Päivän kuvat: Tästä syystä Stuart Baxter siirrettiin sivuun

jalkapallo
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter on tänään siirretty sivuun tehtävästään.

Palloliitto ilmoitti valmentajamuutoksesta tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan, jonka tarkoituksena oli alun perin pelkästään julkistaa joukkueen kokoonpano seuraavassa karsintaottelussa, kertoo Yle Urheilu.

Ensi keskiviikkona San Marinoa vastaan käytävässä karsintaottelussa joukkuetta luotsaa apulaisvalmentajana toiminut Olli Huttunen. Baxter ei kuitenkaan jää täysin pois valmennustehtävistä, vaan hänen roolinsa on tulevassa pelissä ”konsultoiva”.

Stuart Baxter valmensi Suomen jalkapallomaajoukkuetta vuoden 2008 helmikuusta. Tänä syksynä käydyt kolme EM-karsintaottelua ovat kaikki päättyneet Suomen tappioon.

Baxterin kannatus on laskenut jokaisen häviön myötä, eikä syy päävalmentajan vaihdokseen liene epäselvä.

Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä arvioi viime kuussa Palloliiton pyrkivän ratkaisuun, jossa Baxter eroaisi itse virastaan. Liekö ”sivuun siirtäminen” alkusoittoa?

Moldova - Suomi
Kuvat Jussi Nukari / Lehtikuva.

Suomalaisfanien ilmeet kertovat, kuinka kävi ensimmäisessä, Moldovaa vastaan pelatussa karsintaottelussa 7. syyskuuta. Suomi hävisi 0-2.

Hollanti - Suomi

Vain muutama päivä Moldovalle hävityn pelin jälkeen Suomi jäi jälleen alakynteen. Tällä kertaa vastustajana oli Hollanti, joka voitti Suomen maalein 2-1.

Suomi - Unkari

Kolmas tappio tuli kotikentällä, kun Suomi pelasi Unkaria vastaan Helsingin Olympiastadionilla 12. lokakuuta. Suomi jäi jälleen häviölle maalein 1-2.