Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kulturaalinen relativismi: läntisen liberalismin suurin virhe

Marko Maunula
Blogit Americana 21.8.2010 16:52

Työkaverini patisti minua pari kuukautta lukemaan Christopher Caldwellin teoksen Reflections on the Revolution in Europe. Annoin vihdoinkin periksi ja luin sen eilen. Hän oli oikeassa: Reflections… on ehkä paras lukemani Eurooppaa, islamia, ja mantereen demograafista muutosta käsittelevä kirja.

Teoksen nimi viittaa Edmund Burken klassikkoon Reflections on the Revolution in France (1790). Burken Ranskan vallankumousta kritisoiva teos on klassikko, eräs modernin konservativismin pilareista. Kuten Burke, Caldwell kyseenalaistaa arvoliberalismin, nopean muutoksen mielekkyyden, ja sokean innon, jolla eurooppalaiset näyttävät paikoitellen luopuvan vanhoista ideoistaan.

Caldwell sanoo, että kun eurooppalainen relativismi kohtaa islamilaisen absolutismin, eurooppalainen relativismi häviää ideologisen kädenväännön. Hän uskoo, että eurooppalainen arvoliberalismi ja kulturaalinen relativismi eivät auta siirtolaisten sitouttamisessa uusiin kotimaihinsa.

Kolonialismin, fasismin, kommunismin, ja vanhan rasismin taakka on ruokkinut eurooppalaisten huonoa omatuntoa. Sen vuoksi eurooppalaiset ovat olleet äärimmäisen hienotunteisia ja varovaisia ilmaisemaan asenteita, jotka edes haiskahtavat kulturaaliselta ylemmyydentunteelta. Lopputulos on ollut yhteiskunta, joka on sallinut jyrkän antiliberaalien ja eurooppalaisille arvoille vihamielisten alakulttuurien synnyn Pariisin lähiöihin, Lontooseen, ja muihin siirtolaisyhteisöihin kautta Euroopan.

Valtakulttuurin sitoutuminen kulturaaliseen relativismiin ja kyvyttömyys keskustella siirtolaisuuden kulturaalisista ongelmista on johtanut ääri-ilmiöiden kasvavaan suosioon. Muiden kieltäydyttyä keskustelemasta aiheesta, Jörg Heider, Jean-Marie Le Pen, ja muut reaktionääriset puoli-fasistit ovat kaapanneet ja myrkyttäneet vakavan keskustelun uuden Euroopan etnisestä ja kulturaalisesta luonteesta.

Caldwellin argumentit eivät ole sinänsä uusia tai mullistavia, mutta hän perustelee ja argumentoi tehokkaasti ja hienovaraisesti. Hän uskoo avoimeen siirtolaisuuteen, mutta myös tarpeeseen assimiloida siirtolaiset yhteiskunnan valtavirtaan nopeasti.

Caldwell on mielestäni oikeassa. Siirtolaisuus on useimmiten jaloilla tehty äänestys, jossa maahanmuuttaja vaihtaa kotimaansa uuteen maahan siksi, että hän uskoo kohdemaan olevan parempi paikka asua ja elää. Tämän vuoksi siirtolaisuuteen pitäisi kuulua uuden valtakulttuurin hyväksyntä ja jopa imitointi.

Monet eurooppalaiset ovat verranneet omaa siirtolaisuuttaan amerikkalaiseen kokemukseen. Ennen sisällissotaa amerikkalaisuus määrittyi sekä perustuslain periaatteiden ja protestanttisen anglo-amerikkalaisen kulttuurin varaan. Sisällissodan jälkeinen massasiirtolaisuus toi maahan miljoonia katolisia, juutalaisia, ortodokseja, ja muita ryhmiä, kunnes amerikkalaisuus perustui judeo-kristillisen perinteen ja ennen kaikkea perustuslain varaan. Optimistit uskovat Euroopan olevan samalla tiellä.

Hiljattain kuulemassani radiohaastattelussa Caldwell varoitti liian simppeleistä vertauksista mantereiden välillä. Viime vuosikymmeninä latinot ovat muodostaneet suurimman siirtolaisryhmän Yhdysvalloissa. He ovat peruskulttuuriltaan länsimaisia, katolisia kristittyjä, ja erittäin myötämielisiä länsimaisen liberalismin arvoille. Samaa ei voi aina sanoa muslimeista, valitettavasti.

Kulturaalinen relativismi on eräs läntisten liberaalien suurimmista ideologisista virheistä. Kulttuuri voi olla hyvää tai huonoa, ja meidän on kyettävä sanomaan se suoraan. Nykyinen kotini, Yhdysvaltain Etelä, puolusti vuosikymmeniä julmaa ja typerää rasismiaan kulturaalisilla syillä ja alueen perinteilla. Lopulta lainsäädännön ja liittovaltion oli voimakeinoin murskattava tämä ala-arvoinen kulttuuri.

Itse siirtolaisena uskon, että siirtolaisuus on yhteiskuntaa rikastava tekijä, ja ihmisten vapaa liikkuvuus on taloudellisesti ja moraalisesti tärkeä periaate. Samanaikaisesti uskon, että länsimainen liberalismi on äärimmäisen arvokas yhteiskuntamalli, jota pitää tukea ja puolustaa henkeen ja vereen. Jos siirtolaisuus ja länsimainen liberalismi asettuvat konfliktiin, irvistän pettymyksestä, mutta asetun rintamaan puolustamaan länsimaista liberalismia.

Soundtrack: Rufus Wainwright, Going to a Town.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Kolonialismin, fasismin, kommunismin, ja vanhan rasismin taakka on ruokkinut eurooppalaisten huonoa omatuntoa. Sen vuoksi eurooppalaiset ovat olleet äärimmäisen hienotunteisia ja varovaisia ilmaisemaan asenteita, jotka edes haiskahtavat kulturaaliselta ylemmyydentunteelta. Lopputulos on ollut yhteiskunta, joka on sallinut jyrkän antiliberaalien ja eurooppalaisille arvoille vihamielisten alakulttuurien synnyn Pariisin lähiöihin, Lontooseen, ja muihin siirtolaisyhteisöihin kautta Euroopan.”

Ohhoh, kuinka tällaista uskalletaan kirjoittaa suomalaisessa lehdessä?

Meillähän virallinen linja – jota mediakin kovin auliisti on myötäillyt – on ollut juuri sen toitottaminen, että mitään ristiriitoja maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä ei ole. Tai jos pikkuisen onkin, niin vika löytyy aina täältä kantaväestön puolelta: meidän tietämättömyydestämme ja meidän ennakkoluuloistamme – puhumattakaan suoranaisesta rasismista, joka niin monia suomalaisiakin riivaa…

Tämä kirjoitus oli aivan loistava! Olen itsekin ajatellut aivan samoja asioita ja mukavaa että joku uskaltaa sanoa sen ääneen. Ongelmana on että ikääntyvä Eurooppa tarvitsisi tulevaisuudessa siirtolaisia, mutta epäonnistuneen siirtolaispolitiikan takia äänestäjistä on tulossa niin siirtolaisvastaisia että ihmisten asenteet kaikenlaista siirtolaisuutta vastaan kovenevat ja siitä kärsivät myös Eurooppaan hyvin sopeutuneet siirtolaisryhmät (kuten kiinalaiset, filippiiniläiset, venäläiset, iranilaiset, latinaisamerikkalaiset ym.)

Olen ollut pidemmän aikaan sitä mieltä että Kanadan siirtolaisuuspolitiikka on paras! Kanada ottaa siirtolaisia pistejärjestelmän mukaan ja pistejärjestelmässä otetaan huomioon siirtolaisen integroitumismahdollisuudet. Olen myös pitkään ollut sitä mieltä että Euroopan kannattaisi houkutella erityisesti matalamman palkka-alan työpaikkoihin työvoimaa esim. Latinalaisesta Amerikasta. Yhteinen kulttuuriperintö auttaisi varmaan näitä sopeutumaan etenkin katolilaisiin maihin. Lisäksi se saattaisi jonkun verran vähentää laitonta siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin kun latinoilla olisi muitakin vaihtoehtoja.

Maahanmuuttoa on tutkittu koko ajan kun sitä on tapahtunut, aiheesta on tehty päätöksiä ja laadittu lakeja, maahanmuuttajia nimenomaan on sopeutettu ja heitä kohdellaan kuten muitakin ihmisiä. Toki he saavat apua erityisvaikeuksiinsa, esimerkiksi siihen etteivä satu maahantullessaan puhumaan suomea.

Le Penin, Soinin ja muiden populistien olemassaolon tarkoitus on julkisuuden saaminen, jonka tarkoitus puolestaan on äänien kerääminen. Tähän he käyttävät mitä vastenmielisimpiä keinoja.

Politiikan erityisominaisuus on että päätösten valmistelu tapahtuu julkisuudessa ja niiden seuraukset ovat kaikkien kritisoitavissa. Populistien ainainen leipäpuu on ”kritisoida” päätöksentekoprosessia osallistumatta lainkaan varsinaiseen päätöksentekotyöhön. He eivät myöskään viitsi keskustella politiikan onnistumisista, koska tarkoituksena on lietsoa ihmisiä muita poliitikkoja vastaan ja esiintyä sitten muka vastavoimana, sitäpaitsi päätösten lukeminen olisi oikeaa työtä. Pinnallinen ”kritisointi” on helppoa, siihen löytää riittävät eväät lukemalla iltapäivälehtien otsikot.

Populistin perimmäinen syy käyttäytymiseensä on yksinkertaisesti se että hän ei pärjäisi oikeana poliitikkona: hänellä ei ole ideoita eikä kykyä tehdä poliittista työtä. Tyypillinen populisti on oikeasta puolueesta potkut saanut häirikkö joka ei havaitsi kerralla että eväitä oikeaan politiikkaan ei ole.

Soinin kaltaisten tyyppien motiivi on päästä nauttimaan vallan ulkoisista eduista, niistä jotka oikeasti on tarkoitettu palkkioksi hyvin tehdystä työstä. Populisti on vapaamatkustaja joka pääsee asemaansa ”kritisoimalla” muiden tekemää työtä.

Tämä on helppo keino hankkia julkisuutta ja kansansuosiota (”katsokaa, nyt ne aikovat tehdä jotakin kansan mielipiteen vastaista”), mutta sillä on arvaamattoman haitallinen vaikutus oikeaan politiikantekoon. Showmiehet kuuluvat konserttilavoille, politiikassa olisi tarkoitus tehdä oikeaa työtä. Soinin ja kumppaneiden on turha odottaa sitä tekevän.

Miksi Ruotsalainen kansanpuolue on Suomessa niin äärimmäisen innokas ottamaan vastaan maahanmuuttajia?

Pelkoselta hyvä kirjoitus.

Kriitikot ovat vuosi jankanneet ”miksi tästä ei voi puhua” -mantraa, johon koko maa on yhtynyt. Se on hyvin outoa, sillä juuri mistään muusta ei enää puhutakaan kuin maahanmuutosta. Jos avaat minkä tahansa Suomen päivittäin ilmestyvistä sanomalehdistä, sieltä löytyy aina joku maahanmuuttoon liittyvä juttu. Eikö olisi oikeampaa alkaa huudella, että ”miksi tästä täytyy aina puhua, eikö meillä ole ihan oikeitakin ongelmia?”

Maahanmuutto on kuitenkin häviävän pieni asia esimerkiksi terveydenhuollon syvenevien vaikeuksien tai koulujärjestelmän haasteiden rinnalla. Maahanmuutto on ajautunut populistisen huutelun takia poliittiseen polttopisteeseen pelinappulaksi, mikä vie huomiota sellaisila ongelmilta, jotka ovat oikeita ongelmia — ei vain trendiongelmia.

Joni Pelkosen kirjoitus on sävyltään outo ja elämälle vieras. Siitä huokuu pikemminkin tutkijankammioiden pöly ja toiveajattelun siivittämä hurskastelu kuin arjen todellisuus. Ja leimakirvestä tietenkin heilutellaan sumeilematta, aivan 1970-lukulaiseen tyyliin.

Erityisen kummallinen on väite, jonka mukaan nämä populisteiksi haukutut ihmiset eivät ”viitsi keskustella politiikan onnistumisista”. Mitä ihmettä? Juuri sitähän nämä tahot ovat kaiken aikaa yrittäneet tehdä! Lukuisin esimerkein on osoitettu, että tähänastinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut kovinkaan onnistunutta.

Vastapuoli – eli maahanmuuton innokkaat puolestapuhujat – ei kuitenkaan ole ollut halukas tällaiseen keskusteluun. Haluttomuuden taustalla lienee juuri kipeä tietoisuus siitä, että oman ajattelumallin käytännön saavutukset ovat jääneet kovin vaatimattomalle tasolle.

”Maahanmuutto on kuitenkin häviävän pieni asia esimerkiksi terveydenhuollon syvenevien vaikeuksien tai koulujärjestelmän haasteiden rinnalla.”

Tämä on typerä väite jo pelkästään siksi, että maahanmuutto ei ole haittavaikutuksineen millään tavalla irrallaan ”terveydenhuollon syvenevistä vaikeuksista” tai ”koulujärjestelmän haasteista”.

Miksi tästä puhutaan avoimesti joka päivä kirjoitti:
” sillä juuri mistään muusta ei enää puhutakaan kuin maahanmuutosta.”

Niin, mutta kun suomalainen maahanmuuttokeskustelu on sitä, että keskustellaan siitä, miten maahanmuutosta on keskusteltu, onko joku keskustellut negatiiviseen sävyyn ja siitä, mihin suuntaan keskustelua pitäisi viedä. Aina välillä joku eturivin poliitikko heittää, että on hyvä kun maahanmuutosta keskustellaan ja kannustaa lisää keskustelua, lisäten oman ajatuksensa siitä, missä sävyssä aiheesta pitää keskustella.

Sensijaan minkäänlaisia konkreettisia ajatuksia ei heitetä, lähinnä sloganeita ”me tarvitsemme maahanmuuttoa” tai ”maassa maan tavalle” ja sitten käytetään viikkoja sen pohtimiseen, oliko puheenvuoro rasistinen tai rasismin kansa flirttailevaa vai ei.

Jos jätetään persut, niin SDP on ainut puolue, joka on pitkällisten kakisteluiden jälkeen viimeaikoina konkreettisesti linjannut jotakin. Eli heidän mielestään työperäistä maahanmuttoa pitää vähentää, joka kyllä näin nopeasti ajatellen tuntuu kaikkein absurdeimmalta mamu-politiikalta (johtoajatuksena on vähentää nimenomaan sitä maahanmuuttoa, josta saattaisi jollekin olla jotain hyötyäkin ja pitää kaikki muu maahanmuutto ennallaan…).

”Maahanmuutto on kuitenkin häviävän pieni asia esimerkiksi terveydenhuollon syvenevien vaikeuksien tai koulujärjestelmän haasteiden rinnalla.”

Tämä väite on outo myös siitä syystä että maahanmuuton kokonaiskustannuksia ei tiedetä. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors vastasi kirjalliseen kysymykseen koskien maahanmuuttopolitiikan kokonaishintaa suomalaiselle yhteiskunnalle näin:

”Uuden kattavan selvityksen laatiminen vaatisi runsaasti resursseja. Kansainvälisen taloustilanteen heikentyessä ei ole näköpiirissä, että Suomessa ryhdyttäisiin laatimaan kattavaa tutkimusta, jossa maahanmuuton kustannuksia selvitettäisiin.” (http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_52_2010_p.shtml)

Siis ei ole varaa selvittää kustannuksia. Oma karkea arvioni on, että maahanmuuton aiheuttamat vuosittaiset kustannukset Suomen veronmaksajille ovat noin miljardin euron luokkaa.

Miten ministeri voi puhua noin edesvastuuttomasti? Ei muka ole varaa selvittää maahanmuuton kustannuksia. Tuohan on aivan pöyristyttävää sanoa, että ei ole mielenkiintoa selvittää oman hallinnonalan kustannuksia. Siis lisää vaan pakolaisia tänne mutta niiden aiheuttamia kustannuksia ei ola varaa laskea. Miten tuollaisella logiikalla varustettu ihminen voi toimia ministerinä? Tuolla asenteella menisi konkurssiin valtiot kunnat ja firmoista puhumattakaan hyvin nopeasti. Kuten sitä yksi toinen poliitiikko sanoi: ovet auki ja silmät kiinni ja toivotaan parasta.

Erinomainen kirjoitus. Pitääkin tsekata ko. opus mahdollisimman nopeasti. Se tuntuu avaavan ymmärrystä suomalaisenkin maahanmuuttokeskustelun suhteen oivallisesti. Hyvin painokasta ja ainakin nopeasti ajateltuna helposti perusteltavissa olevaa argumentointia ja analyysia.

Allekirjoitetaan Maunulan kirjoitus. Vielä kun olisi lisätty vaikkapa seksismi – siis naisten aseman todellinen tila – useimmissa länsimaissa, niin kaikki tässä olisi varmaankin allekirjoitettu. Olettaen että ymmärrämme sanaparin ”länsimainen liberalismi” sanasta sanaan samoin …

”Siirtolaisuus on useimmiten jaloilla tehty äänestys, jossa maahanmuuttaja vaihtaa kotimaansa uuteen maahan siksi, että hän uskoo kohdemaan olevan parempi paikka asua ja elää. […] uskon, että siirtolaisuus on yhteiskuntaa rikastava tekijä, ja ihmisten vapaa liikkuvuus on taloudellisesti ja moraalisesti tärkeä periaate.”

Tärkeitä kommentteja herra Maunulalta. Sopii siis miettiä meistä jokaisen mitä sanapari ”vapaa liikkuvuus” myös merkitsee. Toisille sanapari ei edusta mitään muuta kuin äärimmäistä ja epämieluisaa pakotietä (esim. Lähi-idän ja Afrikan uskonnolliset/poliittiset pakolaiset) … Siinä sitä kulturaalista relativismia …