Tuloerot kasvavat – mitä tehdä?
Thomas Pikettyn kirjasta Capital in the Twenty-First Century on tullut yllättävä hitti. Yli 600-sivuinen opus on parhaillaan Yhdysvaltojen myydyin kirja, kaikissa myyntikategorioissa. Painokoneet eivät ole pysyneet kysynnän perässä. Amazonissa myydään parhaillaan eioota.
Ranskalaisen taloustieteilijän suksee perustuu hänen kykyynsä muokata amerikkalaisten liberaalien tuntemukset datan tukemaksi, vankaksi analyysiksi. Piketty paitsi osoittaa tuloerojen kasvun ja asettaa sen historiallisiin kehyksiin myös tarjoaa moderneja liberaaleja miellyttäviä malleja ongelman korjaamiseksi.
Pikettyn keskeinen argumentti on, että kun talouskasvu hidastuu, pääoman merkitys ja kasaantuminen harvoihin käsiin lisääntyvät. Nopean talouskasvun aikana – kuten esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeisinä lihavina vuosina – taloudellinen liikkuvuus on yleisempää, mutta kun talouskasvu hidastuu ja normalisoituu, vauraus keskittyy. Piketty käyttää dataa, joka ulottuu aina 1700-luvun loppuun saakka, ja sanoo, että vaurauden keskittyminen on normaali osa kapitalismia, ja toisen maailmansodan jälkeiset vuodet olivat poikkeuksellisia.
Läntinen maailma on palaamassa uuteen belle époqueen, jossa perittyjen omaisuuksien merkitys kasvaa ja pääoma on vaurauden luomisessa ja ylläpidossa tärkempi tekijä kuin työnteko. Taloudesta ja yhteiskunnasta on tulossa stabiilimpi. Superrikkaiden vauraus ja taloudellinen merkitys kasvavat edelleen lähitulevaisuudessa.
Tilanteen korjaamiseksi Piketty toivoo paluuta sodanjälkeisiin veroprosentteihin. Hän ehdottaa globaalia omaisuusveroa, joka estäisi taloudellista eliittiä käyttämästä hyväkseen veroparatiiseja ja muita keinoja piilottaa varallisuuttaan.
Kirjan metodologia on vankka ja tiedot vähintäänkin riittäviä. Pikettyn havainnot ovat erittäin vakuuttavia, ja niiden haastajilla on edessään melkoinen savotta. Ensimmäinen kiista kirjasta on keskittynyt ennen kaikkea Pikettyn suosituksiin tilanteen korjaamiseksi.
Oikestolaiset kommentoijat ovat nostaneet esiin hyviä kysymyksiä. Miksi rikkaita pitäisi verottaa niin aggressiivisesti kuin Piketty ehdottaa? Onko menestyksen rankaiseminen moraalisesti oikein ja taloudellisesti mielekästä? Onko Piketty liian pessimistinen ja spekulatiivinen, sillä taloudellinen liikkuvuus ei ole kuollut, ja suuri osa amerikkalaisista omaisuuksista on edelleen itse tehtyä rahaa?
Vasemmisto painottaa köyhien ja keskiluokan ahdinkoa sekä vaurauden keskittymisen moraalia rappeuttavaa vaikutusta. Keskiluokka on jo nyt havainnut elintasonsa kasvun pysähtyneen – tai jopa pudonneen – viime vuosikymmenien aikana. Amerikkalaiset köyhät ovat tänään entistäkin köyhempiä. Jos tämä kehitys jatkuu, modernista maailmasta ja Yhdysvalloista on vaarassa tulla uusi antiikin Rooma tai viktoriaaninen Englanti.
Capital in the Twenty-First Century on tervetullut kirja, ja sitä voi hyvällä omallatunnolla kutsua tärkeimmäksi taloustieteen teokseksi vuosiin – ehkä jopa pariin vuosikymmeneen. Kirjan historialliset myyntilukemat osoittavat, että vakavalle, anekdoottien ja asenteiden yläpuolelle nousevalle keskustelulle vaurauden jakaantumisesta on valtava tilaus.
Soundtrack: Jacques Brel, Au suivant.
PS. Piketty vieraili Suomessa puhumassa marraskuun lopussa. Lue Kustaa Hulkon juttu aiheesta.