Jokainen sana käydään läpi
Tommi Parkko on runoilija ja johtava käännösrunouden julkaisija. Julkaisujen kritiikeissä toistuu sana ”kulttuuriteko”.
4
MIN
Suuret kustantamot lopettavat runokirjojen julkaisemisen lähivuosina Suomessa. Näin ennustaa runoilija, käännösrunouden kustantaja ja kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko.
Hän ei ole silti huolissaan.
”Runoudella on ekosysteemi, eikä runoudella ole mitään hätää”, Parkko sanoo.
Runoudella on yhdistyksiä, kustantamoja, tapahtumia ja lehtiä. Se kiinnostaa lukijoita ja tekijöitä. Ruohonjuuritasolla kuhisee.
Parkko ajoittaa ”runouden räjähdyksen” vuosiin 2005–2006. Runous irtautui näinä vuosina suurten kustantamojen ohjauksesta.
”Koskaan Suomen kirjallisuuden historian aikana ei ole ilmestynyt niin paljon runokirjoja kuin nyt, jopa 700–900 nimikettä vuodessa.”
Parkon mukaan ongelma on, ettei seulovia tahoja ole kovin paljon.
Runokritiikille ei anneta kulttuurisivuilla tilaa, joten keskeisten teosten löytäminen on haaste.
Erinomaista sen sijaan on se, ettei runoudessa ole vallalla yhtä poetiikkaa. Parkko suosii opettajanakin moninaisuutta. Hän pyrkii edistämään runouden asiaa kaikilla keksimillään keinoilla.
Vuonna 2018 Parkko perusti käännösrunouden kustantamon, kustannusliike Parkon. Se teki hänestä Suomen johtavan käännösrunouden julkaisijan.
”Suomalainen runous umpioituu, jos emme saa vaikutteita ulkomailta.”
Parkon kirjat tunnetaan laadustaan. Kovakantiset kirjat ovat näyttäviä ja kookkaita, ”luksusversiota”. Kritiikeissä toistuu sana ”kulttuuriteko”.
Huhtikuussa Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä Parkon kirjoille myönnettiin kaksi arvostetuinta käännöskirjallisuuden palkintoa Suomessa. Marja-Leena Mikkola sai Mikael Agricola -palkinnon Osip Mandelstamin teoksen Pidä puheeni tallessa aina suomennoksesta.
J. A. Hollon palkinnon pokkasivat Hannimari Heino ja Juhani Ihanus, jotka olivat suomentaneet Fredrik Hertzbergin kirjoittaman Gunnar Björlingin elämäkerran Kieleni ei ole sanoissa.
Parkko mieltää itsensä kääntäjän keskustelukumppaniksi. Hyvää tulkintaa ja mahdollisia faktavirheitä etsitään yhdessä. Toimitusprosessit vievät vuosia.
”Jokainen sana käydään läpi. Tätähän ei kukaan muu tee”, Parkko sanoo muihin kustantajiin viitaten.
Parkon mukaan erittäin hyvän kääntäjän tunnistaa tarkkuudesta, siitä, että tämä tietää jokaisen kääntämänsä sanan etymologian ja alkuperän käännettävässä tekstissä.
”Italiasta kääntävä Hannimari Heino on tästä hyvä esimerkki.”
Haastattelupäivänä Parkko on puhunut 87-vuotiaan Marja-Leena Mikkolan kanssa tämän Anna Ahmatova -suomennoksesta.
Parkko kustantaa Mikkolan kolmannen Ahmatova-tulkinnan. Ensimmäinen syntyi 1990-luvun alussa. Parkon mukaan käännökset elävät ajassa.
Parkko nauttii keskusteluista kääntäjien kanssa. Hän ei ole erityisen kielitaitoinen, ja käännösprosessin seuraaminen avaa maailman runoutta myös hänelle.
Tommi Parkon isä oli maatilan isäntä ja Vehkalahden kylän Kannusjärven kirjastoseuran kirjastonhoitaja. Kun kirjasto 1960-luvulla lopetettiin, kirjat siirtyivät Parkon kotiin.
”Isäni oli runoihminen, ja kasvoin tavallaan kirjastossa. Nyt teen sitä mitä hän olisi halunnut tehdä.”
Parkko on tehnyt pitkän uran runouden parissa, alkaen 1990-luvulla perustetusta Nihil Interit -runousyhdistyksestä ja -kustantamosta. Hän on ollut perustamassa yhteisöllistä kustantamoa, osuuskunta Poesiaa sekä luovan kirjoittamisen oppiainetta Turun yliopistossa.
Parkko hahmottaa työnsä kehänä. Tekemisen ytimessä on aikaa vievä runojen kirjoittaminen. Häneltä julkaistaan kokoelma noin seitsemän vuoden välein. Käännösrunouden kustantaminen on seuraavalla kehällä, runouden opettaminen uloimmalla.
Parkon mukaan runous on täysin hyödytöntä ja aivan hidasta. Siinä on sen voima.
”Runoudessa on tilaa. On harvoja asioita, joita runoudella ei voi ilmaista.”
Julkaisuohjelmassa on 42 käännöshanketta. Ne vievät toteutuessaan 21 vuotta. Kun kirja menee painoon, kulut aktivoituvat.
”Siinä vaiheessa kirjapainosta saattaa tulla viestiä, että emme haluaisi toimia pankkinasi”, Parkko hymähtää.
Valtion tai säätiöiden tukia ei jaeta kustantamiseen. Runouden kirjoittaminen ei tuo runoilijalle tuloja, mutta apurahoja se tuo. Toinen tulonlähde on opetus.
”Mutta kun velkaa on se 20 000 euroa, niin kyllä siinä hikikarpaloita nousee otsalle.”
Työn alla ovat Dylan Thomasin, Octavio Pazin ja Mark Strandin käännökset. Thomasin ja Pazin kaltaisia klassikoita myydään hyvin, mutta yhdysvaltalaisen Strandin ottaminen ohjelmaan on jo suuri riski. Strandin tuntee Suomessa ”viisi ihmistä”.
Parkko myy runokirjoja kulttuuritapahtumissa itse. Varastolla Kaarinassa hän pakkaa auton täyteen kirjalaatikoita ja suuntaa milloin Ouluun, milloin Kajaaniin, Kustaviin tai Lahteen. Myyntimäärät vaihtelevat.
Suomen talous on kääntynyt nousuun, Parkko kirjoittaa Facebook-sivuillaan heinäkuussa.
”Täysin hyödyttömien runokirjojen myynti on alkuvuonna ollut 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kaikkien aikojen paras tapahtumamyynti alkuvuoden aikana.”