Jälkiruoka viettelee
Makeannälkä on ikuista.
Jälkiruoat tulivat muotiin Ludvig XIV:nnen eli Aurinkokuninkaan ajan Ranskassa 1600-luvulla. Sokerista nautiskeltiin kaikin tavoin, siitä rakenneltiin loisteliaita pöytäkoristeita, vadit notkuivat sorbetteja, hilloja ja sokeroituja hedelmiä. Suklaasta ja mantelimassasta koottiin leivosten pyramideja.
Suuren vallankumouksen jälkeen näyttämölle ilmaantui gastronomian historian kuuluisin kokki Antonin Carême, joka aloitti Napoleonin ulkoministerin Talleyrandin keittiössä ja jota Euroopan hovit kilvan kosiskelivat palvelukseensa. Vuonna 1815 hän esitteli illallisilla uuden luomuksensa, joka sai nimen charlotte russe. Se koostui kääretorttuviipaleiden muodostamasta kupolista, joka täytettiin hedelmillä ja vaniljakreemillä. Myöhemmin hän laati aleksanterinleivoksen Pietarissa tsaarin kunniaksi.
Sata vuotta myöhemmin keittiömestari Auguste Escoffier loi Ritzin ja muiden loistohotellien maineen. Kun kuuluisa sopraano Nellie Melba vieraili Lontoossa, laulajattareen ihastunut Escoffier kehitti Savoyn keittiössä jälkiruoan nimeltä Pêche Melba. Se koostui jäätelöstä, persikoista ja vadelmapyreestä ja kannettiin tarjolle jäästä veistetyn joutsenen selässä. Vuosikymmeniä myöhemmin melboja nautittiin Suomen jokaisessa jäätelöbaarissa, tosin ilman jäistä joutsenta.
Suurten jälkiruokien historiaan on jäänyt myös venäläinen ballerina Anna Pavlova, jonka kaima, jälkiruokakakku muistuttaa baletin klassista tutua. Pavlovassa on marenkipohja ja täytteenä kermavaahtoa sekä hedelmiä. Kun samantyyppinen rakennelma saa ylleen suklaakastiketta, syntyy hovijälkiruoka, joka on melkein kuin Ranskan Marie Antoinetten lempiherkku.
