Aikamme kylmä kuva

Irlantilaisen Fontaines D. C. -yhtyeen viides albumi on enemmän Blade Runner kuin postpunk. Dopamine Chamber -levyn näyttämönä toimii keinovaloin valaistu suurkaupunki, ei märiltä villakangas­takeilta haiseva pubi. Mimesis-biisissä basso tosin lonksuu määrätietoisesti kuin Killing Joken levyllä.

Useissa uusissa lauluissa syntetisaattorit ovat korvanneet sähkökitaroilta kuulostavat sähkökitarat. Studiossa ei ole pohdittu, miten kappaleet esitetään lavalla. Romance-albumia leimannut musiikillinen muutos jatkuu. Keskittymishäiriöiseltä ja möykkäävältä triphopilta kuulostavassa Tongue-kappaleessa Grian Chattenin laulu on ajettu sämplerin läpi ja sävelkorkeutta manipuloitu. Kimeä ääni kuulostaa vieraannuttavalta, kuin teknologia olisi ottamassa vallan.

Chattenin mukaan visuaaliset referenssit ovat yhtyeelle tärkeämpiä kuin musiikilliset. Tällaisten biisien perusteella se on helppo uskoa.

Fontaines D. C:n perimmäisessä olemuksessa on jotain hyvin 1980-lukuista. Silloin The Curen ja New Orderin kaltaiset bändit julkaisivat uutta musiikkia alituiseen. Kaikenlaista sai kokeilla, olla hetken fiiliksen tai uusien laitteiden vietävänä. Oli myös lupa epäonnistua.

Tähän asti Fontaines D. C. on onnistunut oikeastaan kaikessa. Se on noussut listojen kärkeen ja Euroopan suurimpien festivaalien päälavabändiksi omilla säännöillään.

Menestys on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia. Dopamine Chamber -levyn ainoa vierailija on taidepopin uusi supertähti, espanjalainen Rosalía. Hänen ja Chattenin Where Is Gone? -duetto hämmentää kuulostamalla kovasti Nancy Sinatralta ja Lee Hazlewoodilta.

Dopamine Chamber on edellisen albumin tavoin James Fordin tuottama. Hän on yksi halutuimmista studioammattilaisista valtavirtaa välttelevien artistien keskuudessa. Levyn soundi on suuri ja selkeä, mutta tarpeen tullen poikkeava. Esimerkiksi Marian­ne-singlen jousisovitus ei tee kappaleesta kauniimpaa vaan painostavan.

Fontaines D. C. kuvaa ympäristötuhon, tekoälyn ja autoritarismin aikakautta etäännyttämisen keinoin. Musiikki on usein tarkoituksellisen kylmää ja synteettistä. Levyn sanoituksista puhuessaan Chatten on todennut, että olemme uudenlaisen ihmisyyden tai ei-ihmisyyden kynnyksellä ja että niiden välinen raja on hämärtymässä.

Fontaines D. C:n alkuvaiheen huipensi synkkä Skinty Fia -albumi. On vaikea arvioi­da, miten Dopamine Chamber tulee lopulta asettumaan yhtyeen kaanonissa. Nyt se tuntuu kiusallisen onnistuneelta kuvalta tästä ajasta. 

Fontaines D. C: Dopamine Chamber. XL Recordings, 2026.