Arktis ei ole Las Vegas

Arktisesta alueesta, sen muutoksesta ja turvallisuudesta on tullut keskeinen maapallon tulevaisuuden määrittäjä.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamien uh­kien odotetaan vaikuttavan Arktikseen vakavammin kuin mihinkään muuhun alueeseen maailmassa. Tämän vuoksi maapallon pohjoisin alue on usein nähty laboratoriona ilmastonmuutoksen varhaisille vaikutuksille ja niihin varautumiselle.

Ilmasto on Arktiksen kannalta keskeinen mutta ei ainoa muutostekijä.

Alueen laajemmassa monikriisissä yhdistyvät useat toisiinsa kietoutuneet kriittiset prosessit, kuten luontokato ja kiristyneet geopoliittiset ja -taloudelliset jännitteet.

Arktiksen tulevaisuutta määritellään kasvavassa määrin sen ulkopuolelta ja ensisijaisesti alueen ulkopuolisille toimijoille.

Tätä geopoliittista valtapeliä perustellaan muuttuneilla turvallisuuskysymyksillä, mutta taustalla vaikuttavat myös jääpeitteestä vapautuvat uudet kuljetusreitit ja kilpailu alueen luonnonvaroista. Erityisesti Grönlannin kriittisten mineraalien esiintymät ovat korostaneet arktisen alueen strategista merkitystä.

Siitä huolimatta, että arktisesta alueesta ja sen luonnonvaroista käydään geopoliittista uhkapeliä, Arktis ei ole Las Vegas: se, mitä arktisella alueella tapahtuu, ei jää Arktikselle.

Ilmastotutkijat ovat todenneet, että Pariisin ilmastosopimuksen kunnianhimoinen tavoite rajoittaa maapallon ilmaston keskilämpötilan nousu +1,5 celsiusasteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan on liian­ korkea arktiselle alueelle.

Se on sitä myös maailmalle.

Tämä siksi, että Arktis lämpenee noin neljä kertaa nopeammin kuin maailma keskimäärin.

Ilmaston lämpenemisen ennakoidaan aiheuttavan napaseutujen jäätiköiden merkittävän sulamisen. Tästä seuraisi muun ­muassa useiden metrien merenpinnan nousu, joka johtaa merkittäviin ympäristö- ja yhteiskuntavahinkoihin maailmanlaajuisesti.

Geopoliittisessa valtakeskustelussa arktinen alue näyttäytyy ikään kuin ”syrjäisenä palana jäätä”, jonka omistajuus on vain diilikysymys.

Alue on kuitenkin globaalin ilmastokriisin keskiössä, ja se on myös miljoonien ihmisten koti. Käynnissä oleva monikriisi haastaakin alueen asukkaiden – mukaan lukien monien alkuperäiskansojen – elämäntavan ja sopeutumisen mahdollisuudet.

Monikriisi edellyttää uudenlaista Arktis-lähtöistä varautumista ja turvallisuusajattelua. Sen avulla arktiselle alueelle muodostuisi toimijuus ja kyky näyttää esimerkkiä siitä, miten voimme sopeutua ja rakentaa resilienssiä voimistuvaa ilmastonmuutosta vastaan.

Samalla alueen yhteisöjen arjen kokonaisuusturvallisuudesta olisi huolehdittava ottaen huomioon heidän omat lähtökohtansa.

Suomella on arktisena maana erityinen vastuu tuottaa ennakoivaa osaamista Arktiksen turvallisen ja kestävän tulevaisuuden tekemiseen. Samaa vastuuta kaivataan myös EU:lta.

Tällä hetkellä on polttava tarve tiedolle arktisen alueen muutoksista ja niihin liittyvistä ääri-ilmiöistä.

Samalla tarvitaan osaamista, jossa yhdistetään tieteellistä ja perinteistä alkuperäiskansojen tietoa toisiinsa.

Näin voisimme oppia paikallisesta varautumisesta, ja tukea arktisen alueen yhteisöjen ja ympäristön resilienssin rakentumista sekä paikallisesti hyväksyttävällä ja ymmärrettävällä että globaalisti turvallisella ja kestävällä tavalla. 

Kirjoittaja on ihmismaantieteen professori ja Resilienssi -tutkimusohjelman johtaja Oulun yliopistossa.