Soininvaara: Asukkaat kaipaavat lähidemokratiaa
Päätöksenteko pitää tuoda lähelle kuntalaisia, kun kaupunkeja ja kuntia yhdistetään, kirjoittaa kansanedustaja Osmo Soininvaara.
Hallitusohjelman voimakkaimmat kirjaukset koskevat kuntauudistusta. Tekstiä sorvannut työryhmä oli hallitusneuvottelujen yksimielisin ja yhteistyökykyisin. Ohjelman ydin on tässä:
”Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta. Vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen.”
”Kuntarakenteen eheytyessä ja vahvistuessa tarve kuntien välisille yhteistoimintarakenteille vähenee, mikä selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa, ja vahvistaa paikallista demokratiaa.”
Aikoinaan Paras-hankkeen yhteydessä keskusta ajoi mallia, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut olisi annettu maakunnille ja kuntarakenne olisi jäänyt ennalleen, demarit kuntien yhdistämistä vahvoiksi peruskunniksi. Lopputuloksena molemmat saivat estetyiksi toistensa ajatukset. Sen sijaan, että työ olisi julistettu epäonnistuneeksi, palvelurakennetta alettiin sotkea pakollisilla yhteistoimintahimmeleillä.
Paras-hankkeen yhteistyömallit tuottivat sekavan kokonaisuuden. Yhteistyöorganisaatiot ovat hallinnollisesti raskaita ja veivät päätösvallan kauas kunnallisen demokratian ulottumattomiin. Yhteistoiminnassa ei ole sääntöjä siitä, miten erimielisyydet ratkotaan. Neuvotteluista tulee pitkiä ja raskaita. Tehtyyn työmäärään nähden aikaansaannokset ovat vaatimattomia. Helsingissä jotkut virkamiehet ovatkin leikillään esittäneet, että seutukokouspäiviksi tulisi saada rauhoittava lääkitys työsuhde-etuna.
Kunnan sisällä kunnan talousjohto pääsee tarkistamaan virkamiesten rahankäytön tarkoituksenmukaisuuden, mutta kuntayhtymässä rahankäyttöä valvovat vain luottamusmiehet. Paras-hanke loi menojenlisäysautomaatin.
Kansanterveyslaitoksen entisen pääjohtajan Jussi Huttusen mukaan Paras-hankkeen paras puoli on, että malli on niin huono, ettei se voi jäädä pysyväksi. Lievemmin huonon kanssa voisi joutua elämään vuosikymmeniä.
Nyt tarkoituksena onkin korvata hallintohimmelit vahvoilla kunnilla, jotka selviävät pääosasta palveluja yksin. Kunnan tulisi muodostua työssäkäyntialueesta. Suurimmassa osassa Suomea tämä tarkoittaisi ympäröivien kuntien liittämistä keskuskaupunkiin.
Kuntarakenteen pahimmat ongelmat ovat kasvavilla kaupunkiseuduilla. Se näkyy hajonneena yhdyskuntarakenteena, suurina kustannuksina, pitkinä etäisyyksinä, huonona palvelutasona ja heikkona elinkeinopolitiikkana. Jo huono yhteistyökyky tuottaa yhteen sopimattomia ratkaisuja.
Yhteistyötä harjoittelemalla ei eteenpäin päästä, sillä taloudelliset pelisäännöt ohjaavat kunnat hedelmättömään miinussummakilpailuun keskenään. Kunnan kannattaa houkutella alueelleen varakasta ja tervettä väestöä, josta koituu vähän menoja ja paljon verotuloja. Tämän epäsosiaalisuuskilpailun taloudellinen ja sosiaalinen hinta on suuri.
Saamme parempia kaupunkeja, jos moneen kuntaan hajautuneet kaupunkiseudut yhdistetään työssäkäyntialueittain yhdeksi kunnaksi. Niistä tulee kuitenkin jo Turun ja Tampereen seuduilla kovin isoja, Helsingin seudusta puhumattakaan. Kunnallisen demokratian pitäisi olla myös lähivaikuttamista. Ilman jonkinasteista lähidemokratiaa suuret kunnat eivät saa asukkaidensa hyväksyntää.
Suurimmilla kaupunkiseuduilla pitäisi pyrkiä kaksitasoiseen hallintoon. Isot asiat ratkaistaan koko seudun tasolla ja pienet asiat lähellä. Tämä voidaan tehdä kahdella tavalla. Voidaan yhdistää kunnat suurkunnaksi ja toteuttaa sen sisällä voimakas kunnanosademokratia suoraan valittuine valtuustoineen. Tai voidaan säilyttää pienemmät kunnat, mutta siirtää suuret asiat kaupunkiseudun hallinnolle, jota johtaa suorilla vaaleilla valittu seutuhallinto.
Suuri osa pienempien kuntien kunnallispoliitikoista varmaankin kannattaisi jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska tutut kuviot säilyisivät. Kansalaisten kannalta ensimmäinen kunnanosahallinto voisi olla parempi, koska siinä päätösvalta saadaan lähemmäs.
Jos kuntaliitosten sijasta päädyttäisiin seutuhallintoon, olisi välttämätöntä muuttaa kuntien välisiä taloudellisia pelisääntöjä. Kilpailu hyvistä veronmaksajista loppuisi, jos verotusoikeus olisi seutuhallinnolla, joka jakaisi verotulot kunnille asukasluvun suhteessa. Valtaosa Suomen kunnista elää jo nyt käytännössä ilman omia verotuloja. Peräti 239 Manner-Suomen 320 kunnasta saa taattuna tulona verontasausjärjestelmästä noin 92 prosenttia kaikkien kuntien keskimääräisistä verotuloista. Se merkitsee asukasta kohden noin 3 000 euroa. Omia verotuloja ne saavat vain siltä osin, kuin niiden veroprosentti ylittää kuntien keskiarvon.
Jos verot kerättäisiin kaupunkiseuduittain yhteiseen kassaan, kilpailu hyvistä veronmaksajista loppuisi, mutta kiinnostus elinkeinojen ja työllisyyden edistämiseen jatkuisi. Elinkeinopolitiikan kannustimet kääntyisivät oikein päin. Kuntien ei kannattaisi kaapata menestyviä yrityksiä naapureiltaan, vaan yhdistää voimansa koko seudun menestyksen hyväksi.
Kauniaista ei saa mitenkään vapaaehtoiseen kuntaliitokseen. Nykytilanne on sille niin edullinen. Pitääkö kuntajaon tarkistuksen takana olla jokainen yhdistettävä kunta erikseen, vai riittääkö, että enemmistö uuden perustettavan kunnan asukkaista tukee hanketta? Jos jokaisen kunnan erikseen on hyväksyttävä kuntaliitos, eikö olisi johdonmukaista, että myös nykyisten kuntien osa-alueiden, vaikkapa Kulosaaren tai Westendin, tulisi voida erota omaksi kunnakseen? Jokainen ymmärtää, mihin tämä johtaisi.
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.