatillisen koulutuksen hakijamäärät ovat kääntyneet laskuun.

Paljon säästöjä on sitä paitsi vielä tekemättä. Koulutuksenjärjestäjien edunvalvoja Amke ry selvitti maaliskuussa, että nyt tehdyistä leikkauksista noin 40 prosenttia on yhä sopeuttamatta. Oppilaitoksissa eletään säästöillä ja kipeitä ratkaisuja lykätään.

Silti viime vuonna oppilaitoksista hävisi jo 1 600 työpaikkaa. Henkilöstön arvellaan vähenevän myös tänä vuonna.

Päteviä opettajia on korvattu halvemmilla ohjaajilla, joita kutsutaan vaikkapa taitovalmentajiksi.

”Tuntui, että meidät oli petetty.”

Hevoselle valmistettiin aiemmin nahkainen riimu eli tallipäitset, nyt tehtiin pelkkä riimunnaru, kertoo hevosalan opiskelija varusteopin kurssista.

Keittiössä oli ennen hyvät raaka-aineet, nyt ei pysty harjoittelemaan yhtä monipuolisia ruokia, kertoo kokkiopiskelija.

Huonekalurestauroinnissa on paljon itsenäistä työskentelyä, vaikka moni ensimmäisen vuoden opiskelija vielä arastelee pyörösahan, vannesahan ja höylän käyttöä. Noviisit neuvovat toisiaan.

Kun Suomen Kuvalehti kysyi leikkausten vaikutuksista opiskelijoilta eri puolilta Suomea, monella oli huolenaiheita. Toisaalta oli myös opetukseen tyytyväisiä, leikkaukset eivät näy kaikilla aloilla.

Lapin matkailuopiston Levi-instituutissa opiskellut Sara Suoyrjö kuuli opiskelutovereineen syksyllä 2016, että heillä ei ole opettajaa enää ollenkaan.

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi opiskelevat jätettiin itse ilman ohjausta.

”Tuntui, että meidät oli petetty.”

Ryhmänohjaaja –jonka tehtäviin ammatilliset opinnot eivät kuuluneet – yritti parhaansa mukaan keksiä opiskelijoille tekemistä. Silti 90 prosenttia koulunkäynnistä jäi opiskelijoiden omaksi huoleksi.

Toisilta se onnistui, mutta ryhmässä oli myös niitä, joita ei ennenkään ollut näkynyt koululla kuin kerran pari viikossa.

Opiskelijat tekivät parhaansa: he muun muassa järjestivät virkistyspäivän kaikille koulun opiskelijoille ja paikallisen peruskoulun oppilaille yökouluohjelmaa. Toisinaan päivät venyivät kymmentuntisiksi, toisinaan aika meni lorvaillessa.

Sara Suoyrjö onnistui valmistumaan joulukuussa, mutta töitä ei ole vielä löytynyt. Hän uskoo, että hänen ammattitaitonsa olisi huomattavasti parempi, jos hän olisi saanut opiskella opettajan johdolla.

”Eihän talonrakentamista opiskeleviakaan laiteta keskenään rakentamaan taloja. Miksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat olisivat eri asia?”

Lvi-alan opiskelija Wael Almahmoud ja sähköalan opiskelija Jesse Hiltunen ovat tyytyväisiä opetukseen.
Lvi-alan opiskelija Wael Almahmoud ja sähköalan opiskelija Jesse Hiltunen ovat tyytyväisiä opetukseen.

 

Biljardipallot kolahtelevat Oulun Kaukovainiolla tekniikan yksikön aulassa. Opiskelijat istuskelevat isoissa porukoissa aulaa kiertävillä pehmustetuilla penkeillä, useimmat kännykkä kädessään.

Kun biljardipöytä hetkeksi vapautuu, nurkan takaa harppoo poikia varaamaan sen. Samat naamat näyttävät läiskivän palloja aamukymmeneltä ja taas lounasajan jälkeen.

Tekniikan yksikön aula on nuorten miesten valtakunta, jossa lippikset ja huput on työnnetty syvälle päähän ja ajatusmaailmat ovat jakautuneet. Toisen asteen opinnot aloitetaan iässä, jolloin osa on kypsiä nuoria aikuisia, osa henkisesti vielä peruskoululaisia.

Toisen vuoden lvi-alan opiskelijan mielestä opetus on hyvin järjestetty eivätkä leikkaukset ole vielä haitanneet.

”Opettajat auttavat opiskelussa ja antavat hyviä ohjeita myös siihen, mitä kannattaa tehdä tulevaisuudessa.”

Yksi käytävällä istujista sanoo, ettei tiedä ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Mutta:

”Koulu on turhaa paskaa.”

 

Itsenäistä opiskelua ja verkko-opiskelua. Moni opettaja naurahtaa kuivasti ajatukselle, että etäopiskelu korvaisi lähiopetuksen.

Kyllä, itseopiskelu sopii osalle. Mutta kokemukset osoittavat, että itsenäisen opiskelun päivät tarkoittavat monelle nuorelle vapaapäiviä.

Pyörösahan käyttöä, hiustenleikkuuta ja kalan fileointia ei edelleenkään opi verkossa.

Noin 14 prosenttia ammattiopistojen opiskelijoista on erityistä tukea tarvitsevia, heillä voi olla psyykkisiä ongelmia tai oppimisvaikeuksia. He ovat niitä, jotka eivät yksinään kirjoita esseitä, jos työsalitunteja vähennetään.

Vanhemmat soittelevat kouluille ja ihmettelevät, miksi opiskeleva nuori on niin paljon kotona.

Hallitus ja elinkeinoelämä näkevät, että vasta nyt ammatillista koulutusta ollaan pistämässä kuntoon, tulevaisuuden työelämään valmistavaksi. Ensi vuonna voimaan astuva laki myllää uusiksi rahoituksen, ohjauksen ja tutkintojärjestelmän.

Työpaikoilla oppimista lisätään reilusti.

Opintopoluista tehdään yksilöllisempiä.

Uusi koulutussopimus mahdollistaa laajojenkin tutkinnon osien suorittamisen työpaikoilla, oppilaitoksen ohjausvastuulla.

Oppilaitosten johtajat ovat kommentoineet reformia suopeasti mutta kritisoineet sitä, että isot muutokset pitää tehdä samanaikaisesti jättileikkausten kanssa.

Opettajat ovat huolissaan opetuksen laadusta – epäilemättä myös työpaikkojensa puolesta.

Koulujen rahoitus perustuu jatkossa opiskelijoiden suorituksiin, minkä olisi tarkoitus kannustaa laatuun.

Pelkona on, että rimaa pikemminkin lasketaan.

”Minun pelkoni on, että ollaan toteuttamassa ammatillisen koulutuksen alasajoa.”

Rimaa on jo laskettu, sanoo ammatillisten opettajien järjestön puheenjohtaja Jouko Karhunen.

Hän tuntee tapauksia, joissa opettajia on painostettu antamaan suoritusmerkintöjä. Joskus arvosana on ilmestynyt opiskelijan rekisteriin ilman vastuuopettajan merkintää.

Oulun seudun ammattiopiston pääluottamusmies Juha Karlström kertoo, että kun kaksi vuotta sitten siirryttiin opintoviikoista osaamispisteisiin, oppilaitos määräsi opettajia uusimaan aloittaneiden opiskelijoiden arvostelut. Suorituksia annettiin takautuvasti, vähän läpi sormien katsoen.

Opettajat korostavat, etteivät suinkaan vastusta lisääntyvää työelämäyhteistyötä. Työssäoppimista on nykyisinkin yhteensä noin puoli vuotta tutkinnosta.

Mutta miten yritykset pystyvät ohjaamaan nuoria koko ammattiin eivätkä vain kyseisen yrityksen kapeisiin tehtäviin, opettajat ihmettelevät. Siirretäänkö opiskelijoita yritysten hoiviin vain säästökeinona?

”Toivottavasti olen väärässä, mutta minun pelkoni on se, että ollaan toteuttamassa ammatillisen koulutuksen alasajoa”, Jouko Karhunen sanoo.

 

Topi Rajala teki ensimmäisen työssäoppimisjaksonsa konepajalla. Siellä hän ei päässyt sorvin ääreen lainkaan, vaikka toisin oli luvattu.

”Olin siivoojana, välillä hitsasin.”

Toisessa työssäoppimispaikassa hän pääsi tekemään enemmän. Tosin hänen ohjaajansa oli amk-opiskelija, jolla ei ollut Rajalan alan koulutusta. Muut työntekijät opastivat minkä ehtivät omien töidensä lomassa.

Yrittäjäjärjestöt ovat kommentoineet ammatillisen koulutuksen uudistusta myönteisesti. Yrittäjät haluavat kuitenkin omiin tarpeisiinsa sopivia oppijoita, eivät keitä tahansa nuoria kasvatettavaksi.

”Kokemuksesta tiedän, että pienyritysvaltaisella alueella kuten Etelä-Savossa on vaikeaa saada pienet yritykset tarjoamaan työssäoppimispaikkoja”, sanoo Etelä-Savon yrittäjien puheenjohtaja Nina Rasola.

”Työssäoppija vie aikaa itse työstä, ja resurssit ovat aina tiukoilla.”

Sähköalan järjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että alan opetus ajautuu umpikujaan, jos työssäoppimista vielä lisätään. Pienissä sähköfirmoissa tehdään töitä sen mukaan, mitä on käsillä, ei opetussuunnitelman mukaan. Opiskelijat eivät aina kykene tekemään heille suunniteltuja tehtäviä, koska perusasiat ovat hukassa. Osaamiseen, myös turvallisuuteen, jää vakavia puutteita.

Myös vanhustyössä työssäoppiminen on monelle 16-vuotiaalle ”tosi vilpoista kyytiä”, mikkeliläinen sosiaali- ja terveysalan lehtori Anneli Jäntti-Väisänen huomauttaa. Koulussa ehditään harjoitella vuodepesua, syöttämistä ja pistämistä vain vähän. Tarvittaisiin valtavasti toistoja, jotta esimerkiksi pistämisestä tulisi rutiinia.

”Osa opiskelijoista on neulakammoisia: he pistävät kädet täristen, kämmenet hioten, ja joku pyörtyykin.”

”Pakko se on parhaani yrittää.”

’Kari, miten syvä meillä tullee tästä mutterista?”

Viisi aikuisopiskelijaa istuu Kari Niemelän kanssa tietokoneluokassa ja harjoittelee Mastercam-ohjelman käyttöä. Topi Rajala ja opiskelukaverit piirtävät ohjelmalla työstöratoja eli malleja, joiden mukaan kone valmistaa kappaleen, vaikka nyt mutterin.

Opettaja näyttää joka askelen omalta näytöltään. Koska peruskoulupohjalta aloittaneet nuoret opiskelevat tässä jaksossa kaikille yhteisiä opintoja, kuten kieliä ja matematiikkaa, Niemelällä on nyt aikaa opettaa pientä aikuisopiskelijoiden ryhmää.

Ohjelmiston käyttöä jokainen voisi harjoitella myös kotona, mutta se vaatisi järeän koneen ja erillisen näytönohjaimen, tonnin investoinnin. Monelle se on liikaa.

Oppiminen on sitä paitsi helpointa, kun voi lyödä viisaat päät yhteen. Kun joku osaa, toiset rullaavat työtuoleillaan viereen katsomaan.

Nämä opiskelijat aikovat valmistua. Topi Rajala toivoo, että loppukevät riittää.

”Pakko se on parhaani yrittää.”

 

Artikkeli ilmestyy osana nuorten aikuisten työtä ja toimeentuloa tutkivaa Ajolähtö-hanketta (2015–2017), joka kuuluu Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -ohjelmaan. Ajolähtö-hankkeella on myös blogi Suomen Kuvalehdessä.