Sademetsä
-
Pandemian jälkeen maailmalla on perusteltu, että talouskasvua ei voi vaarantaa ympäristösäädöksillä, metsäpolitiikan professori sanoo. ympäristönsuojeluKoskemattomien sademetsien häviäminen kiihtyi viime vuonna
4 MIN -
Paloja sytyttävät erityisesti kaskeamisesta hyötyvät maanvaltaajat ja viljelijät. Brasilian nykyisen presidentin Jair Bolsonaron välinpitämätön linja rohkaisee tuhopolttoihin. ulkomaatMetsää poltetaan Amazonilla vähemmän kuin 2000-luvun alussa – Nyt Brasilia purkaa keinoja, joilla paloja saatiin jo kerran hillittyä
6 MIN -
Vanhojen sademetsien katoaminen on vaaraksi ihmiskunnalle, sillä niiden mukana häviää tärkeitä hiilivarastoja. biodiversiteettiSademetsä katoaa silmiemme edessä: Maailma menetti Pohjois-Pohjanmaan verran vanhaa viidakkoa vuonna 2018
3 MIN -
Amazonin sademetsän kyky sitoa hiiltä vähenee dramaattisesti. tiedeNyt jo maailman keuhkot yskivät – epävarmuus kasvaa
3 MIN -
Tutkimus: Finanssikriisi kiihdytti kullan kysyntää, myös laittomia kaivoksia perustettiin. Etelä-AmerikkaRaju kullan kysyntä tuhosi sademetsiä – kahdeksan Helsingin verran
1 MIN