Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Vapaa-aikakin on nykyään suoritus, mutta se ei ole pelkästään huono asia

Päivi Berg
Blogit Ajolähtö 11.5.2016 09:23

On ironista, että ihmiset ovat yleensä kaikkein onnettomimpia silloin, kun heillä on sitä, mitä he eniten toivovat: paljon vapaata aikaa ilman mitään velvoitteita. 

Näin kirjoittaa Kari Uusikylä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille (2012, 224).

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa ihmisten vapaa-ajan määrä on lisääntynyt. Samanaikaisesti työ on useissa tehtävissä muuttunut vähemmän fyysisesti kuormittavaksi. Vapaa-aikatutkija Robert A. Stebbinsin näkemyksen mukaan ihmisillä on tällöin vähemmän jotain, josta palautua. Tästä voidaan olla montaa mieltä, koska moniin työtehtäviin liittyy psyykkistä kuormittavuutta. Ruumiillinen työkään ei monilta aloilta ole kadonnut mihinkään.

Pitkään ajateltiin, että palkkatyö on ihmisen keskeinen elämänsisältö. Nykyisin vapaa-aika voi muodostaa toisen keskeisen elämänalueen. Etenkin työttömille, osa-aikaisesti työskenteleville tai eläkeläisille sitoutuminen tiettyyn harrastukseen voi olla ainoita keskeisiä elämän kiinnekohtia. Vapaa-aikaan liittyvät rutiinit voivat olla tervetulleita niille, joilla ei niitä työn kautta ole – niillä voidaan jäsentää omaa arkea, sitoutua tiettyyn elämäntapaan tai rakentaa omaa identiteettiä. Työssä käyvillä harrastukset taas vievät ajatukset muualle ja auttavat jaksamaan.

Stebbins käyttää sanaparia rento ja vakava vapaa-aika (casual and serious leisure) kuvaamaan erilaisia vapaa-ajan muotoja. Rennolla vapaa-ajalla hän tarkoittaa välittömästi palkitsevaa, lyhytkestoista ja miellyttävää toimintaa, vaikkapa tv:n katselua tai viikkolehtien lukemista.

Vakava vapaa-aika taas on vapaaehtoisuuteen perustuva pitkäaikainen pyrkimys, joka perustuu tietoon, taitoon tai kokemukseen ja vaatii harjoittelua. Se voi olla urheiluseurassa harrastamista, vapaaehtoistoimintaa, keräilyharrastus tai vaikkapa osallistumista karaoke-kilpailuihin. Stebbinsin tutkimusten mukaan vakavasta vapaa-ajasta saadaan iloa, vaikkei hauskuus sinänsä olekaan toiminnan keskeinen motiivi. Monenlaiseen harrastustoimintaan liittyy usein sosiaalisiakin palkintoja: sen parissa tavataan ihmisiä, saadaan ystäviä ja liitytään tiiviimmin tai löyhemmin erilaisiin ryhmiin.

Stebbins on myöhemmin kirjoittanut myös projektimuotoisesta vapaa-ajasta, jossa tavoite on kertaluontoinen – järjestetään esimerkiksi jokin tapahtuma. Hieman samaa asiaa sivuttiin hiljattain Helsingin Sanomissa: vapaaehtoistyössä halutaan tällä hetkellä auttaa pop up -tyyliin, pitkäaikaisemmin sitoutumatta.

Aiemmassa blogitekstissäni sivusin hyvinvointialoja, joista on tullut monelle tutkittavallemme työ. On kouluttauduttu eri liikuntamuotojen ohjaajiksi, tanssijoiksi tai erilaisiksi valmentajiksi tai hoitajiksi. Näin voi tapahtua monilla muillakin aloilla. Kiinnostus ruuanlaittoon vapaa-ajalla sai erään nuoren aikuisen opiskelemaan kokiksi. Toinen taas on lapsesta asti tykännyt värkätä pienelektroniikan parissa, joten hän opiskeli sähköasentajaksi. Kolmas rakastaa autolla ajelua – niinpä hän kävi taksikurssin ja ajaa taksia toisena työnään. Itse pidin jo lapsena lukemisesta, ehkä minusta osin siksi tuli tutkija. On siis myös mahdollista, että harrastuksesta tulee työ ja silti samoja asioita jatketaan rinnalla myös harrastuksena.

Päivi Berg

Kirjoittaja on espoolainen valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipsykologian dosentti. Hän työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeessa vanhempana tutkijana ja toimii hankkeen varajohtajana.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt