Matriarkan kevät

Marine Le Pen kuunteli tuomionsa ilmeettömänä. Oikeus oli käsitellyt hänen valituksensa ja totesi nyt, 7. heinäkuuta 2026: syyllinen.

Le Penin puolue Kansallinen liittouma oli kavaltanut julkisia varoja järjestelmällisesti ja vuosien ajan, siitä ei ollut epäilystä. Ja hän itse oli ollut keskeisessä roolissa, osallistunut aktiivisesti ja päättäväisesti.

Silti uutiset olivat hyviä, parempia kuin kukaan Le Penin joukoissa oli uskaltanut toivoa.

Alempi oikeusaste oli antanut Le Penille neljän vuoden vankeusrangaistuksen, sadantuhannen euron sakot ja kiellon osallistua vaaleihin viiteen vuoteen. Valitustuomioistuin kuitenkin lyhensi vankeusrangaistuksen kolmeen vuoteen, josta kaksi suoritettaisiin kotiarestissa. Mikä vielä paljon tärkeämpää, hän saisi jälleen äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa.

Vielä samana iltana Le Pen istui kameroiden eteen television ykköskanavalla. Housupuku oli vaaleanpunainen, sanamuodot tarkkaan mietitty.

”Olen onnellinen”, hän sanoi, niin kuin puoluetoimistolta oli kehotettu.

”Olen onnellinen siitä, että ranskalaisten oikeus äänestää on palautettu ja että oma vaalikelpoisuuteni on palautettu.”

Sitten hän kertoi olevansa ehdolla Ranskan presidentinvaaleissa.

Tällä kertaa Kansallinen liittouma ei käynyt oikeuslaitoksen kimppuun. Ei uhkailua ja loukkauksia niin kuin keväällä 2025. Silloin Marine Le Pen ja joukko muita Kansallisen liittouman poliitikkoja tuomittiin kavalluksesta ensimmäisen kerran. Puolueen kannattajat levittivät kostoksi tuomarien nimiä ja osoitteita verkossa.

Sellainen ei oikein sopinut kuvaan, jonka Kansallinen liittouma haluaa antaa itsestään. Se on vuosia pyrkinyt olemaan uskottava, salonkikelpoinen ja legitiimi puolue, joka kunnioittaa lakia.

Nyt puolueen jäseniä oli ohjeistettu pysymään rauhallisena sosiaalisessa mediassa. Protesteja ei suunniteltu.

Sen sijaan Marine Le Pen kertoi televisiossa, että valittaisi tästäkin tuomiosta, tällä kertaa Ranskan korkeimpaan oikeusasteeseen. Valitusoikeuden päätös oli poliittinen, hän sanoi. Hän oli syytön, eikä hän aikonut kampanjoida nilkkapannassa.

Elektroninen valvontalaite on osa Le Penin kotiarestia, tuomion mukaan hänen pitäisi käyttää sitä vuoden ajan. Pantaa ei kuitenkaan tarvitse pitää sillä aikaa, kun oikeus käsittelee valitusta. Se on kertonut antavansa ratkaisun ennen kevään 2027 vaaleja.

Yli viidenkymmenen vuoden ajan Ranskan presidentiksi on pyrkinyt Le Pen. Pitkään se oli Marine Le Penin isä, Jean-Marie Le Pen.

Marine oli nelivuotias, kun Jean-Marie vuonna 1972 perusti puolueen. Silloin nimi oli Kansallinen rintama. Se oli nationalistinen, äärioikeistolainen ja populistinen liike. Se kertoi edustavansa tavallista kansaa ja maalaisjärkeä korruptoitunutta eliittiä vastaan. Jäsenet olivat entisiä natsisotilaita ja Ranskan Algerian kannattajia.

Puolue oli ollut vain muutaman vuoden olemassa, kun Marine Le Pen ymmärsi, että hänen perheensä oli erilainen kuin muut. Marraskuussa 1976 joku teki Le Penien kotiin pommi-iskun. Viisi kiloa dynamiittia repi talon julkisivun, mutta kukaan ei kuollut.

Puoluejohtaja Jean-Marie Le Pen oli provokaattori. Lehdistössä häntä kutsuttiin nimellä Le Diable de la République, tasavallan paholainen.

Hän uskoi ”rotujen väliseen epätasa-arvoon”, kannatti kuolemantuomiota ja kidutusta, vastusti juutalaisia ja muslimeja. Hän sai 30 000 euron sakot kutsuttuaan holokaustia ”yksityiskohdaksi”.

Le Pen johti puoluettaan lähes 40 vuotta. Hän oli ehdolla presidentiksi viidesti, mutta menestyi vain kerran, vuonna 2002. Silloin hän sai lähes 17 prosenttia äänistä, ylsi toiselle kierrokselle istuvaa presidenttiä Jacques Chiracia vastaan ja hävisi.

Tuohon aikaan Marine oli jo mukana politiikassa. Hän oli opiskellut juristiksi ja päässyt aluevaltuutetuksi. Sitten hänet valittiin Kansallisen rintaman varapuheenjohtajaksi ja europarlamentaarikoksi.

Lehdistössä otaksuttiin, että hän oli nuorempi, kauniimpi, naispuolinen versio isästään. Fille du diable, pirun tytär.

”Kun sanot ’äärioikeisto’ Yhdysvalloissa, ihmiset ajattelevat Ku Klux Klania. He ajattelevat jotakin väkivaltaista, rasistista”, Marine Le Pen sanoi The Atlantic -lehdelle vuonna 2013.

”Siinä ei ole mitään järkeä. Me olemme demokraattisia… Me olemme keskustassa.”

Se oli iso henkilöjuttu. Le Pen antoi haastattelun puolueen toimistolla Pariisissa.

Toimittajan mielestä hän ei näyttänyt valkoisen ylivallan kannattajalta: hän tupakoi italialaisessa puvussa ja vintage-kaulakorussa ja sanoi: ”Olen vasemmistolaisempi kuin Obama.”

Noina vuosina Le Penistä oli tullut kansainvälisesti kiinnostava. Hän oli Kansallisen rintaman puheenjohtaja ja presidenttiehdokas, joka oli saanut vuoden 2012 vaaleissa puolueen historian parhaan tuloksen, liki 18 prosenttia äänistä.

Hän oli alkanut siivota Kansallista rintamaa ja syrjäyttänyt antisemitistit ja uusfasistit puolueen johtotehtävistä. Sillekin oli erityinen sana, dédiabolisation, pirunkarkotus.

Le Penin poliittiset tavoitteet olivat yhä samat kuin isällä: maahanmuuton voimakas rajoittaminen, Ranskan ero eurosta ja ”Eurostoliitosta” sekä Ranskan kansalaisten ensisijainen asema muihin nähden työ- ja asuntomarkkinoilla ja sosiaalietuuksissa. Hän kuitenkin pyrki tekemään niistä – ja samalla itsestään – hyväksyttäviä.

Toisin kuin isänsä, Le Pen osasi välttää skandaaleja. Hän puhui yksittäisten ihmisryhmien sijaan ”islamisaatiosta” ja taloudesta.

Vuonna 2015 hän erotti isänsä Kansallisesta rintamasta. Seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2017 hän kampanjoi ilman sukunimeä. Iskulause oli pelkkä Marine, presidentti.

Hän sai ensimmäisellä kierroksella yli 21 prosenttia äänistä, mutta hävisi Emmanuel Macronille.

Sitten hän vaihtoi puolueen nimen Kansallisesta rintamasta vähemmän sotilaalliseksi Kansalliseksi liittoumaksi. Sen ohjelmasta poistettiin sellaiset äänestäjille liian radikaalit tavoitteet kuin Ranskan EU-ero, kuolemantuomion palauttaminen ja kaksoiskansalaisuuden kieltäminen.

Jäljelle jäi ydin, nationalistinen hyvinvointivaltio, jossa etuudet kuuluvat vain Ranskan kansalaisille.

Nimessä on edelleen vähän leimaa, sanoo tutkija Laura Parkkinen. Mutta niille, jotka ovat syntyneet 1980-luvun jälkeen, Le Pen tarkoittaa nimenomaan Marinea. Hän on ollut isäänsä tunnetumpi ja suositumpi alusta saakka.

Jean-Marine Le Pen oli eräänlainen reliikki, joka käytti poliittisen uransa alussa silmälappua, viljeli sotasanastoa ja muisteli Algeriaa. Marine Le Penin strategia on ollut toisenlainen. Hän on tekeytynyt mahdollisimman tavalliseksi.

Parkkinen alkoi seurata muutosta jo ennen kuin Le Penistä tuli puoluejohtaja. Vaihto-oppilasvuoden aikana Ranskan mediassa alettiin ruotia nuorta, valovoimaista juristia. Nyt Parkkinen kirjoittaa väitöskirjaa, jossa hän käsittelee muun muassa ranskalaista populismia ja naispopulisteja.

Le Pen on pyrkinyt pitkään korostamaan naiseuttaan, äitiyttään ja empaattisuuttaan, hän sanoo. Imago on pukeutumista myöten hyvin tarkasti mietitty.

”Jos katsoo vanhoja arkistoja, siellä on sellainen nuori ja uhkea bailaaja- Le Pen, joka rakasti Yves Saint Laurentia. Nykyään hän korostaa sitä, miten tavallinen on ja käy marketeissa.”

Poliitikko, joka puhuu elinkustannuksista, ei voi pukeutua Hérmesiin. Ja Le Pen puhuu elinkustannuksista paljon. Bensan hinnasta, eläkkeistä, maanviljelijöiden asemasta. Ne koskettavat äänestäjien elämää paljon enemmän kuin Euroopan unioni ja ideologiat, joista ”rikkaiden presidentti” Emmanuel Macron puhuu.

”Ranskan politiikka on ollut likaista ja etäistä. Se on sitä vieläkin, mutta Le Pen on muuttanut politiikan kieltä sellaiseksi, että ihmiset ymmärtävät sitä”, Parkkinen sanoo.

Toinen tärkeä syy Le Penin suosioon on se, että hän käy tapaamassa äänestäjiään harvinaisen ahkerasti. Hän kiertää maatalousmessuja ja pieniä paikkakuntia. Jos Normandiassa suljetaan tehdas, Le Pen lähtee tapaamaan työpaikkansa menettäneitä.

”Ja viimeksihän hän sai ihan hirveästi Ranskan merentakaisten alueiden äänistä, koska hän teki siellä jalkatyötä.”

Vuoden 2022 presidentinvaalien toisella kierroksella yli 60 prosenttia Ranskan hallitsemien saarialueiden äänistä annettiin Le Penille. Koko maan äänistä hän sai yli 41 prosenttia, enemmän kuin yksikään kansallismielinen ehdokas Ranskan historiassa.

Heti perään Kansallinen liittouma sai parlamenttivaaleissa suurimman vaalivoittonsa koskaan, 89 kansanedustajaa.

Sen jälkeen Le Pen on pitänyt matalaa profiilia. Hän on jatkanut Ranskan kiertämistä, mutta pysytellyt poissa julkisuudessa ja kerännyt voimia.

Vuonna 2014 joku lähetti nimettömän kirjeen Euroopan petostentorjuntavirastolle. Siinä kerrottiin europarlamentaarikko Marine Le Penin ja tämän puolueen ”mahdollisesta petoksesta”.

Ranskan parlamentissa, kansalliskokouksessa, Kansallinen rintama oli tuohon aikaan vielä marginaalinen, mutta Euroopan parlamentissa sen paikkamäärä oli kasvanut kolmesta jo yli kahteenkymmeneen.

Parlamentti maksoi Kansallisen rintaman edustajien avustajien palkat kuten se maksoi kaikkien meppien avustajien palkat. Nimettömän kirjeen mukaan vaikutti kuitenkin siltä, että osa Kansallisen rintaman avustajista oli keksittyjä.

Petoksentorjuntavirasto alkoi tutkia puoluetta. Se keskittyi erityisesti kahteen henkilöön.

Catherine Griset oli Marine Le Penin henkilöstöpäällikkö ja Thierry Légier henkivartija, mutta heidät oli ilmoitettu hänen parlamenttiavustajikseen.

Tutkinnassa paljastui, että Griset oli viettänyt Euroopan parlamentissa ”vain 740 minuuttia tai noin 12 tuntia” ja Légierin avustajatehtävä oli ”kuvitteellinen”.

Epäselvyyksiä löytyi enemmänkin. Kaikkiaan kaksikymmentä parlamenttiavustajaksi ilmoitettua ihmistä näytti työskentelevän tosiasiassa Ranskassa, Kansallisen rintaman puoluetoimistolla.

Tutkinta siirtyi Ranskan viranomaisille. Yhdeksän vuotta myöhemmin, joulukuussa 2023, he nostivat syytteet puoluetta ja useita sen jäseniä vastaan.

Oikeudenkäynnissä syyttäjä esitteli laajaa todistusaineistoa, johon kuului dokumentteja, todistajanlausuntoja ja puolueen sisäisiä sähköposteja. Niiden perusteella poliitikot olivat kanavoineet Euroopan parlamentin avustusmäärärahoja keksittyjen avustajapestien avulla puolueensa käyttöön systemaattisesti ja vuosien ajan.

Sähköpostit osoittivat, että Marine Le Penillä oli ollut toiminnassa keskeinen rooli.

Vuonna 2014 yksi Kansallisen rintaman europarlamentaarikko oli kirjoittanut puolueen rahastonhoitajalle: ”Marine pyytää meiltä käytännössä kuvitteellisten työpaikkojen luomista. Ymmärrän hänen syynsä, mutta joudumme vielä liriin.”

Kaksi muuta europarlamentaarikkoa oli kertonut tutkijoille, että Le Pen oli pyytänyt heitä palkkaamaan itselleen vain yhden avustajan, mutta ilmoittamaan parlamentille neljästä.

Näin Kansallinen liittouma oli säästänyt miljoonia euroja. Samalla eurooppalaiset veronmaksajat olivat päätyneet maksamaan esimerkiksi Le Penin isän henkilökohtaisen sihteerin palkan.

Oikeus antoi ratkaisunsa maaliskuussa 2025. Marine Le Pen ja yhdeksän muuta tuomittiin kavalluksesta, heidän joukossaan Le Penin miesystävä Louis Aliot ja sisko Yann Le Pen.

Marine Le Pen levittää kätensä kuin halatakseen koko Ranskaa. Etualalla on kolme sinivalkopunaista lippua, sinisellä taustalla teksti: Pour la France, la renaissance.

Siinä on presidenttiehdokkaan ensimmäinen kampanjamainos, Le Penin uusi tuleminen.

Tämä on hänen neljäs kertansa ehdolla, ja luvattu ”renessanssi” koskee häntä itseään vähintään yhtä paljon kuin Ranskaa.

Julkisten varojen väärinkäytöstä tuomittu ehdokas pyrkii tekemään itsestään järjestelmän uhria. Se on suoraan ”populismin käyttöohjeesta”, Laura Parkkinen sanoo.

Muut ehdokkaat käyttävät tuomiota varmasti Le Peniä vastaan. Voi tulla ”likaista loanheittoa”. Kansallisen liittouman kannattajille sillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Toistaiseksi oikeuden ratkaisu ei ole vaikuttanut millään tavalla Le Penin kannatukseen.

Suomessa rikoksesta tuomitun olisi varmasti vaikea tulla valituksi presidentiksi, mutta ranskalaisesta näkökulmasta poliitikon kavallustuomio ei ole mitenkään ennenkuulumaton, Parkkinen sanoo.

”Jos ajatellaan, että Jacques Chirac tuomittiin ja Nicolas Sarkozylla on tällä hetkellä elektroninen valvontapanta. Kaikenlaista voi löytyä.”

Entinen presidentti Chirac tuomittiin vuonna 2011 julkisten varojen väärinkäytöstä. Hän oli maksanut puolueensa jäsenille kunnallisista työpaikoista, joita ei todellisuudessa ollut olemassa.

Toinen entinen presidentti Sarkozy taas sai vuonna 2025 viiden vuoden vankeusrangaistuksen, koska oli ottanut vaalirahaa Libyan diktaattorilta Muammar Gaddafilta.

---

Ehdokkaan olisi pitänyt olla Jordan Bardella. Le Penin vaalikiellon jälkeen hän näytti ainoalta vaihtoehdolta.

30-vuotias Bardella edustaa Kansallisen liittouman uutta, siloteltua aikakautta. Le Pen nosti hänet puolueen johtoon vuonna 2022.

Se oli oikeastaan aika nerokasta, Laura Parkkinen sanoo.

”Bardella oli vähän niin kuin tyhjiö. Hänen tehtävänään oli tuoda puolueelle kannattajia Z-sukupolvesta. Sitä nuorta sukupolvea, joka elää netissä eikä ole ehkä niin kiinnostunut politiikasta, lue lehtiä tai mieti jotain ideologioita.”

Bardella on Tiktok-sukupolven poliitikko. Nuori ja komea, suosittu ja puhdas. Hänellä ei ole rikostuomioita, kiusallista isää tai yhteiskuvia Vladimir Putinin kanssa.

Ja vaikka onkin Le Penin oppipoika, Bardella tulee ulkopuolelta: toisin kuin monet Kansallisen liittouman poliitikot, hän ei ole Le Penin sukua.

Bardella on onnistunut tehtävässään. Hän on houkutellut Kansalliselle liittoumalle uusia kannattajia. Keskustaoikeistosta ja keskiluokasta ja ennen kaikkea 18–34-vuotiaista, jotka ovat huolissaan tulevaisuudesta, työpaikoista, elinkustannuksista ja Ranskan ”identiteettikriisistä”.

Siksi Le Pen kuljettaa nyt Bardellaa mukanaan kuin maskottia. Se on osa uudenlaista, kahden ehdokkaan strategiaa: he ovat tasavallan seuraavat presidentti ja pääministeri.

Mitä se käytännössä tarkoittaa, on kuitenkin epäselvää.

Jordan Bardella on uudistanut Kansallisen liittouman imagoa ja vienyt sen talouspolitiikkaa oikeistolaisempaan suuntaan. Hän on valmis tekemään yhteistyötä Ranskan konservatiivisen oikeistopuolueen kanssa. Hän puhuu julkisesta taloudesta. Hän ei kannata eläkeiän laskemista.

Le Penin talouspolitiikka on ollut epämääräisempää. Hänen kantansa minimipalkkoihin, suuryrityksiin ja sosiaaliturvaan on vaihdellut vaalista toiseen. Vuonna 2012 hän lupasi laskea eläkeiän 60 vuoteen, mutta sanoi myöhemmin, että se tulisi liian kalliiksi.

Nyt hän lupaa perua Macronin eläkeuudistuksen. Silloin eläkeikä laskettaisiin takaisin 62 vuoteen. Myös se tulee liian kalliiksi, sillä Ranskan taloustilanne on ollut monta vuotta hyvin huono.

Äänestäjille kuitenkin merkitsevät aivan muut asiat, sanoo professori Louis Clerc Turun yliopistosta.

”Kun ihmisiltä kysytään heidän mielestään suurimpia ongelmia, ensimmäinen on aina elinkustannusten nousu, toinen on asuminen ja kolmas on maahanmuutto.”

Siksi myöskään epäselvä ulko- ja turvallisuuspolitiikka tai Le Penin läheiset suhteet Venäjään eivät ole vaikuttaneet puolueen suosioon.

”Venäjää käytetään varmasti häntä vastaan, mutta tavallisille ihmisille sillä ei ole painoa. Samalla tavalla kuin sillä ei ole äänestäjille mitään merkitystä, kuinka monta miljoonaa he ovat kavaltaneet Euroopan unionilta.”

Ranskan korkein oikeusaste, Cour de cassation, ei ota kantaa itse tuomioon. Se tutkii ainoastaan sitä, ovatko alemmat tuomioistuimet toimineet oikein Le Penin tapauksessa.

Jos ongelmia löytyy, korkein oikeus voi kumota rangaistuksen. Silloin Le Penin ei tarvitse käyttää nilkkapantaa. Jollei, hän saattaa joutua kampanjoimaan valvottuna.

Le Pen on tällä hetkellä suositumpi kuin yksikään toinen ehdokas. Heinäkuussa 36 prosenttia ranskalaisista kertoi kannatusmittauksissa äänestävänsä häntä. Seuraavaksi suosituin ehdokas, entinen pääministeri Édouard Philippe, on kaukana takana. Hänen kannatuksensa oli 19 prosenttia.

Jos Le Pen voittaa vaalit, tuomion toimeenpano keskeytetään presidenttikauden ajaksi. Näin sanoo Ranskan perustuslaki. Ja jos kannatus pysyy ennallaan, hän voittaa.