Lisää hiiltynyttä puuta metsiin
Ilmastonmuutos lisää metsäpaloja myös Suomessa. Tulen vaikutuksista hyötyvät monet eläin- ja kasvilajit.
4
MIN
Ranskan laajat, valtoimenaan riehuneet metsäpalot muistuttavat kuumenevasta ja kuivuvasta ilmastosta Euroopassa.
Ilmatieteen laitos on päätynyt tutkimuksessaan johtopäätökseen, että ilmastonmuutos pidentää metsäpalokautta ja lisää palojen määrää sekä laajuutta myös Suomessa.
Vuosina 2014–2023 metsäpaloja oli tuhatkunta vuodessa, mutta niiden keskimääräinen pinta-ala oli pieni, puolisen hehtaaria.
”Monimuotoisuuden näkökulmasta metsäpaloja pitäisi olla ilman muuta enemmän”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa.
Paloekologian asiantuntija on tutkinut metsäpaloja ja metsien ennallistamista polttamalla yli 30 vuotta. Tulesta hyötyvät monet sieni-, kasvi- ja eläinlajit, jotka valtaavat metsäpaloalueita.
”Tutkimme parhaillaan muun muassa, minkälaista lajistoa hiiltyneellä puulla kasvaa verrattuna ilman tulta syntyneeseen lahopuuhun”, Vanha-Majamaa kertoo.
Lahopuu lisää monimuotoisuutta. Metsänomistajia saattaa pohdituttaa, kasvattaako pystyyn jätettävä tai maassa maatuva lahopuu paloriskiä. Tutkijasta huoli on turha. Suomalaisessa talousmetsässä on vähän lahopuuta, keskimäärin muutama kuutio hehtaarilla.
”Vaikka metsän ennallistamisessa lahopuun määrä kymmenkertaistettaisiin, se ei kasvattaisi paloriskiä.”
Syttymisriskiin vaikuttavat eniten hienojakoiset paloainekset.
”Pitkän kuivuuden jälkeen palo syttyy helposti pienestä lehti- ja oksakarikkeesta, ei puiden rungoista.”
Viime vuosikymmenten suurimmissa yksittäisissä paloissa on palanut reilut 200 hehtaaria metsää. Niin tapahtui Tammelassa Kanta-Hämeessä vuonna 1997 ja Kauhajoella Pohjanmaalla vuonna 2021. Tutkijat esittivät, että alueen metsiä olisi suojeltu palojen jälkeen.
”Meillä ei ole juuri suojeltu luontaisesti kehittynyttä, metsäpalon jälkeistä nuorta metsää”, Vanha-Majamaa sanoo.
Toive ei toteutunut. Valtiolla ei ollut rahaa suojeluun. Metsänomistajat hakkauttivat osin palaneet rungot, sillä niistä sai vielä tuloa hakkeena.
Ruotsissa valtio on toiminut toisin. Kun vuonna 2014 Västmanlandissa paloi arviolta 14 000 hehtaaria metsää, siitä reilut puolet suojeltiin.
”Suuria paloalueita on haluttu säästää tutkimuskäyttöön”, Vanha-Majamaa sanoo.
Suomessa on kannettu huolta metsäpaloista pitkään. Talvisodan jälkeen, kesällä 1940, sata kartoittajaa ahersi rajaseudulla. Metsätieteellinen tutkimuslaitos laati puolustusvoimille kulontorjuntakartastoa.
Tavoitteena oli saada kartalle paloherkät alueet ja kulojen pysäytykseen sopivat maastot.
”Kartastolla varauduttiin siihen, että Neuvostoliitto hyökätessään palopommittaa metsiä”, Vanha-Majamaa kertoo.
”Jo tuolloin tulta käytettiin sodassa aseena.”
Vanha-Majamaa on kirjoittanut erikoisesta operaatiosta teoksessa Suomen metsien paloainekset. Kartasto valmistui jatkosotaan mennessä. Rauhan tultua Neuvostoliitto vaati sen luovuttamista.
”Suomalaiset itsepäisenä kansana kieltäytyivät ja piilottivat aineiston Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen varastoon.”
Karttamateriaali löydettiin Helsingin yliopiston kirjaston muuton yhteydessä vuonna 2000. Nykyään aineisto on digitoituna Kansallisarkistossa.
Sodanjälkeisen historian laajin metsäpalo roihusi Tuntsan Savukoskella kesällä 1960. Tiettävästi Neuvostoliitosta levinnyt tuli ehti polttaa tällä puolen rajaa 20 000 hehtaaria erämaametsää.
Vastaava suurpalo ei ole enää todennäköinen Suomessa. Ei vaikka ilmasto lämpenee.
Sammutuskalusto on kehittynyt, ja paikalle pääsee nopeasti ilmateitse ja tiheää metsäautotieverkostoa pitkin. Myös metsätalous on mullistunut kahdessa sukupolvessa.
Sotien jälkeen avo- ja harvennushakkuut ja taimikonhoito ovat muuttaneet metsämaiseman pirstaleiseksi, jolloin laajalle leviävät latvapalot ovat harvinaisia. Yhtä puulajia suosivissa talousmetsissä on vähän paloaineskerroksia nostamaan maapalon latvapaloksi. Myös käsiteltävät, yhtenäiset metsiköt ovat pieniä varsinkin Etelä-Suomessa.
”Kun metsikkökuvio vaihtuu avohakattuun tai taimikkovaiheen metsään, syntyy luontaisia paloesteitä, jotka estävät laajan metsäpalon”, Vanha-Majamaa sanoo.
Suomessa metsikön koko yksityismetsissä on keskimäärin 1,5 hehtaaria. Viime vuonna Luken julkaisema tutkimus vahvisti, että koko vaikuttaa ratkaisevasti palon leviämisriskiin. Sadan hehtaarin metsikössä riski on viisi kertaa suurempi kuin hehtaarin kuviossa.
Lintuperspektiivistä Suomi on metsien, soiden ja järvien mosaiikkia.
”Soiden, järvien ja rikkonaisen metsäpinta-alan takia paloja on helppo ohjata ja sammuttaa hallitummin”, Vanha-Majamaa sanoo.
Moderni metsänhoito on pitkälti kitkenyt tulen talousmetsistä. Salaman sytyttämät palot voisivat uudistaa suojelualueiden tiheämpiä metsiä, joissa on usein talousmetsiä enemmän paloaineksia.
Tutkijat ovat keskustelleet kauan, pitäisikö suojelualueiden palojen antaa levitä normaalisti, jos tuli ei uhkaa asutusta. Suomessa tehokas palovalvonta- ja torjunta ovat estäneet suuret palot.
Toistaiseksi tuli on päästetty irti vain valvotusti, kun suojeltua metsää on ennallistettu.