Intohimo leiskuaa

Poliisi pääsee katujengin jäljille, kun aloitteleva rap-muusikko saadaan kiinni jengiläisen ampumisesta. Samassa yhtey­dessä esiin nousevat sanoitukset, joiden uskotaan vihjaavan suureen terrori-iskuun.

Anne Prokofjeff pyörittää Kohtalonpyörä-poliisiromaanissaan nuoret pikkurikolliset osaksi suurta poliittisesti motivoitunutta terrorismia. Näin mukaan saadaan suojelupoliisi ja sen ylietsivä Maisa Hiidenlinna tutkimaan paikallistason rikollisuutta.

Toisaalla päähenkilönä on työtön muusikko Sasha Raaga, joka on kaljaveloissa. Hänestä leivotaan kuitenkin CIA:n etsivä Suomeen, puku päälle ja tukka siistiksi! Venäläistaustaisena hänellä kun on kieli hallussa ja sellaisia osaajia tarvitaan.

Uuden Rike-sarjan avausosa alkaa kiinnostavasti. Realistisista poliisiromaaneista kiinnostuneen ei kannata vaivautua, mutta jos unohtaa päivittäin edessä näkyvän maailman, Kohtalonpyörä tarjoaa herkullisia henkilöhahmoja ja innostavasti kirjoitetun juonen.

Päähenkilöistä mies jää pinnallisemmaksi kuin mehukas nainen: Hiidenlinnan toikkaroinnista tulee jotenkin mieleen Simone Buchholzin luoma poliisihahmo Chastity Riley. Hiidenlinna on avoimesti ura­orientoitunut, epävarma ja hyvin kömpelö. Häntä tuntuu panettavan koko ajan, ja seksiin liittyvät työpaikkajuonittelut ovat hupaisia.

Prokofjeff ei edes yritä teeskennellä, että Kohtalonpyörässä saataisiin jotain valmista aikaiseksi. Teksti loppuu kesken, seuraavaa kirjaa odottaen.

Jos Kohtalonpyörän sivulauseissa seksi houkuttaa, Niina Revon jännitysromaanisssa Miehesi on minun se on lähtökohta. Kirja avaa niin ikään uuden sarjan, Rikoksen ja rakkauden.

Laihialla on tapahtunut intohimorikos, jossa henki on lähtenyt vaimolta. Olosuhteet ovat epäselvät, mutta petetty on. Myöhemmin Saara kirjoittaa televisiosarjaa mysteeristä, kun sen outoudet alkavat kummitella. Kaikki tuntuvat pettävän jälleen toisiaan. Kukaan ei ole myöskään sellainen, jollaisena muut ovat hänet tunteneet.

Kirja viittailee Agatha Christieen, William Shakespeareen ja James Ellroyhin, mutta on ehdottoman moderni. Näkökulmaa vinhasti kappale toisensa jälkeen vaihtavassa kirjassa tarina jää sirpaleiseksi. Se on tätä päivää: helppo aloittaa, vielä helpompi toviksi keskeyttää.

Useimmat henkilöistä ovat pahasti lapsuudessaan vaurioituneita. Heidän hulluudestaan kirjoitetaan minä-muodossa, mikä on ainakin minulle aina haastavaa luettavaa.

Nytkin teksti tuntuu töksähtelevän teennäisissä kohtauksissa. On syynsä, miksi vastaavissa kirjoissa mielenvikainen jätetään usein varjoihin.

Lopulta Miehesi on minun on saatu maaliin ja selviää, kuinka elostelijoiden käy. Annetaanko anteeksi, laitetaanko luiskaan vai lähteekö peräti henki? Seksi ei kuitenkaan taida olla parempaa vieraan kanssa…

Intohimolla myydään myös esikoiskirjailija Teppo Hovin Kasper Wikistä kertovan kirjasarjan avausosaa Enkelit jotka kato­sivat.

Rahaton sosiaalisen median tähti etsii oikeaa työtä. Viemisenä mediatalolle on puoli miljoonaa viihteellisellä sisällöllä saatua seuraajaa. Mieltä jäytää pellen rooli, Wiki haluaisi tehdä tutkivaa journalismia.

Aiheeksi valikoituu ihmiskauppa, kun Wikin seuraamat Afganistanin pakolaiset kaapataan Kreikassa. Miehet tapetaan, mutta naiset ja lapset napataan seksiorjiksi.

Wiki saa omantuntonsa toimimaan ja aloittaa jahdin, jonka aikana hän rakastuu kuvankauniiseen miljardööriroistonaiseen, ja tämä häneen. Onhan Wik komea, karismaattinen, suosittu ja retku.

Hovin luomasta maailmasta tulee hakematta mieleen James Bond. Aiheensa puolesta kirja on myös virkistävä, sillä ihmiskaupan ja pakolaisten seuraaminen on paljolti unohdettu.

Hovi kirjoittaa myös pätevästi. Kirja on suorastaan mukaansatempaava. Ja se intohimo – se jää kuitenkin alisteiseksi muulle sisällölle. Seksillä ei rietastella.

Hovi on kesän innostavin uusi tuttavuus. 

Teppo Hovi: Enkelit jotka katosivat. 356 sivua. Docendo, 2026.

Anne Prokofjeff: Kohtalonpyörä. 463 sivua. WSOY, 2026.

Niina Repo: Miehesi on minun. 289 sivua. Johnny Kniga, 2026.