Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Työn ja rakkauden järjestely

Hanna Ylöstalo
Blogit Ajolähtö 19.3.2016 11:13

”Vapaus, tasa-arvo ja rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”, kysyi Minna Canth (1844–1897) toista sataa vuotta sitten. Kysymys on edelleen ajankohtainen 19.3.2016, kun vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Vaikka tasa-arvo-ongelmat ovat Canthin ajoista muuttuneet, ovat ydinkysymykset hämmästyttävän samankaltaisia. Yksi sellainen on perheen, parisuhteen ja hoivan tasa-arvo.

Pohjoismainen tasa-arvo- ja perhepolitiikka on pyrkinyt kahden elättäjän ja kahden hoivaajan perhemalliin, jossa puolisoiden roolit ja tehtävät ovat samankaltaiset. Malli on ulossulkeva, sillä se perustuu ajatukseen heteroseksuaalisen naisen ja miehen sekä heidän yhteisten lastensa ydinperheestä. Työnjaon suhteen se on kuitenkin oikeilla jäljillä.

Tavoitteen alkuosa on toteutunut hyvin: Suomessa sekä äitien että isien työllisyysaste on varsin korkea. Sen sijaan kotityö ja vanhemmuus eivät jakaudu lähellekään tasan.

Naiset käyttävät edelleen leijonanosan perhevapaista. Isät käyttävät 1-18 arkipäivän mittaista isyysvapaata ahkerasti, mutta vanhempainvapaata käyttää heistä vain 2-3 prosenttia. Naiset käyttävät myös kotitöihin selvästi miehiä enemmän aikaa, vaikka ero onkin kaventunut.

Syitä on monia. Perhepolitiikka ohjaa perheiden käyttäytymistä, samoin työmarkkinat. Äitien perhevapaiden keston on todettu riippuvan siitä, onko hänellä työ johon palata.

Myös sukupuoliroolit vaikuttavat. Tuloista, koulutustasosta, asemasta ja iästä riippumatta vähiten perhevapaita käyttävät isät, jotka katsovat miesten olevan ensisijaisesti vastuussa perheen elättämisestä.

Vaikka monet yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat kotitöiden ja hoivan jakautumiseen, julkisessa keskustelussa äitien kotiin jäämistään ja isien työssäkäyntiä selitetään henkilökohtaisena valintana.

Tämä epäpolitisoituminen ulottuu jopa perhepolitiikkaan. Arvokonservatiiviset puolueet kuten Keskusta perustelevat haluttomuuttaan tasata äitien ja isien perhevapaiden käyttöä perheiden valinnanvapaudella.

Lähes jokainen perhe tekee sen yksilöllisen, itsenäisen ja vapaan valinnan, että lapsia jää hoitamaan kotiin äiti.

Raija Julkunen on selittänyt perheen sisäisen työnjaon epäpolitisoitumista sillä, että sukupuolten tasa-arvo rajataan julkiseen elämänpiiriin kuuluvaksi asiaksi. Näin voidaan vapautua siitä jatkuvasta neuvottelusta, mitä tasa-arvoprojektin toteuttaminen esimerkiksi parisuhteelta vaatii.

Samalla kun työmarkkinat ovat epävakaistuneet on perheestä tullut hyvän elämän areena. Kotityöt ja hoiva loksahtavat sukupuolitettuihin uomiinsa kuin itsestään. Tasa-arvon rajaaminen julkiseen elämänpiiriin vapauttaa siitä syyllisyydestä, mitä moderni yksilö kokee arjessa eletystä sukupuolierosta.

Halusimme tai emme, perhe, parisuhde ja hoiva ovat tasa-arvokysymyksiä. Parisuhde on Julkusen sanoin ”erityinen työn ja rakkauden järjestely”. Suhteen solmivien yksilöiden lisäksi työelämän käytännöillä ja politiikalla on tärkeä rooli siinä, millaiseksi tämä järjestely muotoutuu.

 

Haluatko ilmoittautua Ajolähtö-hankkeen tutkimushaastateltavaksi? Ohjeet täällä.

Lue lisää: 

Rahat loppu! Vanhemmat auttavat aikuisia lapsiaan

Viisi vuotta ja 200 työhakemusta – Silpputyö tuo elannon mutta jättää epävarmuuden

Hanna Ylöstalo

Kirjoittaja on tamperelainen sukupuolentutkimuksen dosentti, joka työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeen vanhempana tutkijana ajalla 1.1.-30.9.2016.

Keskustelu

Ihan mielenkiintoinen juttu. Edustan heterogeenista perhettä. Meillä mamma on perheen ja tietenkin myös lasten äiti. Hän laittaa ruuat, pesee pyykit ja katsoo, että muut ovat ihan OK ennenkuin talon ulkopuolelle astuvat. Itse huolehdin talosta, tontista ja kuskaan muksut harrastuksiinsa. Joka torstai ilta on varattu minulle. Silloin imuroin ja siivoan koko huushollin ja saan nauttia kätteni töistä. ( Torstai siksi, että silloin koko viikon loppu jää lapsille, lasten lapsille ja mammalle ja itselle.)
Ns. sateenkaariperheitä en oikeastaan ymmärrä ollenkaan. Ainakin lapset niissä näyttävät kärsivän, enkä ymmärrä minkälaiseksi heidän elämänsä voi kehittyä. Ehkäpä heistä tulee taiteilijoita.
Paras poikakaverini,jo parikymmentä vuotta, on homo. Hän on tohtori 2 tieteessä ja edelleenkin kiertää luonnoilla Euroopan eri yliopistoissa.
Hänen mielestään kaltaistensa ei saisi olla mukana politiikassa ei ainakaan lainsäädäntötyössä. Hänen mukaansa heiltä puuttuu käsitys tulevasta kokonaan. Hehän eivät voi lisääntyä ja lasten saati lastenlasten elämää he eivät osaa ymmärtää. Näin hän sanoo.
Mutta lähes poikkeuksetta he ovat erinomaisia taiteilijoita ja taiteen kuluttajia. Samaten tiedemiehiä! Heiltä riittää aikaa, rahaa ja kiinnostusta taiteisiin ja tieteisiin.
Uskon häntä. Ehkä siksi olemmekin ystäviä.