Nimikone: Löydä Miehet, Valtit ja muut harvinaisuudet – ja itsesi!

Suomen Kuvalehden nimikoneella voi metsästää erikoisuuksia.

etunimi
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikista suomalaisista etunimistä suosituimpia ovat Maria ja Juhani. Mutta se on harhaa.

Ovathan ne suosittuja, mutta ennen kaikkea toisena tai kolmantena nimenä. Maria on kakkos- tai kolmosnimenä yli 170 000 suomalaisella, ensimmäisenä vain reilulla 20 000:lla. Juhani-nimen kohdalla ero on vielä räikeämpi. Toisena tai kolmantena nimenä Juhani yli 280 000:lla, ykkösnimenä vain reilulla 8 000:lla.

Ensimmäinen nimi on se, millä on useimmille merkitystä. Se on yhteiskunnan ja yhteisön välinen äänteellinen rajapinta.

Siksi Suomen Kuvalehden nimikoneeseen on koottu tietoa nimenomaan ensimmäisistä etunimistä, 1860-luvulta aina 2010-luvulle saakka. Siinä ovat mukana kaikki nimen saaneet, joista osa ei luonnollisesti ole enää elossa. Esimerkiksi Timo on koneen mukaan annettu nimeksi 54 501:lle, nykyisin Timoja on 45 991.

Kun kirjoitat alla olevaan hakukenttään oman nimesi ja valitset vetovalikosta syntymävuosikymmenesi, saat tietoa ja pylväsgrafiikan oman nimesi suosiosta eri aikoina. Pylväiden alpuolelta voit katsoa, mitä nimiä on ylipäänsä annettu ensimmäiseksi etunimeksi kullakin vuosikymmenellä.

Listauksesta voi metsästää harvinaisuuksia. Esimerkiksi 1930-luvulta: kymmenen Valttia, kymmenen Miestä ja kymmenen Sailia. Nimiä, joita on annettu alle kymmenen, ei listauksessa ole.

 

Työryhmä: Vappu Kaarenoja, Pauliina Penttilä, Vesa Tuukkanen, Miia Vallasvuo. Lähteet: Väestörekisterikeskus ja Fonecta.