Arvio Kanava-palkitusta tietokirjasta: ”Markku Kuismalla on poikkeuksellinen taito”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Professori Markku Kuisman uusimman kirjan peruskysymys on laaja: miten Venäjä vaikutti Suomen talouteen ja muuhunkin yhteiskuntaan jaksolla 1700–2015?

Kirjan rakenne on kronologinen. Tekstin ensimmäinen kahdeksasosa keskittyy geopoliittiseen käänteeseen, jonka Pietarin perustaminen ja Ruotsin heikentyminen aiheuttivat Suomen asemassa.

Seuraava luku on omistettu Pax Russicalle eli Suomen suuriruhtinaskunnan ajalle, ja se vie kirjasta neljänneksen. Kuisma korostaa, että modernin Suomen perusrakenteet syntyivät ”Pietarin valoissa ja varjoissa”.

Sen jälkeen tulee luku Sotata­lous, joka käsittää kirjasta lähes puolet. Se kattaa ajanjakson ensimmäisen maailmansodan syttymisestä vuonna 1914 Neuvostoliiton romahtamiseen vuonna 1991.

Kuisman ”sotatalouden” epookki on lähellä Eric Hobsbawmin ”lyhyen 1900-luvun” käsitettä. Toisin sanoen maailmansotien välinen aika oli vain lyhyt välirauha, ja taas kylmän sodan aikana suurvaltojen taistelu jatkui suurelta osin talouden keinoin.

Tämä näkökulma auttaa Kuisman mukaan ymmärtämään Suomen johtamisrakenteiden valtiokeskeisyyttä ja vallankeskitystä.

Viimeinen luku Vallankumouksen jälkeen käsittelee Neuvostoliiton sortumisen jälkeistä aikaa vuoteen 2015 asti. Tämän jakson keskeinen tapahtuma oli Suomen EU-jäsenyys vuonna 1995.

Kuisma on kirjoittanut rikassisältöisen tietokirjan. Se kuvaa Venäjän ainaista ja lähes epätoivoista pyrkimystä teollisuusmaaksi, josta jo ministeri Sergei Witte (1849–1915) puhui aikoinaan. Se on myös ensimmäinen yritys kirjoittaa Suomen idänkaupan ”pitkä poliittinen taloushistoria”.

Suomen ulkopolitiikka oli kylmän sodan aikana väistöliikkeiden päättymätön sarja. Vaikeusastetta lisäsi, että liikkeitä oli tehtävä nuoralla tanssien, Kuisma kiteyttää suomalaisten tilanteen.

Sama päti paljolti kauppa- ja teollisuuspolitiikkaan. Nesteen Porvoon-jalostamo vihittiin vuonna 1966. Kuisma pitää sitä niin erikoisena yhdistelmänä länttä ja itää, että se taisi olla mahdollinen vain Suomessa:

Wall Streetin ja Pariisin pääomat, länsieurooppalaiset laitteistojen toimittajat ja venäläisiltä salassa pidetty amerikkalainen teknologia yhdistettiin suomalaisen yhtiön johdolla ”kommunistiöljyn” jalostajaksi, kaiken päälle aivan Leningradin lähituntumaan.

Pelkkää voittokulkua taival ei tietenkään ollut, mistä kertovat vaikkapa yöpakkaset 1958 ja noottikriisi 1961. Kauppapolitiikka kuitenkin onnistui niin, että vientiteollisuuden edut turvattiin. Suomi solmi EEC-vapaakauppasopimuksen 1973 ja liittyi Eftaan 1986.

 

Kuisma yhdistää pedagogisuuden ja historian tarinallisuuden. On saavutus, että tällainen ote viedään läpi kirjassa, joka suurelta osin edustaa valtioiden välistä ”ylätason” historiaa.

Hän käyttää hienosti detaljeja, jotka valaisevat ja konkretisoivat kirjan suuria teemoja. Yksi helmistä on Henrik Gabriel Porthanin kirjeeseen sisältynyt ennustus 1780-luvulta: Pietari vetää Suomen itselleen. Minä en sitä tule näkemään, mutta hyvinkin Te, joka olette nuori.

Hyvä löytö on myös sitaatti Kremlin päivällisiltä vuodelta 1950, jolloin Stalin yllytti – tietysti venäläisten etua ajaen – suomalaisia perustamaan terästeollisuutta: Tällaisissa asioissa olen nationalisti. Vieras teräs on kylmä teräs.

 

Kuisma asettaa kirjansa tavoitteeksi herättää uteliaisuutta Suomen paikasta osana Venäjän suhteita muuhun maailmaan. Tämän tehtävän kirja täyttää, ja paljon enemmänkin.

Kuismalla on poikkeuksellinen taito hahmottaa kokonaisuuksia ja ymmärtää yhteiskunnallisen ja kansainvälisen kehityksen vekto­rien keskinäissuhteet. Hän vetää suuret linjat yhteen rohkeasti ja taitavasti, esimerkiksi näin: Suomi suuriruhtinaskuntana syntyi kansainvälisen kauppasaarron lehtolapsena, itsenäistyi suuren eurooppalaisen kauppasodan vahingonlaukauksena ja palasi juurilleen – provinssiksi – Venäjän suuren vastavallankumouksen jälkijäristyksissä.

Tarkastelun kohteina eivät ole vain Moskova tai Pietari ja Helsinki vaan historioitsija vierailee tarpeen tullen myös Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä ja Washingtonissa.

Kauppa- ja suurpolitiikan kuvioihin hän liittää tietoja metsäteollisuuden, Kansallis-Osake-Pankin, Nesteen, Outokummun ja Stockmannin vaiheista. Hän tunnetusti hallitsee edellämainittujen yritysten ja toimialojen historian.

Kaikesta tästä hän kirjoittaa perusteellisesti ja neutraaliin ja objektiiviseen tapaan, niin kuin historian tutkijan pitääkin.

 

Tästä säännöstä on yksi poik­keus. Kuten Kanavan lukijat tietävät, Kuismassa on kiivaan saarnamiehen vikaa, kun puhe on Euroopan unionista ja eurosta.

Kirjassaan hän arvioi, että Suomen EU-jäsenyydellä on Ukrainan kriisin myötä suuri merkitys, koska olemme nyt mukana ”Venäjälle avoimen vihamielisessä länsiliitossa”. Hän väläyttää ideaa, että kaikki voisi olla toisinkin:

Voisihan Suomi olla kuin Ruotsi 1809 jälkeen. Pysyä suvereenissa ja rauhallisessa puolueettomuudessaan ja noukkia tilaisuuden tullen kastanjat tuhkasta kuin kunnon kauppakansa. Se edellyttää vain halua ja rohkeutta olla vapaasti ja itsenäisesti oma itsensä.

Kuisman johtopäätös jää hiukan epäselväksi. Pitäisikö Suomen erota EU:sta vai ottaa oma linja pakotepolitiikassa?

Ehkäpä EU-saarnan olisi voinut jättää tällä kertaa pois.

 

Kirjoitus on ensi kerran julkaistu Kanava-lehdessä 7/2015. Kanava-palkinnon perustelut löydät täältä.

 

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.