Vatsastapuhuja Jeff Dunham tuo suorapuheiset nukkensa Helsinkiin
Jeff Dunham uskoo, että hänen elämäntehtävänsä on ärsyttää kaikkia ihmisryhmiä. Komedia on hänelle vapaan ilmaisun viimeinen linnoitus, jonka elinvoimaa yksikään valtakoneisto ei voi murtaa.
Menestyksestään amerikkalainen vatsastapuhuja Jeff Dunham saa kiittää internetiä ja nerokasta Achmed-terroristiaan. Nukke, joka sai nimekseen Achmed, kuollut terroristi syntyi vuonna 2002 komediavastineeksi yhdysvaltalaisten terrorismin pelolle, mutta supersuosioon se on päässyt vasta parin viime vuoden aikana.
Voiko kukaan olla hihkumatta tohelolle ja pelokkaalle itsemurhapommittaja Achmedille, jonka perustervehdys ”Hyvää iltaa, vääräuskoiset” soinnahtaa brittienglannilta?
Höhlällä Achmedilla on jo nyt 300 miljoonaa katsojaa, ja se on YouTuben historian viidenneksi suosituin video.
Jeff Dunhamin moottori pörrää elohopean nopeudella, mutta pyysin silti haastattelua. Koomikko asuu vaimonsa ja kolmen teini-ikäisen tyttärensä kanssa kotikulmillani Etelä-Kaliforniassa. Seurasi mielenkiintoinen ja paljastava tapahtumasarja.
Ensin hänelle piti lähettää oikea Suomen Kuvalehti. Nettisivut eivät kelvanneet. Seuraavaksi Dunhamin tuotantoyhtiö halusi tietää, montako lukijaa lehdellä on. Ääneen sitä ei sanottu, mutta kyse oli tietenkin jutun mainosarvosta. Selostin parhaani mukaan, että profiili Suomen Kuvalehdessä on verrattavissa juttuun Newsweekissä. Selvä. Nyt pääsin jo lähettämään kysymykset.
Valmistelin kysymykset huolellisesti sen perusteella, mitä ajattelin Dunhamista esityksen nähtyäni.
Aluksi Dunham vitsaili naisenemmistöisen perheensä ja varsinkin juuri ajokortin saaneen tyttärensä kustannuksella. Puhe oli takakireää ja kirskuvaa. Se kieli esiintymisjännityksestä. Tai valtavasta ujoudesta. Näytti siltä, että koomikko joutui ponnistelemaan monologinsa läpi.
Kun nuket astuivat esiin, kireys kaikkosi. Dunham viihtyi näyttämöllä, oli letkeä ja heittäytyi improvisaatioon. Hän oli yhtä lempeä kuin hahmot olivat pahankurisia.
Nukketeatteri on maaginen taiteenlaji. Ujoinkin lapsi uskaltaa näyttää koko tunnearsenaalinsa, kun kädessä tai sormenpäässä on jokin nukenkaltainen. Siihen riittää vaikkapa saippuapullo, jolle on piirretty silmät. Muodonmuutos voi olla täydellinen, kuten Dunhamilla: tohtori Jekyllistä tulee herra Hyde.
Heti kysymykset nähtyään Dunhamilla olikin liian kiire vastata niihin, vaikka aikaa oli jo käytetty viikkoja.
Todennäköisempää on, ettei Dunham tiennyt, mitä olisi kertonut itsestään.
Jättivihannes ja punaniska
Walterin ja Achmedin lisäksi Helsinkiin saapunee myös Jeff Dunhamin vanhin lavakumppani: puertoricolainen José Jalapeño, puiseen grillauskeppiin jämähtänyt jättivihannes sombreroineen ja rajallisine englannin kielen taitoineen.
Myös Bubba J saattaa pistäytyä näyttämölle, mikäli ehtii kaljan kittaamiseltaan. Bubba J on valkoisen köyhälistön kruununprinssi, pömppävatsainen punaniska.
Ei ole sattuma, että Bubba J on ulkonäöltään ja ääneltään identtinen Bergenin nuken Mortimer Snerdin kanssa. Mortimer ei ymmärtänyt mistään mitään, mutta edes yritti olla ihmisiksi. Bubba ei ymmärrä mistään mitään, mutta piittaa vain itsestään.
Bubbassa Dunham opettaa amerikkalaisia nauramaan omalle nurkkakuntaisuudelleen. Tai sitten hän kertoo rivien välissä, että Amerikan sivistys on kulkenut ojasta allikkoon.
Dunham väittää, ettei yksikään hahmo ole toista tärkeämpi tai rakkaampi. Lilan värinen pehmoeläin Peanut (maapähkinä) näyttää kuitenkin tietävän hänestä enemmän kuin koomikko itse. Se myös naljailee eniten isäntänsä kustannuksella.
Peanut on tuttu Nalle Puhista: se on maaninen tärppä eli woozle, joka on tukehtua omaan puhetulvaansa eikä piittaa, vaikka toinen tennistossu on jäänyt matkalle ja sukupuolikin on epäselvä.
Dunham valmisti Peanutin itse vuonna 1986, ja amerikkalaiset rakastavat sitä. Peanut kiusoittelee homoja ja huumeriippuvaisia ja vaatii katsojalta totuttelua, mutta ennen pitkää siitä on vaikeaa olla pitämättä.
Jeff Dunham Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 12. huhtikuuta.
Teksti Tellervo Riikonen, Los Angeles
Lue lisää Suomen Kuvalehdestä 15-16/2009 (ilm. 9.4.2009)