Eeppinen teatteri pysyy ajankohtaisena

Macheath eli Puukko-Mack on Lontoon pahamaineisin rikollinen. Hän on hyvissä väleissä poliisipäällikkö Tiikeri-Brownin kanssa. Mikä voisi uhata hänen valtaansa!

Puukko-Mackilla on vastustajansa, ennen muuta Lontoon kerjäläisiä yksinvaltiaana hallitseva herra Peachum. Silti Puukko-Mackia uhkaa ennen muuta hän itse, varsinkin hänen valheellinen itsevarmuutensa ja heikkoutensa naisiin.

Tästä asetelmasta alkaa Kolmen pennin ooppera. Bertolt Brechtin ja Elisabeth Hauptmannin kirjoittama ja Kurt Weillin säveltämä teos on sotienvälisen ajan saksalaisen ”eeppisen teatterin” klassikko vuodelta 1928. Lahden kaupunginteatterin produktiossa Kolmen pennin ooppera on tuotu nykypäivään. Esityksen on ohjannut teatterin johtaja Lauri Maijala, joka korostaa käsiohjelmassa teemojen ajankohtaisuutta:

Kolmen pennin ooppera kysyi, kuka on rikollinen maailmassa, jossa rikollisuuden ja kunniallisuuden rajan piirtävät ne, joilla on valta. Lähes sata vuotta myöhemmin, pienen päivityksen jälkeen, kysymys ei tunnu vanhentuneen. Siksi tämä esitys oli tehtävä juuri nyt.

Vahva yhteiskunnallinen tulkinta ei ole uutta Kolmen pennin oopperan historiassa. Se pohjautuu John Gayn 1700-luvun englantilaiseen satiiriseen balladioopperaan Kerjäläisooppera (1728).

Nykyaikaan produktion tuo jo Minna Välimäen pelkistetty lavastus, joka jättää tilaa sekä näyttelijöiden toiminnalle että katsojien mielikuvitukselle. Näkymää täydentää Joona Huotari-Andreoun puvustus.

Lahden kaupunginteatterin tuotannossa on eeppisen teatterin tradition mukainen etäännyttävä, liiallista eläytymistä torjuva elementti, joka pyrkii lisäämään katsojan tietoisuutta näytelmän sanomasta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Näyttelijät eivät todellakaan pidättele eleissään. He laulavat soolojaan ja yhtyekohtauksiaan suoraan katsojille eivätkä ikään kuin itselleen. Paikoin he myös puhuttelevat yleisöä. Esityksen ollessa jo käynnissä työryhmän jäsenten nimet näkyvät näyttämöllä.

Ensemble teki produktiossa varmaa työtä. Esityksen intensiteetti ei osittain muo­toaan hakevissa alkuvaiheissa vielä kohonnut kovin kiihkeäksi. Jälkipuolella elettiin ratkaisevasti vahvemmissa, jopa vangitsevissa tunnelmissa. Asetelman ympäri kiepauttava loppukohtaus on tehokas, osin Maijalan oman yllätysmomentin ansiosta.

Teoksen henkilögalleria on runsas ja värikäs. Esityksen vokaalisena tähtenä säteili Vilma Kinnunen keskeisessä Kapakka-Jennyn roolissa sekä Puukko-Mackin balladin esittäjänä. Myös muiden keskeisten naisroolien, Pollyn ja Lucyn esittäjät Aurora Manninen ja Henna Wallin olivat vahvoja sekä vokaalisesti että näyttämöllisesti.

Pääroisto Puukko-Mackin roolissa Tomi Enbuska ei ollut mikään demoninen kovanaama. Kolmannessa näytöksessä, hirttämistään odottaessaan, hän sai jopa koskettavan inhimillisiä piirteitä.

Hyvin täyttivät paikkansa myös Mikko Jurkka Puukko-Mackin vastapelurina herra Peachumina, Annukka Bergman hänen vaimonaan sekä Laura Huhtamaa Tiikeri-Brownin miesroolissa.

Weillin klassisen aseman saanut musiikki yhdistää ilmeikkäällä tavalla taidemusiikin, jazzin ja 1920-luvun kabaree-musiikin piirteitä. Esityksen johti sujuvalla otteella Antti Vauramo, joka oli myös sovittanut Weillin musiikin.

Solistit ja lavan takana parvella soittanut yhtye olivat onnistuneen vahvistuksen ansiosta hyvässä tasapainossa. Sekä karrikoidut että tunteellisemmat numerot saivat vahvan toteutuksen. 

Bertolt Brecht, Elisabeth Hauptmann ja Kurt Weill: Kolmen pennin ooppera. Ohjaus: Lauri Maijala. Lahden kaupungin­teatteri (Kirkkokatu 14) 18.12. asti. Arvio perustuu esitykseen 12.9.2026.