Nyt Suomestakin pääsee avaruuteen

avaruuslennot
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kenet kustannamme puolustamaan Suomen mainetta avaruusturistina?

Nyt pääsee Areasta Aurinkoon melkein sananmukaisesti, sillä matkatoimisto ilmoittaa tuovansa myös suomalaisten ostettaviksi matkustajalennot avaruuteen. Aivan Aurinkoon asti ei sentään mennä, vaan Virgin Galactic -yhtiön avaruusalukset vievät turisteja noin 110 kilometrin korkeuteen. Se on sikäli harkittu korkeus, että se riittää myös eurooppalaisille, jotka pitävät avaruuden alarajana 100 kilometriä, kun taas jenkeille riittää 80 km.

Äkkilähtöjä ei ole toistaiseksi kaupan, sillä Virgin Galacticin turistilennot on tarkoitus aloittaa Yhdysvaltain New Mexicosta vuonna 2011 ja vuotta myöhemmin myös Ruotsin Kiirunasta. Kiirunan-lähtöjen houkuttimena on lento revontulten läpi – ne ovat voimakkaimmillaan sadan kilometrin korkeudessa.

Avaruuslento on epäilemättä kallein saatavissa oleva matka, sillä kuuden minuutin lennosta joutuu pulittamaan 200 000 dollaria (155 000 euroa), eli yli 25 000 euroa per minuutti. Lisäksi tulevat myös maanpäälliset matkat New Mexicoon tai Kiirunaan sekä mahdolliset avaruuden päivärahat, jos kyseessä on työmatka.

Tähän mennessä matkoja on varattu jo noin 300 kappaletta, mikä vastaa runsaan puolen vuoden tarjontaa. Kullekin lennolle mahtuu kahden pilotin lisäksi kuusi matkustajaa.

Varaajien joukossa on noin 40 kansalaisuutta, muttei ainakaan torstai-iltapäivään mennessä yhtään suomalaista. Se on vähän noloa. Kallishan tuollainen matka köyhälle kansallemme on lama-aikana, mutta kai silti huipputeknologiamaastamme pitäisi löytyä edes yksi avaruuspioneeri. Ehkä joku voitaisiin lähettää vaikka valtion varoin? Kuka sinne parhaiten soveltuisi? Ehdottakaa!