Kansanedustaja Katri Kulmuni: Luulin Paavo Väyrystä kuninkaaksi

Puhelinsoitto eräänä sunnuntai-iltana muutti torniolaisen opiskelijan elämän.

ääniharavat
Teksti
Vappu Kaarenoja
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puhelin soi kymmeneltä illalla. Sähkösopimuksia ei kaupata niin myöhään, joten Katri Kulmuni vastasi, vaikka ei tunnistanut numeroa.

Soittaja esittäytyi: Täällä on Paavo Väyrynen päivää.

Oliko tämä pilapuhelu? Kulmuni ei ollut varma.

Syksyllä 2010 hän oli 23-vuotias kansainvälisten suhteiden opiskelija Lapin yliopistossa. Ylioppilaskuntatoiminnan lisäksi työkokemusta oli Hesburgerista ja postista, joten oli vaikea keksiä, mitä asiaa ulkomaankauppaministerillä olisi.

He eivät tunteneet, korkeintaan olivat tavanneet ohimennen jossain keskustan piirikokouksessa.

Kulmuni oli alkanut käydä niissä toisen vuoden opiskelijana.

Aluksi puolueeseen liittyminen tuntui isolta, lopulliselta ratkaisulta, joten ensimmäiset ylioppilaskunnan edustajistovaalit Kulmuni kisasi poliittisesti sitoutumattomana ainejärjestöjen edustajana.

Mutta edustajistopiireissä tottuu puoluepolitiikkaan. Sitä paitsi kaikki kiinnostavimmat keskustelut olivat poliittisia.

Ainejärjestöjen välisiä kiistoja enemmän mietitytti se, miksi Lapin yliopistoa tunnuttiin pitävän kakkoskastin yliopistona ja Lappia jonkinlaisena kehitysmaakuntana.

 

Tällaiset ajatukset kantautuivat Väyrysen korviin viimeistään silloin, kun Kulmunista tuli ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Kaiken lisäksi uusi puheenjohtaja oli kotoisin Torniosta, hänelle tärkeältä alueelta. Tornio on Keminmaan naapurikunta.

Väyrynen on hyvä huomaamaan nuoria lupauksia. Entisistä alaisista Anu Vehviläinen on ponnistanut ministeriksi asti ja Riikka Pakarinen valtavalla äänimäärällä europarlamenttiin.

Nyt Väyrynen halusi Kulmunin lehdistöavustajakseen.

Mikä hieno tilaisuus tutustua ministeriön työntekijöihin, Kulmuni ajatteli. Hänellä ei ollut ammattinimikkeiksi taipuvia haaveita, mutta mielessä oli käynyt, että valmistumisen jälkeen voisi ryhtyä vaikka virkamieheksi.

Höpsis. Ei keskustalla ole varaa hukata lupaavia, Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen varttuneita nuoriaan ministeriöiden uumeniin.

 

Katri Kulmuni poseerasi eduskuntavaalijulisteissa jo vuonna 2011. Hän ei uskonut mahdollisuuksiinsa, mutta suostui Lapin piiritoimiston houkuttelemana.

Mahdollisuudet olivat kieltämättä huonot, sillä ne vaalit olivat keskustalle pahin katastrofi sataan vuoteen. Puolue menetti 16 kasanedustajanpaikkaa.

Muut keskustalaiset synkistelivät, mutta Kulmuni oli häviäjistä suurin voittaja. Läpimeno jäi vain 300 äänen päähän.

Kulmuni alkoi toden teolla haluta kansanedustajaksi silloin, kun hän tajusi, että voisi oikeasti myös päästä sellaiseksi.

Viime kevään kampanja oli yksi Lapin kalleimmista, 66 000 euron ponnistus. Jaettiin esitteitä silakkamarkkinoilla ja tarjoiltiin käristemakkaraa ammattikorkeakoululla. Tapahtumia oli keskimäärin viisi päivässä, helmikuusta huhtikuuhun saakka.

Vaali-iltana soitti entinen esimies.

Paavo Väyrynen halusi onnitella uutta kansanedustajaa.

On vaikea sanoa, miten vilpitön onnittelu oli. Keskustan kunniapuheenjohtaja oli ilmoittanut haluavansa ministeriksi ja uumoili saavansa Lapissa ylivoimaiseen kannatuksen. Siitä lähtien, kun Väyrynen 23-vuotiaana teki Yleisradiolle ohjelman Lapin ongelmista ja nousi sen siivittämänä eduskuntaan, maakunta on ollut hänen valtakuntaansa.

Nyt entinen avustaja meni ja sai 3 000 ääntä enemmän.

Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä ihmeteltiin, miten 27-vuotias ensikertalainen voi saada 10 000 ääntä. Se on Lapissa valtava määrä. Vain Juha Sipilä (kesk) sai Oulussa suuremman osuuden vaalipiirinsä äänistä.

 

Hei kansanedustaja! Saako edustajaa kätellä?

Edustajan käsi on kylmä mutta sydän lämmin!

Tutut pysähtyvät tervehtimään ja tuntemattomat tuijottavat, kun Kulmuni esittelee Tornion harmaanruskeaa kauppakeskusta, seutukunnan suurinta. On Subway, H & M, edustajan entinen työpaikka Hesburger ja muut isot ketjut.

Vaalituloksen selvittyä Helsingin Sanomat kirjoitti, että ”Väyrynen taipui tuntemattomalle”. Täällä kukaan politiikkaa vähänkään seuraava ei kuvailisi kauppakeskuksen Roberts Coffeessa istuvaa Kulmunia tuntemattomaksi.

Hän tervehtii viereisessä pöydässä istuvaa pariskuntaa.

Sillä ei ole suurta väliä, millä substantiiveilla uutta edustajaa kuvaillaan. Muissa asioissa kyllä ärsyttää pääkaupunkikeskeinen näkökulma.

Se ärsyttää Lapissa niin paljon, ettei ole ihme, että noin joka kymmenes lappilainen äänesti Kulmunia.

”Paras kampanjatuki tuli edelliseltä hallitukselta. Oli pienten kuntien lakkauttamista, maaseutulukioiden alasajoa. Samaan aikaan puhuttiin pääkaupunkiseudun miljardiluokan hankkeista”, Kulmuni sanoo.

”Kun on kyse Helsingin asioista, puhutaan kansallisista hankkeista. Jos muualla tehdään jotain valtion varoilla, se on aluepolitiikkaa”, Kulmuni sanoo.

Hänellä on paljon laajempi käsitys siitä, mitä tarkoittaa kansallinen hanke.

Nettisivullaan hän kirjoittaa, että kansallinen hanke olisi esimerkiksi valtion avustuksella kustannetut paremmat terveyspalvelut Lappiin. Pohjoiseen pitäisi saada ”poikkeuksellisen hyvät” palvelut, koska maakunnassa on poikkeuksellisen paljon vanhuksia.

”Se on paljon tärkeämpää kuin lukuisat uudet pytingit pääkaupunkiin.”

 

Kauppakeskus on nimetty sijainnin mukaan: RajallaPå Gränsen. Tuulikaapista on viiden minuutin kävelymatka Ruotsin puolelle Haaparantaan. Tavallisesti ei edes huomaa, mihin Suomi päättyy ja mistä alkaa Ruotsi.

Nyt rajalla pyörii poliiseja.

Kun kaupunkiin alkoi tulla satoja turvapaikanhakijoita päivässä, kerrankin myös etelässä kiinnostuttiin siitä, mitä Torniossa tapahtuu.

”Yleensä etelässä Lappia pidetään lähinnä kivana hiihtokohteena”, Kulmuni sanoo.

 

Tämän tästä Kulmuni puhuu siitä, mitä ”etelässä” ajatellaan ja mitä ”täällä pohjoisessa” ollaan mieltä.

”Etelässä ei aina muisteta, että nimenomaan täällä Lapissa kansainvälinen yhteistyö on arkipäivää”, Katri Kulmuni sanoo ja osoittaa ostoskeskuksen viereen pystytettyä pronssipatsasta. Se on kuvaelma leikkivistä lapsista ja symboloi rajat ylittävää yhteistyötä, hän selittää.

Siksi hän tuo aina vieraat katsomaan rajaa.

”Yleensä ajatellaan vain Brysselin suuntaa. Pohjoisen mahdollisuuksia ei tiedosteta, vaikka täällä työskennellään ja opiskellaan rajan yli joka päivä.”

Kulmuni on siitä elävä esimerkki. Ala-asteella koulukyyti kuljetti Ruotsin puolelle, Tornion ja Haaparannan yhteiseen kielikouluun.

Siellä opettaja kertoi Kaarle Kustaasta.

Ekaluokkalainen luuli, että Suomessakin on kuningas: Paavo Väyrynen. Presidentinvaalikampanjaa käyneen keskustalaisen kuvia oli silloin kaikkialla.

Keskustalaisuus oli Kulmunin lapsuudessa läsnä muutenkin kuin Väyrysen vaalimainoksina. Isä kampanjoi puolueen ehdokkaiden tukena, ja lapsuudenkodissa järjestettiin tupailtoja.

Koti kuulostaa maalaisidyllin sanakirjamääritelmältä: 500 vuotta vanha sukutila kymmenen kilometrin päässä Tornion keskustasta. Oli lampaita, ja tien toisella puolella asuivat mummo ja isomummo.

Nyt tällaiset idyllit ovat uhattuna, tietää Kulmuni.

Uhalla on nimi: keskittämispolitiikka.

Kulmuni puhuu siitä Youtubeen kuvatulla vaalivideollaan. Siinä hän roikkuu pää alaspäin kiipeilytelineestä.

Ylösalaisin oleva ehdokas selittää kameralle, että keskittäminen näyttää lappilaisen silmiin hyvin nurinkuriselta:

”Jotkut väittävät, että painovoiman tavoin, luonnonlailla, kaikkien pitäisi keskittyä etelään. Minä olen eri mieltä.”

 

Oikeasti kukaan ei väitä, että Helsingin 200 vuotta jatkunut kasvu selittyisi luonnontieteellä.

Painovoima ei määrää sitä, että työikäisiä on pääkaupungissa kymmenen vuoden päästä todennäköisesti seitsemän prosenttia enemmän kuin nyt, Torniossa ainakin saman verran vähemmän.

Fysiikantuntien sijaan tällaisia ilmiöitä on käsitelty yhteiskuntaopin kirjoissa. Kehitystä on ollut tapana kuvata termillä kaupungistuminen.

Ajatushautomoiden kaltaiset kaupunkilaistyöpaikat puhuvat jopa ”globaalista megatrendistä”. Suurten kaupunkien kasvu nopeutuu lähes kaikkialla maailmassa, eikä kehitykselle näy loppua.

Miksi Suomi olisi erilainen?

 

Suomessa on keskustapuolue.

Viime keväänä puolueen talousmaantieteellinen työryhmä ehdotti, että Helsinkiin ei kaavoitettaisi lisää asuntoja. Pääkaupunki on työryhmän mielestä tarpeeksi suuri jo nyt.

Kulmunin ratkaisu on hajauttaminen:

”Hallintoa voi hajauttaa, työpaikkoja voi hajauttaa, koulutusta voi hajauttaa ja palveluita voi hajauttaa”, hän sanoo.

Kuulostaa teoriassa selvältä. Miten työpaikat käytännössä hajautetaan, jos yrityksiä syntyy enemmän kaupunkeihin kuin maaseudulle?

Ei yrityksiä tietenkään pakoteta muuttamaan Lappiin, Kulmuni sanoo.

”Mutta hyvien tietoliikenneyhteyksien ansiosta sillä ei välttämättä ole enää paljoa väliä, missä yrityksen työntekijät ovat.”

On työpaikkoja sitä paitsi muuallakin kuin yrityksissä. Virastojen työt voidaan vapaasti ripotella ympäri Suomea.

Tällaista ripottelua yritettiin viimeksi viisi vuotta sitten, kun Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean työpaikat päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon.

Merkittävä osa työntekijöistä on tosin kieltäytynyt muuttamasta Kuopioon, joten suuri osa viraston toiminnoista on yhä pääkaupungissa.

Onko tässä mitään järkeä?

”Minun mielestäni valtion työt voisi hajasijoittaa tasaisemmin. Ei Pohjois-Suomenkaan ihmisiltä ole kysytty, haluavatko he siirtyä etelään, jos yrityksen konttori on lähtenyt täältä pois”, Kulmuni sanoo. ”Olemassaolevien virastojen siirtely on hankalaa, mutta tehtävien jakaminen eri yksiköiden kesken on mahdollista, koska parantuvien tietoliikenneyhteyksien ansiosta valtionkaan kaikkien työntekijöiden ei ole pakko olla samassa paikassa.”

 

Täytyy toivoa, että tietoliikenneyhteydet kehittyvät nopeasti.

Kuten Katri Kulmuni sanoo, ”Lappi kaipaa kipeästi töitä”. Maakunnan työttömyysprosentti on yli 16, maan toiseksi korkein.

Kulmunin mukaan Suomessa olisi hätätilahallitus, jos tilanne olisi koko maassa yhtä paha.

Hätätilahallituksen sijaan vallassa on keskustan johtama hallitus, joka on esimerkiksi keskittämässä synnytykset suuriin sairaaloihin peruspalveluministeri Juha Rehulan johdolla. Vaikka Rehula on samasta puolueesta, Kulmuni väitti eduskuntakeskustelussa vastaan: ei ole reilua, että lappilaisen matka synnyttämään on pahimmillaan 500 kilometriä.

Huolestuttavia ovat myös koulutusleikkaukset. Ainakaan niitä ei saisi kohdentaa niin, että harvaan asutuilta alueilta lähtee enemmän kuin muualta, kuten edellisen hallituksen aikana kävi.

Ja hyvältä näyttää. Yliopistoista suurin häviäjä on Helsingin yliopisto.

”Leikkaaminen on ollut arkipäivää muissa yliopistoissa jo aikaisemmin. Nyt säästöt sitten kohdistuvat myös Helsinkiin.”

 

Helsingin yliopisto on Suomen ainoa korkeakoulu, joka on edes jotenkuten pärjännyt kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Kulmunin mielestä pienet yliopistot voivat aivan yhtä hyvin nousta kärkikastiin.

Kärkikasti on yksi niistä asioista, jota ei pidä määritellä etelässä.

”Lapin yliopisto saattaa olla maailmalla tietyllä tapaa tunnetumpi kuin Helsingin yliopisto. Ihmiset ovat aina ihastuksissaan, kun kuulevat, että olen opiskelut paikassa nimeltä University of Lapland”, Kulmuni sanoo. Blogissaan hän kirjoittaa, että suuret yliopistot eivät ole menestyksen tae. Siitä on jopa todisteita: pienet yliopistot pärjäävät parhaiten, kun verrataan julkaisujen määrää rahoitukseen.

Lapin yliopiston kaltaiset opinahjot tuottavat jokaista euroa kohden enemmän artikkeleita.

Se saattaa tosin johtua siitä, että suurissa yliopistoissa tehdään luonnontiedettä ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekeminen on kalliimpaa kuin esimerkiksi kansainvälisten suhteiden tutkiminen.

Kun vertailuun otetaan vain vertaisarvioidut julkaisut, pienet yliopistot häviävät.

Katri Kulmuni myöntää, että hänen valitsemansa mittari ei ole koko totuus suomalaisten korkeakoulujen laadusta.

”Tämä on hyvä esimerkki siitä, että tilastot näyttävät aivan erilaisilta riippuen siitä, mitä tarkkaillaan.”

Hänen tehtävänsä on saada ne näyttämään Lapin kannalta suotuisilta.

”Keväällä 2019 haluaisin voida sanoa itselleni kirkkain silmin, että olen saanut edistettyä meille tärkeitä hankkeita.”

”Meille tärkeä hanke” olisi esimerkiksi raideyhteys Torniosta Ruotsiin. Sellainen olisi ollut myös Meri-Lapin oma sote-alue, mutta jopa muut keskustalaiset pitivät ajatusta epärealistisena.

On selvää, keitä Kulmunin puheessa ovat ”me”.