Lönnröt loihe lausumahan
Ville Tietäväinen kuvaa Kalevalan ja suomalaisuuden syntyä.
3
MIN
Kymmenkunta vuotta sitten Ville Tietäväinen kävi Vienan Karjalassa Venäjän puolella rajaa. Hän osallistui kuvittajana hankkeeseen, jossa biologi Olli-Pekka Tikkanen tutki metsän kasvua luonnontilassa. Kolme kilometriä leveä suljettu rajavyöhyke tarjosi siihen otolliset olot.
”Pääsimme sinne erikoisluvalla tieteellisessä tarkoituksessa. Siellä Lönnrot kiersi runokyliä, joista oli jäljellä vain kivijalkoja. Hruštšov eliminoi ne 1958. Ajattelin, että siinä voisi olla hyvä aihe”, Tietäväinen kertoo.
Siitä siemenestä kasvoi Tietäväisen sarjakuvakirja Metsän kuningatar. Kehyskertomuksessa hän sukeltaa Elias Lönnrotin kanssa Kalevalan syntyyn ja tutkailee kansalliseepoksen vaiheita 1900-luvun puoliväliin saakka.
Tietäväisen sepittämällä runonkeruumatkalla Lönnrot etsii 1830-luvun alussa miesten laulamaa muinaista sankariepiikkaa, mutta löytääkin naisen, Moarie Karhun, kertomia myyttisiä katkelmia, joilla ei ole pysyvää muotoa eikä alkua tai loppua.
Alkulehdillä Tietäväinen luonnehtii teostaan Lönnrotin käsitteellä ”luonnollinen totuus”. ”Metsän kuningatar on sepitettä siinä missä Lönnrotin jutut, mutta mukana on paljon tietoa”, hän sanoo.
Ei ole uutinen, että Lönnrot laati Kalevalan keräämänsä perinneaineiston pohjalta pitkälti oman mielensä mukaan. Se oli osa kansallismielistä hanketta, jossa rakennettiin suomalaista identiteettiä.
Hanketta puskivat Helsingin yliopiston älyköt Lauantaiseurassaan. Siihen aikaan sivistyneen väen äidinkieli oli yleensä ruotsi.
”Harva Lauantaiseurassa osasi suomea. Lönnrot loi Kalevalan kielen ja satoja uudissanoja. Vanhaa perinnettä säilyi Karjalassa puristuksissa idän ortodoksien ja lännen katolisen kirkon välissä, mutta runonlaulajat hädin tuskin ymmärsivät Kalevalaa.”
Tietäväinen on lukenut Vanhaa Kalevalaa (1835), joka on lähempänä alkuperäistä runolaulua kuin yleisesti tunnettu Uusi Kalevala (1849).
”Lönnrot sitoi jo Vanhaa Kalevalaa kristillisyyteen. Oppineetkin olivat enimmäkseen uskovaisia. Sille ei ollut juuri vaihtoehtoja.”
Metsän kuningatar muistuttaa teemaltaan Tietäväisen edellistä sarjakuvateosta Harvennus (2021), jonka käsikirjoitti Iiro Küttner. Molemmat kertovat, kuinka muinaisista tarinoista on muokattu uusia tekstejä, Vanhaa testamenttia ja Kalevalaa.
Metsän kuningattaren prologin teksti karhun kaadosta on vain hieman stilisoitua perinnettä, jota Lönnrot keräsi mutta jätti pois Uudesta Kalevalasta.
Tietäväinen palauttaa karhumytologian keskeiseen asemaan. ”Karhu oli muinaissuomalaisille kuin Jeesus, joka uhrattiin ja syntyi uudestaan. Se piti yllä syklistä maailmankiertoa.”
Moarien Lönnrotille lausumat värssyt Tietäväinen otti Uudesta Kalevalasta.
Kalevala syntyi poliittisiin tarpeisiin. Se oli osa suomalaisen identiteetin luomista, joka oli tarpeen itsenäisyyspyrkimysten pohjustamisessa.
”Lönnrot uskoi vilpittömästi löytävänsä keruumatkoillaan Karjalasta Suomen muinaishistorian, mutta se muuttui myöhemmin henkilökohtaisemmaksi sepitteeksi. Niitä sepitettyjä myyttejä on käytetty hyväksi Suomen koko historian ajan.”
Myyttien käyttöä Tietäväinen käsittelee etenkin sotien ja konfliktien kaaoksissa. Esiin nousevat myös harvoin muistetut heimosodat 1918–1922. Niissäkin karjalaiset joutuivat Suur-Suomen rakentamisen uhreiksi.
”En tiennyt ennestään, että Kalevalaa käytettiin propaganda-aseena jopa Neuvostoliiton puolella. Jo ennen Hruštšovia Suomen armeija poltti talvisodassa runokyliä vieraana kulttuurina, vaikka juuri niistä kansalliset myytit oli haettu.”
Äskettäin Tietäväinen (s. 1970) pääsi jatkoon uusien eurosetelien suunnittelukilpailussa. Voitto kuulostaisi mahdollisuudelta rakentaa eurooppalaista identiteettiä, mutta Tietäväinen toppuuttelee.
”Kauhistuin hieman, kun sain kilpailuehdot. Kaikkien valmiiksi määrättyjen osien väliin jäi hyvin niukasti tilaa luovuudelle. Voittajaehdotuskaan ei aikanaan mene painoon sellaisenaan, vaan persoonallinen kädenjälki hupenee varmasti lisää.”
Ville Tietäväinen: Metsän kuningatar. 128 sivua. WSOY, 2026.