Isoveli valvoo
Daniel Rydénin Stasi-tietokirja on terveellinen muistutus, Teppo Tiilikainen kirjoittaa.
Ruotsalaistoimittaja Daniel Rydén tunkeutuu totalitaarisen yhteiskunnan ytimeen tietokirjallaan, joka kertoo edesmenneen Itä-Saksan valtion turvallisuusministeriöstä Stasista.
Neuvostoliiton KGB:n mallin mukaan rakennetun Stasin toiminnasta tiedetään varsin paljon, vaikka ministeriön työntekijät ryhtyivät tuhoamaan arkistoja Berliinin muurin romahdettua. Arvion mukaan noin puolet tiedoista saatiin pelastettua.
Rydénin kirja ilmestyi Ruotsissa kolme vuotta sitten. Suomennos kuuluu Docendon Kiehtova maailmanhistoria -sarjaan, jossa on julkaistu myös Olof Palmen murhaa, Viikinkien historiaa, Tšernobylin ydinvoimalakatastrofia sekä Ku Klux Klania käsittelevät kirjat.
Rydénin mukaan Stasi oli asukaslukuun suhteutettuna maailman suurin salainen poliisi ja Itä-Saksan suurin työnantaja. Se työllisti 1980-luvun loppuvuosina noin 91 000 vakituista työntekijää ja 189 000 epävirallista ilmiantajaa.
Stasi oli DDR:n sosialismin ”miekka ja kilpi”. Se valvoi kouluja ja yliopistoja, kirkkoa, kulttuurielämää ja työpaikkoja. Erityisen se tarkkaili omia työntekijöitään.
Rydénin teos on tiivis 158-sivuinen tietopaketti. Se kertaa asiantuntevasti Stasin ja Itä-Saksan historiasta ja kuvaa konkreettisia tapauksia, jotka elävöittävät tekstiä. Lisäksi hän on haastatellut Stasin entisiä työntekijöitä ja uhreja.
Rydén kertoo DDR:n tunnetuimmasta toisinajattelijasta, laulaja ja runoilija Wolf Biermannista, jonka karkotus synnytti kriisin maan johdon ja taiteilijoiden välille.
Hän kertoo Armin Raufeisenistä, Stasin vakoojasta, joka muutti 1950-luvulla Länsi-Saksaan ja työskenteli Hannoverissa geologina. Luultuaan paljastuneensa hän pakeni perheineen Itä-Berliiniin.
Perhe ei kuitenkaan sopeutunut kommunismiin, ja vanhin poika päästettiin takaisin Länsi-Saksaan. Pettynyt Raufeisen suunnitteli vaimonsa ja nuoremman poikansa kanssa maastapakoa, mutta juoni paljastui ja heidät tuomittiin vankilaan.
Rydénin teos on terveellinen muistutus siitä, kuinka totalitaariset valtiot pyrkivät varmistamaan valtansa propagandalla sekä pelottelemalla väkivallalla ja vankeudella.
Samalla se osoittaa, että järjestelmä voi romahtaa yllättävän nopeasti. Stasin perustaja ja pitkäaikainen johtaja Erich Mielke oli vuosikymmenet DDR:n pelätyin mies, mutta neljä päivää Berliinin muurin avautumisen jälkeen häntä pilkattiin ja hänelle naurettiin Itä-Saksan parlamentissa, kun hän yritti puolustaa toimintaansa.
Daniel Rydén: Stasi – Itä-Saksan salainen poliisi. Suomentanut Tiina Sjelvgren. 158 sivua. Docendo, 2026.