Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Suomi ja meksikolaiset: rakkausliitto?

Marko Maunula
Blogit Americana 17.11.2010 14:40

Vaalien alla mamu-keskustelu on jälleen odotetusti lämmennyt ja keskustelu on totutusti rapautunut huutolauseiden heitoksi. Tosiseikat ovat, että Suomi tarvitsee lisää mamuja, mutta mamujen kotiuttaminen ja assimilointi vaatii enemmän töitä.

Ymmärtääkseni Suomi tarvitsee tulevaisuudessa entistäkin enemmän siirtolaisia, mutta olisi käsittääkseni hyvä, jos siirtolaiset tulisivat maista ja kulttuureista, joiden sopeutuminen Suomeen olisi mahdottoman kivutonta.

Kannattaisiko meidän ryhtyä rekrytoimaan meksikolaisia?

Nimimerkki Wille kehui joku viikko sitten (minunkin arvostamaani) Kanadan siirtolaisuuspolitiikkaa, joka painottaa tulokkaiden sopeutumista kanadalaiseen yhteiskuntaan. Samassa kommentissa hän kehoitti Suomea harkitsemaan latinoiden rekrytointia maahamme. Olemme Willen kanssa pohtineet samaa asiaa jo pitkaan.

Pohdiskelujeni sekä tarkkailujeni perusteella uskoisin, että varsinkin meksikolaiset sopisivat Suomeen kuin nenä päähän.

Meksikolaisten työetiikka on suo, kuokka, ja Jussi -luokkaa. Tuntemani latino-opiskelijat ja -aikuiset ovat kaikki enemmän kuin säntillisiä ja tunnollisia työntekijöitä. Latinoja työllistävät tuttavani kehuvat kilpaa heidän työmoraaliaan sekä asennettaan.

Meksikolaisten harrastukset sopisivat myös suomalaiseen kulttuuriympäristöön. Heidän oluenkulutuksensa ja urheilufanatisminsa haastavat paatuneimmankin suomalaisen perusisännän. Useimmat meksikolaiset imeytyisivät suomalaiseen työpaikan, urheiluhallin, pubin, ja kotisohvan väliseen heiluriliikkeeseen muutamassa kuukaudessa. Ehkä sukupolven tai parin päästä Suomikin voisi vihdoinkin nousta jalkapallon MM-turneeseen Jose-Maria Rissasen sekä Jarkko Rodriquezin vahvan keskikenttäpelin johdolla?

Uskonnollisesti meksikolaiset ovat vahvasti katolisia kristittyjä. He kunnioittavat perhearvoja, mutta heidän maailmankatsomuksensa perustuu silti länsimaiseen sekulaariseen liberalismiin. Suomalaisen yhteiskunta-ajattelun perusrakenne ja arvomaailma olisivat heille tuttuja jo entisestään.

Jopa suomalaiset ja meksikolaiset musiikkiperinteet ovat yllättävän lähellä toisiaan. Meksikolainen norteño on selvästi suomalaisen humpan serkku, ankaraa hanurin kuritusta myöden.

Ilmastot ovat erilaisia, mutta siihen tottuu. Jos kylmyys ja pimeys alkavat kunnolla ahdistamaan, meksikolais-suomalaiset voisivat muiden suomalaisten tavoin lentää talvisin viikoksi Espanjaan.

Ymmärrän hyvin, että maahanmuutossa on otettava huomioon myös humanitääriset tekijät; en tahtoisi pitää ovia kiinni vainotuilta. Mutta toisaalta, eikö olisi humanitääristä rekrytoida maahanmuuttajia, jotka todennäköisesti sopeutuisivat nopeasti sekä olisivat tyytyväisiä uuteen isänmaahansa ja sen kulttuuriin? En pidä ghettoutumisen tai erillisen siirtolaisuuskulttuurin hyväksymistä kovinkaan humanitäärisenä itse kantaväestöä tai myöskään maahanmuuttajia kohtaan.

Soundtrack: Norteño Boys, Dime Como Olvidarte.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Juuri näin. Itse olen joskus hahmotellut mallia, jossa Kuuba kouluttaisi (Suomen valtion kustannuksella tietenkin) kansalaisistaan lääkäreitä Suomeen. Suomi saisi ammattilaisia, Kuuban valtio vientituloja ja kuubalaiset nuoret ja heidän perheensä tuloja. Suomalaiset lääkärit tietysti saisivat kilpailijoita, mikä on vain hyvä.

Ajatus meksikolaisten sopivuudesta Suomeen monia muita kansallisuuksia paremmin lienee sinänsä aivan oikea. Ehdotuksessa on kuitenkin jo lähtökohtaisesti yksi paha vika: Suomessa ei ole minkäänlaista tarvetta ylimääräisen työvoiman rekrytoimiselle. Päinvastoin, Suomessa on jo tälläkin hetkellä enemmän työikäisiä ihmisiä kuin työpaikkoja. Miksi ihmeessä tätä epäsuhtaa pitäisi vielä entisestään huonontaa?

Eikä tilanne ole edes jatkossakaan muuttumassa yhtään miksikään. Kymmenen tai kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua Suomessa on yhä kuusinumeroinen luku työttömiä, ja valtava joukko vajaatyöllistettyjä siihen vielä päälle. Paljon mainostettu suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminenkään ei tuo muutosta tilanteeseen, koska työvoiman tarvekin on koko ajan vähenemässä – kiitos alati lisääntyvän itsepalvelukulttuurin, työn tehostamisen ja tuotannon siirtämisen pois Suomesta. Pienemmätkin ikäluokat riittävät mainiosti kattamaan tämän vähenevän työvoimatarpeen. Minkäänlaista tarvetta työvoiman laajamittaiseen rekrytoimiseen ei siis ole.

Puheet ”työvoimapulasta” ja ”lähestyvästä työvoimapulasta” ovatkin lähinnä työnantajajärjestöjen propagandaa, jonka tueksi ei ole osoitettavissa minkäänlaisia faktoja. Tätä propagandaa kyseiset tahot ja niiden talutusnuorassa olevat poliittiset puolueet viljelevät siksi, koska ne haluavat saada palkkatason painettua mahdollisimman alas. Ja mikäpä olisikaan tähän parempi konsti kuin työttömyyden keinotekoinen lisääminen tuomalla maahan joukoittain ulkomaista työvoimaa?

Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin ”talvisodan henki” elähdytti suomalaisia työnantajajärjestöjä ja niitä lähellä olevia poliitikkoja. Nyt eletään ihan toisenlaista aikaa ja vallalla ovat täysin päinvastaiset arvot ja tavoitteet.

Työvoimapula on ehkä väärä termi. Yritykset kyllä osaavat siirtyä sinne, missä työvoimaa on. Oikeampi termi on veronmaksajapula. Siksi possea tarvitaan, eikä ihan vähän.

Mitä tulee kantasuomalaisiin työttömiin, kyse on paljolti siitä, että he ovat nykyisissä oloissa työkyvyttömiä: heidän työpanoksensa hinta on liian kallis suhteessa heidän tuottavuuteensa. Vaikka suomalainen tehdastyöläinen epäilemättä onkin ammattitaitoisempi ja tuottavampi kuin kiinalainen kollegansa, ei hän ole niin paljon tuottavampi, että se kompensoisi palkkaeron. Lisäksi suomeen syntyvät uudet ammatit ovat pitkäaikaisetyöttömillemme liian vaikeita; kaikkien lahjat ja koulutus nyt vain eivät riitä tietotalouden asiantuntijatehtäviin. Siksi ihmisiä on koko ajan enemmän kortistossa. Globaalin talouden aikana on aika impivaaralaista ajatella, että tuosta vain työllistetään suomalaiset työttömät ensin.

Palveluissa on työllistämispotentiaalia, mutta se taas edellyttää riittävän suuria tuloeroja: tarvitaan niin varakas keskiluokka, että sillä on varaa palkata kotiapua, ja niin pienipalkkaiset kotiapulaiset, että palkkaaminen on mahdollista. Lisäksi tarvitaan asennemuutosta, sillä entisiä hyväpalkkaisia tehdasduunareita eivät tunnu palveluammatit kiinnostavan. Moniko paperimies on ryhtynyt siivoojaksi?

Meksikolaiset ovat hyvä ratkaisu. Heistä saadaan työlle tekijöitä markkinahintaan. Eivät halveksu työtä eivätkä haikaile menneeseen maailmaan, johon EI OLE PALUUTA. Näin julkisen sektorin lääkärien työnantajana en myöskään olisi yhtään pahoillani, jos lääkärien palkkoja tulisivat kuubalaiset valkotakit polkemaan.

Paras tapa valita maahanmuuttajat on vapaat markkinat. Sosiaalitueta pois, niin ihmiset valitsevat asuinpaikkansa sen mukaan, missä voivat tehdä työtä, eivätkä sen mukaan, missä parhaiten voivat työtä vältellä. Otetaan suomeen kaikki, jotka itsensä omalla työllään elättävät: huippuosaajat ja kotiapulaiset. Tarvitsemme veronmaksajia, että ikääntymisen tuomat rasitteet sekä kasvavan työttömien joukon toimeentulo saadaan hoidettua. Sosiaalipummeja emme tarvitse ensimmäistäkään, emme suomalaisia emmekä muita.

Työvoimapula on kyllä ihan fakta tulevaisuudessa. Ei tietenkään kaikilla aloilla. Työt, joihin ei vaadita koulutusta, tulee tulevaisuudessakin olemaan hyvin työllistettyjä, mutta esim. terveydenhoitoalalla ollaan jo nyt alimiehityksellä. Lisäksi on töitä, joita suomalaiset työttömät eivät halua tehdä – esimerkiksi siivous ja rakennusala on tällaisia. Uusia tekijöitä roskakuskeiksi tai muuhun epämiellyttävään hommaan on vaikea saada, koska asenteet ovat muuttuneet. Nuorille on tärkeää töissä viihtyminen, vaikka se merkitsisikin sitten sitä, että elettäisiin tuilla. AMK-insinööreistä, tradenomeista yms. taas tuskin ikinä tulee pulaa. Liikakoulutusta on havaittavissa ainakin media-alalla ja valitettavasti myös taiteen saralla (tosin henk.kohtaisesti uskon, että se johtuu vain suomalaisesta peri-junttiudesta, ettei taide kiinnosta, eikä varsinkaan myy.) Suomen ongelma on myös aivovuoto – hyvin koulutetut ”valioyksilöt” hakeutuvat mieluummin ulkomaille töihin suurempien mahdollisuuksien ja tulojen perässä.

Täystyöllisyys on sitä paitsi utopia. Aina on ihmisiä, jotka mielummin nostaa työttömyyskorvauksia, kuin tekee esimerkiksi puhelinmyyntiä tai edellämainittua siivousta.

Mainio juttu joka tapauksessa. Tekisi mieli lähteä Mexikoon!

Nimimerkille Nins todettakoon, että terveydenhoitoalan ongelmat eivät suinkaan johdu siitä, että koulutettua työvoimaa ei olisi saatavilla. Ne johtuvat siitä, että ei ole määrärahoja palkanmaksuun. Tätä ongelmaa yritetään sitten kiertää sillä, että laitoksia ylläpidetään mahdollisimman vähäisellä henkilökuntamäärällä – monesti jopa lain minimivaatimuksetkin alittaen.

Suomessa on tälläkin hetkellä kymmeniä tuhansia hoitoalan koulutuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat joutuneet siirtymään muille aloille tai kotiäideiksi, koska omalta alalta ei ole ollut saatavilla (vakituista) työpaikkaa. Samasta syystä tuhannet ovat siirtyneet alan töihin ulkomaille.

Nimimerkki Tietäjä (se oikea) on jossain määrin oikeilla jäljillä, muttei sittenkään tiedä kaikkea. Hän totesi palveluelinkeinojen laajentamisen edellyttävän ”riittävän suuria tuloeroja: tarvitaan niin varakas keskiluokka, että sillä on varaa palkata kotiapua, ja niin pienipalkkaiset kotiapulaiset, että palkkaaminen on mahdollista.”

Tämä on kuitenkin vain puolitotuus. Vaikka meillä olisikin varakas keskiluokka (joka sinänsä on melko utopistinen ajatus) ja pienipalkkaiset kotiapulaiset, niin siitä ei vielä mitään laajamittaista hyvää syntyisi. Suomalainen yhteiskunta kalliine hintatasoineen on nimittäin sellainen, että niillä ”pienipalkkaisilla kotiapulaisilla” ei olisi minkäänlaisia pärjäämisen mahdollisuuksia. Niinpä äärimmäisen harva suostuisi ryhtymään pienipalkkaiseksi kotiapulaiseksi – niin kauniilta kuin tuo ajatus jossain kokoomusnuorten illanvietossa ehkä tuntuukin.

Kerron esimerkin: Tänä syksynä hehkutettiin lehdistössä thaimaalaista marjanpoimijaa, joka oli kesällä tullut Suomeen poimimaan marjoja ansiomielessä. Kaksi kuukautta hän teki pitkää päivää ja onnistui tienaamaan toistakymmentä tuhatta euroa. Kun mieheltä kysyttiin, mitä hän meinaa rahoillaan tehdä, hän iloisena selitti aikovansa hankkia talon kotimaassaan. Tapauksesta innostui moni hyväosainen suomalainenkin, ja käytti sitä esimerkkinä suomalaisten työttömien ”laiskuudesta” ja ”saamattomuudesta”. Mikseivät suomalaiset työttömät lähde poimimaan marjoja?

Eräs työtön kuitenkin sivalsi lehden palstalla osuvasti takaisin: ”Jos parin kuukauden työrupeamalla saisi kasaan omakotitalon hinnan meillä Suomessakin, niin varmasti piisaisi marjanpoimijoita ihan jonoksi asti.” Eipä tähän ole oikeastaan mitään lisättävää. Eri maiden kustannustasojen välillä vallitsevat erot on syytä pitää mielessä.

Tekstin punaisena lankana toimivan ajatuksen kanssa olen täysin samaa mieltä. Suomi tarvitsee lisää tuottavan työntekijöitä alemmalla palkkatasolla (myös paikallisen alkuperäisväestön palkkatason tulee laskea), mutta ajatuksen kohde ehkäpä hieman outo.

”Meksikolaisten työetiikka on suo, kuokka, ja Jussi -luokkaa. Tuntemani latino-opiskelijat ja -aikuiset ovat kaikki enemmän kuin säntillisiä ja tunnollisia työntekijöitä. Latinoja työllistävät tuttavani kehuvat kilpaa heidän työmoraaliaan sekä asennettaan.”

Itse ehkä muokkaisin ensimmäisen lauseen muotoon: Suo on, kuokkakin löytyy ja Jusseja on useampi, mutta ei maisemissa. Paikalisen kulttuurin raosta on näkynyt näitä säntillisiä ja tunnollisia työntekijöitä, mutta maan koon huomioon ottaen erittäin vähän. Cuernavacassa, ITESM:n yliopiston kampuksella (http://en.wikipedia.org/wiki/Monterrey_Institute_of_Technology_and_Higher_Education , jos jotakuta kiinnostaa), opiskellessani täällä Meksikossa. Ehkä tuosta työntekokulttuurin hehkutuksesta olen erimieltä; Maunulan kirjoittamat ajatuksen työnteosta ja perhekeskeisyydestä solmivat kätensä enemmän kuin tiiivisti yhteen. Töitä tehdään ehkä jopa ”Pohjois-Eurooppalaisella tehokkuudella” jos sitä tehdään oman perheen eteen.

Tiedä sitten mitä, mutta kymmenenkin vuoden akselilla asialle tarvitsee tehdä uutta.

@Timo Raunio

Hintataso sopeutuu palkkojen mukana. Kysyntä ja tarjonta you know. Kivuliasta se epäilemättä tulee olemaan ja on selvää, että iso osa kansastamme joutuu tyytymään huomattavasti nykyistä heikompaan materiaaliseen elintasoon.

Onko elämä sitten heille yhtä helvettiä? Enpä usko. Äitini vanhemmat olivat kansakoulunopettajia ja heillä oli kotiapulainen. Eivät isovanhempani rikkaita olleet eikä se kotiapulainen nälkään kuollut. Ero näkyi lähinnä sosiaalisessa statuksessa ja siinä, että äitini kodissa oli kylän ainoa puhelin ja lapset menivät kaikki oppikouluun.

”Eri maiden kustannustasojen välillä vallitsevat erot on syytä pitää mielessä.”

Suosta ei nousta kiskomalla omasta saappaanvarresta eivätkä kaikki voi nauttia palvelusta. Tavara voi halventua talouden tehostuessa, mutta palvelu on aina arvokasta.

Tuloerot mahdollistavat sen, että rikkaat voivat nauttia palveluista. Hintana on taloudellisesti epätasa-arvoinen piikayhteiskunta, jossa toiset ovat rikkaita, toiset palvelijoita.

Mielenkiintoinen kysymys tuo ’piikayhteiskunta’. Minä olen ollut sekä ’piian’ työnantaja että työssäkäyvänä äitinä/kotiäitinä/kotirouvana itse se ’piika’. Työssäkäyvälle äidille itsepalvelu KAIKISSA kodin töissä on valtavan iso työrupeama, varsinkin lasten ollessa pieniä. ’Ulkoistamien’ on tehty verotuksella ja muilla säädöksillä perin kalliiksi, eli palveluhintoja/palkkoja pitää alentaa ja säädöksiä purkaa. Esim. tietty minimipalkka kokonaan verottomaksi. Mitä sitä rahaa kierrättämään verottajan kautta, jos kotipalveluja ostetaan jo vähintäänkin kertaalleen verotetulla palkalla??? Turhaa maksamista ja verovähennysten tekoa (lue: byrokratiaa). Rahat käteen ja sillä sipuli, kuten monissa maissa ’piian’ palkka maksetaan, mm Meksikossa.
Unohtakaa sitäpaitsi piioittelu/mamuttelu ja alkakaa miettiä, miten olemassa olevat työt saataisiin yhteiskunnan/yksilön tasolla mielekkäämmin jaetuiksi. Paljon tekemätöntä työtä löytyy, pannaan työttömät /mamut tekemään jotain korvaustaan vastaan.
Tervetuloa meksikolaiset viihtymään Suomeen!

Nimimerkki Tietäjä (se oikea) sortui nyt vähän kiertelyyn ja kaarteluun. Tuollainen runsaan puolen vuosisadan taakse menevä esimerkki ei sovellu nykyaikaan, koska yhteiskunta oli silloin aivan toisenlainen kuin nyt. Olennainen ero oli juuri siinä, että tuohon aikaan pystyi kotiapulaisenkin palkalla tulemaan ihan kivasti toimeen ja elättämään itsensä. (Oma mummonikin toimi vuosikaudet kyseisessä ammatissa.) Nykyisin tilanne on aivan toinen. Hintataso ja yleiset elinkustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, että äärimmäisen harva on enää valmis maksamaan kotiapulaisille ja muille vastaavankaltaisten ammattien harjoittajille sensuuruista palkkaa, että sillä pystyisi elättämään itsensä.

Kyse on siis vastaavasta jutusta kuin teollisuudenkin parissa on tapahtunut, eli erilaiset aputyöt ovat kadonneet melkein kokonaan kuvasta.

Timo Raunio, en kiertele enkä kaartele. (Kummaa, että heti kuulostaa kiertelijältä, jos väittää, ettei ole :) Esimerkkini on luokkayhteiskunnasta, jossa tuloerot olivat sangen suuret. Se on suunta, johon ollaan menossa takaisin. Suuret tuloerot ovat korkeakulttuurien ”luontainen” olotila. Pohjoismaissa pisimmälle edennyt tulojen tasaus on hyvin poikkeuksellisten historiallisten olosuhteiden (räjähdysmäinen tuottavuuden kasvu, aseveliakselin taistelu kommunismia vastaan, suljetut, ei-globaalit markkinat) tulos. Nyt ei paljoa tarvitse päätään kääntää, että näkee tuloerojen kasvua.

Kivuliaan siirtymävaiheen jälkeen välttämättömyyksien hinnat asettuvat tasolle, jolla niille taas löytyy ostajia. En väitä, että puurohiutaleet, keskikalja ja lähiöiden vuokrat nimellisesti halpenevat, mutta ne eivät kallistu samaan tahtiin kuin omakotitalot, autot ja taulutelevisiot. Kipu tulee siitä, että varmasti ihmisten ei ole helppo hyväksyä sitä, että he eivät saa kaikkea sitä kivaa, mihin he ja heidän vanhempansa ovat tottuneet, kun kuitenkin naapurin herrasperhe saa.

Tietäjä (se oikea) on jumittunut puolitotuuksien asteelle. On aivan totta, että tietyt tahot hinkuvat takaisin 1800-lukulaiseen luokkayhteiskuntaan. Meillä Suomessakin politiikkaa on viimeiset 20 vuotta tehty juuri tätä tavoitetta silmällä pitäen – olkoonkin, että asiaa ei tietenkään suostuta myöntämään ääneen, vaan vaalipuheissa kaikki kilvan vakuuttelevat olevansa muka köyhien ja vähäosaisten asialla. Tietäjältä on kuitenkin jäänyt havaitsematta, että tälle kehitykselle on alkanut nousta jo vastavoimia, jotka päivä päivältä vahvistuvat. Tämä on aivan normaalia dynamiikkaa

Tietäjä vetelee myös varsin köykäisesti linjoja menneiden vuosisatojen korkeakulttuureihin ja niiden yhteiskunnallisiin oloihin, unohtaen että olosuhteet ovat nykyisin aivan toiset. Menneinä vuosisatoina ihmisten orjuuttaminen oli paljon helpompaa, koska kansalaisten tietämyksen taso oli sangen alhainen. Köyhät ja orjuutetut yleensä tyytyivät osaansa nurkumatta, koska eivät edes tienneet paremmasta. Aivan yleisesti kuviteltiin olevan jopa suoranainen Jumalan tahto, että asiat ovat niin kuin ne ovat. Niinpä pelkkä ajatuskin tavallisen ihmisen elinolojen muutoksesta tuntui vieraalta ja sopimattomalta. (Tätä ajattelutapaa myös kirkko saarnasi hyvin voimaperäisesti. Siitä johtuukin juuri se, että alkuaikojen työväenliike piti juuri kirkkoa yhtenä päävastustajanaan.)

Menneinä aikoina ei ollut myöskään demokratiaa vaaleineen. Alistetuilla kansalaisilla ei ollut siis teoreettistakaan mahdollisuutta saada ääntään kuuluville. Yläluokan ihmisten ei siis tarvinnut edes näön vuoksikaan yrittää miellyttää kansalaisia, koska sillä ei ollut pelkoa että jokin epäsuotuisa päätös johtaisi tappioon seuraavissa vaaleissa. Nykyisin tilanne on aivan toinen.

Näitä luetaan juuri nyt