Apurinki Oy poistaa yksinäisyyden
Uskon avoimuuteen ja siksi esittelen tässä jo toisen tulevista startupeistani. Uskon, että jos ideat altistaa yleisölle, ne toteutuvat todennäköisemmin. (Lisäys: Näitä konsepteja tulee myös lisää tässä blogissa. Osa jopa ehkä toteutuu jossain muodossa joidenkin toimesta, mutta päätarkoitus on ideoiden tykittäminen.)
Olen yhä innoissani edellisessä kirjoituksessani esittelemästäni ”slow messaging”-palvelusta, mutta näitä tulevaisuuden menestysfirmoja tulee olla jonossa riittävästi.
Tällä kertaa vaahtoan sosiaalisesta yrittämisestä. Kommentit ovat tervetulleita ja tiimiinkin voi päästä, jos homma ottaa tulta.
Puoli vuotta sitten kehitimme kaverini Ari Pitkäsen kanssa konseptin, jolla voidaan vähentää yksinäisyyttä yhteiskunnassa. Sanotaan tätä nyt vaikkapa Apurinki Oy:ksi (todellakin työnimi, ei mikään lopullinen).
Apurinki Oy:n liikeidea on yksinkertainen: Autamme yksinäisiä auttamaan toisia yksinäisiä.
Suomessa on valtavasti väkeä, jolla on paljon aikaa, mutta vähän ystäviä. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneet opiskelijat, vanhukset, työttömät tai vammaiset etsivät kaikki merkitystä arkeensa. Monen elämänlaatu paranisi valtavasti, jos he saisivat kavereita. Eikä haittaisi, jos köyhyyteen saisi vähän helpotusta tienaamalla muutaman satasen kuussa.
Apurinki Oy on voittoa tavoitteleva kaveri- ja avustushenkilöpalvelu, joka tarjoaa syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille mahdollisuuden auttaa toisia yksinäisiä ja köyhiä ihmisiä.
Apurinki Oy:n väkeä voisi kutsua omaishoitajiksi. Niille ihmisille, joilla ei ole omaishoitajia. Ajatus ei ole tarjota kokopäivätyötä kuin pienelle porukalle, mutta lisäansiota tuhansille. Esimerkiksi opiskelijat voisivat tienata ekstrarahaa auttamalla vanhuksia, vanhukset saisivat eläkkeen päälle kahvirahaa jeesaamalla kehitysvammaisia pärjäämään kotonaan.
Lähtökohta palkkiopolitiikassa olisi, ettei kenenkään avustuksia (työttömyyskorvaus, opintotuki ja niin edelleen) vaarannettaisi, vaan ansaitut summat pysyisivät tulorajojen sisällä. Idea ei olisi siis hidastaa kenenkään opiskelua tai työnhakua.
Konseptin ytimessä on kahdensuuntainen hyöty: sekä auttajan että autettavan elämänlaatu paranisi. Ihmiskontaktit lisääntyisivät ja mieli kirkastuisi.
Ansaintalogiikkahan tässä on vielä aika lailla hakusessa. Bisnes tästä olisi pakko saada, sillä en usko hankkeisiin. Mutta julkista rahaa tähän tulisi kerätä, ja perustelu voisi olla, että näin tarve esimerkiksi laitospaikkoihin vähenisi, ihmisistä tulisi iloisempia ja aktiivisuus yhteskunnassa lisääntyisi.
Homman pystyttämisessä olisi tietysti valtavasti hommaa. Pitäisi rakentaa avustajien koulutusorganisaatio, helppokäyttöinen verkkopalvelu avustajien välittämiseen ja niin edelleen. Mutta sehän olisi vain duunia.
Olisi ihanaa tehdä välillä jotain erityisen merkittävää. Eikö?