Lisää lähiopetusta

Työntekijät takaisin konttoriin, korkeakouluopiskelijat lähiopetukseen. Näitä vaatimuksia on viime aikoina toistettu yhä pontevammin. Viimeksi muun muassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtaja Annika Saarikko (kesk) vaati korkeakouluihin lisää lähiopetusta ja pienryhmiä pahoinvoinnin juurisyihin puuttumiseksi.

Teema on tunnistettu myös tuoreessa Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa: ”Korkeakoulut laativat yhteistyössä periaatteet läsnä- ja etäopiskelulle korkeakouluyhteisöön ja opintoihin kiinnittymisen vahvistamiseksi.”

Opintojen aikaisilla yhteisöllisyyden kokemuksilla tai niiden puutteella on ilmeinen yhteys nuorten yksinäisyyden kokemuksiin. On myös osoitettu, että yliopistoissa opiskelevat menestyvät ja etenevät opinnoissaan paremmin, jos he aloittavat opintonsa lähiopinnoissa.

Korkeakouluissa on tunnistettu hyvin se, että joudumme nykyisin ottamaan aikaisempaa enemmän vastuuta opiskelijoiden elämänhallinnan vaikeuksista. Yliopistoon tullaan erilaisilla taustoilla. Aiempi opintopolku ei aina tuota niitä valmiuksia, joita yliopistojen opettajat ovat tottuneet opiskelijoiltaan odottamaan.

Opiskelijoiden tukeen, neuvontaan ja ohjaukseen onkin jo panostettu laajasti. Toki tehtävää on vielä siinä, että jokainen opettaja ymmärtää roolinsa ja ottaa osaltaan vastuuta aktiivisemmasta ohjauksesta ja tarvit­taessa erilaisten palvelujen äärelle neuvomisesta.

Arjen yhteisöllisyyden rakentamisessa opetuksen pedagogiset ratkaisut ovat kaikkein tärkeimpiä. Esimerkiksi opintojen alkuvaiheen orientaatiolla voidaan vahvistaa opintoihin kiinnittymistä. Lähi- ja etäopetuksen vastakkainasettelu on kuitenkin varsin hedelmätön lähtökohta yliopisto-opetuksen kehittämiseen.

Etäopetuksen sijasta on mielekkäämpää puhua erilaisista verkko- ja monimuotototeutuksista. Ne voivat olla pedagogisesti hyvin kehittyneitä ja myös yhteisöllisyyttä rakentavia. Opettajan pedagogisista valmiuksista riippuu, onko lähiopetus yhtään sen vuorovaikutteisempaa kuin monimuotototeutus.

Yliopistoissa on viime vuosina panostettu opettajien pedagogiseen koulutukseen ja vahvistettu pedagogista johtamista. Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa on yliopisto- tai korkeakoulupedagogiikan professorit. Heillä on tiimeineen tärkeä rooli opetuksen tutkimusperustaisessa kehittämisessä.

Opettajat näyttävät olevan kovin kiinnostuneita yliopistopedagogiikan opinnoista ja oman opetuksensa kehittämisestä. Pedagogisen koulutuksen saaneet käyttävät opetuksessaan monipuolisempia ja vuorovaikutuksellisempia opetusmenetelmiä.

Monilla aloilla merkittävä osa opiskelijoista suorittaa opintojaan työn ohessa. Tähän pakottavat osaltaan heikentyneet opintososiaaliset etuudet.

Olisi lyhytnäköistä romuttaa kehittyneitä pedagogisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat opintojen, työn ja perhe-elämän joustavan yhdistämisen. Kehittyneet monimuoto-opetuksen mallit, jotka yhdistävät etä- ja lähiopetusta, ovat juuri tätä ryhmää ajatellen tärkeitä. Siinäkin on paljon vaihtelua, millainen lähi- ja etäopetuksen yhdistelmä on missäkin oppiaineessa pedagogisesti tarkoituksenmukainen. Liian kaavamaiset säännöt sopivat huonosti opetussuunnitelmatyöhön.

Ryhmäkokoihin vaikuttaa opettaja-opiskelijasuhde. Opiskelijoiden sitoutumista, hyvinvointia ja opintojen sujuvaa etenemistä tukevat ratkaisut edellyttävät valtiolta pitkäjänteistä panostusta koulutukseen.