Lukivaikeudet johtuvat kuulon häiriöstä

kuulo
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus eli dysleksia häiritsee joka kymmenennen lapsen ja nuoren koulunkäyntiä. Nyt Northwestern Universityn tutkijat ovat löytäneen biologisen mekanismin, jolla on merkittävä tehtävä lukemisessa ja lukivaikeuksissa. The Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat tallensivat sadan kouluikäisen lapsen automaattisia aivovasteita puheen äänteisiin.

Tutkijat huomasivat, että parhaiden lukijoiden aivot koodasivat puheäänen kaikkein johdonmukaisimmin ja huonoimmat lukijat kaikkein vaihtelevimmin. Tutkijat uskovat, että aivojen reaktio ääniin vakiintuu sitä mukaa, kun lapset oppivat yhdistämään kielen äänteet niiden merkityksiin.

Aiemmassa tutkimuksessaan Northwestern Universityn tutkija Nina Kraus on osoittanut, että huonoimpien lukijoiden äänten epäjohdonmukainen koodaustapa on korjattavissa harjoittelulla.

Krausin mukaan ihmisillä on harvoin ongelmia koodata vokaaleja oikein. Vokaalit ovat suhteellisen yksinkertaisia ja pitkiä. Aivoille haasteellisempia koodattavia ovat konsonantit, jotka ovat lyhyitä ja akustisesti mutkikkaampia.

Vuosikymmenien laboratoriotutkimus on osoittanut, että lukeminen ja lukemisen ongelmat liittyvät aivojen kuuloalueiden muistin ja tarkkaavaisuuden piirteisiin, kykyyn riimitellä ääniä ja kykyyn luokitella nopeasti vaihtuvia ääniä.