Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Hyvää työn päivää

Marko Maunula
Blogit Americana 3.9.2012 13:23

Tänään maanantaina Yhdysvallat juhlii vuosittaista työn päivää. Labor Day on kansallinen vapaapäivä ja tekosyy sytyttää grilli sekä luuhata ostoskeskuksissa.

Labor Day syntyi 1800-luvun lopussa vastineeksi kommunistien ja muiden radikaalien toukokuun alun juhlille. Chicagon Haymarketin mellakan muistotilaisuuksista oli kehittynyt kansainvälisen työväenliikkeen ja nuoren kommunistisen ideologian ympärille muodostunut, spontaani toukokuun 1. päivän juhla, josta syntyi nykyinen vappu.

Konservatiiviset työväenliikkeet sekä amerikkalaiset politiikot loivat Labor Dayn vastapainoksi radikaalien vappumarsseille. Vuonna 1894 Labor Daysta tehtiin kansallinen vapaapäivä – toisin kuin vapusta, jota Yhdysvallat ei edelleenkään juhli tai noteeraa virallisesti. Valtion kädenojennus radikalisoituvan työväenliikkeen suuntaan tehosi. Väkivallan, luokkaristiriitojen ja radikaalin ideologian aikakaudella työn ja työväen juhliminen omalta osaltaan hieman lähensi poliittisen kentän ääripäitä, edesauttaen me-hengen luomista siirtolais-duunareiden ja angloamerikkalaisen valtaväestön välille.

Tänään Labor Daysta on tullut liki täysin sisällyksetön ja geneerinen amerikkalainen vapaapäivä, joka keskittyy alennusmyyntien jahtaamiseen sekä hampurilaisten ja grillikyljen tuunaamiseen takapihoilla. Nykyamerikassa jopa presidentti Washingtonin syntymäpäivä, kaatuneiden muistopäivä, itsenäisyyspäivä, ja yhä enemmän myös juhlista nuorin, Martin Luther King, Jr.:n päivä, ovat keskittyneet mässäilyyn ja ostoskeskuksissa luuhaamiseen. Labor Day on vielä niitäkin irtautuneempi rituaaleista sekä juhlan historiallisesta taustasta. Amerikkalainen Labor Day -paraati on vieläkin lyhyempi kuin suomalaisten kommunistien vappukulkue vm. 2012.

Hyvää työn päivää Yhdysvalloissa asuville lukijoille, ja kaunista alkusyksyä kaikille muille!

Soundtrack: John Fogerty, Centerfield.