Johtotähtien superduunit viiden tähden työpaikkoja
Työmarkkinoiden haurastumisesta on puhuttu aina 1990-luvun laman ajoista. Selviä trendejä on nähtävissä muutamia. Muutos näkyy epätyypillisten työsuhteiden tyypillistymisenä. Työ on määrä- ja osa-aikaista, pätkää, vuokratyötä ja entistä yleisemmin myös itsensä työllistämistä ilman työsuhdetta. Tämän kohtaavat suomalaiseen työelämään tulijat, jotka ovat etenkin nuoria ja maahanmuuttajia mutta myös lähetettyjä ulkomaisia työntekijöitä.
Pitkän taloudellisen taantuman aika on kiristänyt pinnaa työmarkkinoilla. Nousukauden merkkejä on jo ilmassa. Työvoiman kysyntä on lisääntynyt. Työpaikkoja on monella alalla auki tuplasti verrattuna edellisvuoden samaan ajankohtaan. Tämä selviää Työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta (2/2017).
Edellä kuvaamieni ylätason trendien rinnalla on tarpeen tarkastella ruohonjuuritasoa eli työntekijöiden omia kokemuksia työelämästä ja näkemyksiä työpaikastaan. Minkälaisia suomalaisten työpaikat sitten ovat? Miltä niissä tuntuu tehdä töitä? Onko ilmapiiri hyvä ja työolosuhteet kunnossa? Entä mitä työ tekijälleen antaa? Näitä kysymyksiä valottaa Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri 2016, jonka loppuraportti ilmestyi elokuussa 2017.
Työolobarometrin aineisto on kerätty haastattelemalla eri alojen palkansaajia (N=1631). Mukana ei siis ole itsensätyöllistäjiä eli yrittäjiä, freelancereita tai muuten toimeksiannoilla työllistyviä. Haastatteluissa on selvitetty työaikaa ja palkkausta koskevia asioita, töiden organisointia, tasavertaista kohtelua työpaikoilla, työssä oppimiseen ja vaikuttamiseen liittyviä mahdollisuuksia, työkykyä ja terveyttä koskevia asioita sekä työmarkkinanäkymiä.
Työpaikat jaotellaan Työolobarometrissa viiteen ryhmään: superduunit, vaativat mutta laadukkaat työt, raskaat perusduunit, kevyet mutta sosiaalisesti epätyydyttävät työt ja ongelmatyöpaikat. Tyypittelyssä kerrotaan päähuomion olevan siinä, millaista on työskennellä näissä työpaikoissa. Esimerkiksi etätyömahdollisuus koskee kahden ensimmäisen ryhmän työpaikoilla työskenteleviä.
Työpaikkojen ja niissä teetettävien töiden vertailussa on käytetty kuutta mittaria: altistuminen häiriökäyttäytymiselle, työn kuormittavuus henkisesti ja fyysinen raskaus, yhteisöllisyys, vaikutusmahdollisuudet sekä avoin ja tasapuolinen kohtelu. Kaikkein ikävimmät työpaikat ovat ongelmatyöpaikkoja, eikä niissä oikein mikään edellisistä asioista ole kunnossa työntekijän näkökulmasta. Työolobarometrin mukaan tällaisia työpaikkoja on vähiten, vain vajaa kuudennes (13 %). Työpaikkoja voisikin rankata antamalla niille 1–5 tähteä riippuen hyvyydestä – arviointitapa, joka näyttää yleistyneen alalla jos toisellakin. Ongelmatyöpaikat saisivat juuri ja juuri yhden tähden.
Työolobarometrista selviää, että kaikkein mallikkaimmat ”viiden tähden” työpaikat ovat kaikin puolin kunnossa. Tällaisia työpaikkoja ovat etenkin korkeasti koulutettujen superduunit, joita työpaikoista on lähes neljännes (23 %) ja niissä työelämän arvioidaan olevan ”erinomaista”. Noin puolet johtajista ja reilu kolmannes eritysasiantuntijoista työskentelee tällaisilla työpaikoilla. Esimerkiksi urallaan etenevä ja vakinaistettu yliopistolainen arvioi työpaikkansa unelmien täyttymykseksi. Koulutustaan vastaavassa superduunissa työskentelevä akateeminen on yleensä asiantuntijaorganisaation vetäjä tai jäsen. Näillä ”johtotähdillä” palkkataso on korkea ja tulospalkkaus yleistä.
Parhaimmiksi arvioidut työpaikat tarjoavat työntekijöille kaikin puolin erinomaiset työskentelyolosuhteet. Työtekijää ei tällöin nähdä tuotannollisena kulueränä vaan tuotteliaana toimijana. Tällainen työpaikka on esimerkiksi yliopiston opettajilla, mutta ei heistä kaikilla. Työntekijöiden omissa kokemuksissa on taatusti hajontaa. Esimerkiksi pätkätyötä tekevät tai itsensä apurahalla työllistävät yliopistolaiset tuskin arvioisivat työpaikkansa olevan erityisen super.
Alituinen kilpailu ja henkinen kuormittavuus voi olla ylivoimaisen stressaavaa. Työolobarometrin tyypittelyssä juuri ”neljän tähden” vaativat mutta laadukkaat työt kuormittavat työntekijöitä henkisesti. Tällaisia työpaikkoja on kaikista lähes neljännes (23 %). Niissä tehdään toimisto- ja asiakaspalvelutyötä sekä prosessi- ja kuljetustyötä, mutta myös asiantuntijat ja johtoportaan tehtävissä toimivat työskentelevät tällaisissa työpaikoissa.
Enemmistö korkeasti koulutetuista asiantuntijoista ja toimistotyöntekijöistä tekee kuitenkin kevyitä mutta sosiaalisesti epätyydyttäviä töitä. Näitä teetetään noin viidenneksessä (21 %) kaikista työpaikoista. Vertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta ei ”kahden tähden” työpaikoilla erityisesti tunneta, enemmänkin työntekijöitä kalvaa pelko työn jatkuvuudesta.
Työpaikkojen keskisarjaan barometrissa on sijoitettu raskaat perusduunit, joita teetetään viidesosassa (20 %) työpaikoista. Ne antavat työntekijälle sosiaalista tukea mutta ovat fyysisesti raskaita. Tehtävien hoitaminen edellyttää ammatillista koulutusta tai koulutusaste on matala, työ opettaa tekijäänsä. Tällaisilla perusduunipaikoilla tehdään esimerkiksi hoiva- ja hoitotyötä sekä suorittavaa työtä. Työolobarometrissa selvitetään esimerkiksi työn uudelleen organisointia, jolloin raskaita tai kuluttavia töitä on alettu teettää roboteilla tai automaateilla. Tämä näyttää jonkin verran yleistyneen.
Mitä uusimman työolobarometrin tulokset sitten kertovat? No ainakin sen, että monilla työpaikoilla näyttäisi olevan joko erittäin hyvä tai hyvä työskennellä. Parhaimmillaan kollegiaalinen tuki ja työtoveruus ovat työpaikalla kuitenkin kunnossa, tehtävät eivät kuormita liikaa, työn imu on hyvä, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistamista löytyy sekä työilmapiiri ja työntekijöiden työmotivaatio ovat nekin huipputasoa. Lisäksi huomio kiinnittyy työn kuormittavuuden kokemiseen. Työn vaativuustason kasvaessa työn henkinen kuormittavuus kasvaa. Viitteitä on myös fyysisesti raskaiden töiden kevenemisestä työn uudelleenjärjestelyn myötä.
Vastaisuudessa työolobarometrejä tehtäessä olisi tarpeen haastatella palkansaajien rinnalla myös muita ansiotyön tekijöitä. Sillä mitä enemmän niin TE-palvelujen kuin muidenkin työpaikka-alustojen avoimista työpaikoista on niin kutsutusti epätyypillisiä, sitä yleisimmiksi tällaiset työt tulevat. Muidenkin kuin palkansaajien näkemykset työelämästä ja kokemukset työolosuhteista ovat arvokkaita. Niistäkin voisi ottaa opiksi.