Ilmaston­muutos on turvallisuus­uhka, mutta Suomi ei ole siihen varautunut

Ilmastonmuutos ei ole tulevaisuuden skenaario, vaan nykyhetken turvallisuuskysymys. Sen vaikutukset näkyvät jo sään ääri-ilmiöinä, infrastruktuurin häiriöinä, taloudellisena epävarmuutena ja jopa yhteiskuntarauhaa rikkovina. Silti Suomessa ilmastonmuutoksen riskejä käsitellään yhä sivujuonteena, ei turvallisuuspolitiikan ytimenä.

Ongelma ei ole tiedon puute. Tutkittua tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista on enemmän kuin koskaan.

Puute on siinä, miten tätä tietoa ymmärretään ja hyödynnetään. Ilmastoriskit eivät ole yksittäisiä uhkia, vaan ketjuuntuvia ja toisiinsa kytkeytyviä vaikutuksia. Yhden järjestelmän häiriö voi heijastua nopeasti toisiin – energiantuotannosta terveydenhuoltoon ja taloudesta huoltovarmuuteen.

Ilmastonmuutos on perustavanlaisesti erilainen turvallisuushaaste kuin mihin olemme tottuneet. Se ei ilmene yksittäisinä kriiseinä, vaan muuttaa samanaikaisesti useita yhteiskunnan perustoimintoja. Silti varautumisemme perustuu yhä pitkälti sektorikohtaiseen ajatteluun, jossa kokonaiskuva jää hämäräksi.

Vuosina 2025–2026 fasilitoimamme kansainväliset ja kansalliset ilmasto- ja ympäristöturvallisuuden dialogit piirsivät tästä huolestuttavan kuvan.

Asiantuntijat olivat vahvasti yhtä mieltä, että ilmastonmuutos vaikuttaa turvallisuuteen laajasti, mutta sen merkitystä ei vieläkään tunnisteta päätöksenteossa riittävästi. Poliittinen huomio ja resurssit kohdistuvat edelleen lyhyen aikavälin kriiseihin, vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja kumuloituvia.

Suomessa ilmastoriskit eivät läpäise varautumisen rakenteita. Ne eivät ole osa kansallista riskiarviota, eivätkä alueelliset varautumistoimet perustu riittävän vahvasti ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin.

Samalla yhteiskunnan keskeiset toiminnot ovat yhä riippuvaisempia toisistaan. Tämä lisää haavoittuvuutta tilanteessa, jossa riskit ovat yhä vaikeammin ennustettavia.

Keskeinen harha on ajatus siitä, että ilmastonmuutos on ohimenevä häiriö, johon voidaan sopeutua vähitellen. Todellisuudessa kyse on pysyvästä muutoksesta.

Nyt nähtävät ilmiöt ovat ensimmäisiä merkkejä kehityksestä, joka voimistuu tulevina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutos on muutosvoima, joka muokkaa koko yhteiskunnan toimintaympäristöä.

Siksi varautumisen logiikan on muututtava. Ilmastoriskien hallinta ei voi perustua yksittäisiin hankkeisiin tai irrallisiin toimenpiteisiin. Sen on oltava osa kokonaisturvallisuutta. Tämä edellyttää kykyä sekä muodostaa yhteinen tilannekuva yli sektorirajojen että vahvistaa ennaltaehkäisevää varautumista, joka usein jää akuutin kriisinhallinnan varjoon.

Kyse on ennen kaikkea ennakointikyvystä. Pystymmekö tunnistamaan ilmastonmuutoksen vaikutukset ajoissa, arvioimaan niiden todennäköisyyksiä ja ymmärtämään niiden yhteiskunnalliset seuraukset?

Jos emme, reagoimme liian myöhään – ja liian kalliisti.

Ilmastoriskeihin varautuminen on turvallisuuspolitiikkaa ja myös talouspolitiikkaa. Siksi niihin varautuminen ei ole enää valinnainen prioriteetti, vaan välttämättömyys. Mitä kauemmin lykkäämme muutosta, sitä suuremmaksi kasvaa kuilu todellisten riskien­ ja varautumisemme välillä.

Siirtymä luontopositiiviseen talouteen on investointi yhteiskunnalliseen turvallisuuteen. Siinä kytkemme yhteen ilmastonmuutoksen, vihreän siirtymän ja luontokadon. 

Saara Karkulahti on Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ilmastoasiantuntija ja Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö ja Jyri Wuorisalo EU:n ilmastolähettiläs ja Savonia-amk:n TKI-asiantuntija sekä Säähäiriö2026-hankkeen projektipäällikkö.