Hallittua, tinkimätöntä, hurmaavaa
Ritva Oksasen Missä kuljimme kerran ei ole mitä tahansa kesäteatteria, Markus Ånäs kirjoittaa.
Mikseivät muut ammattiteatterit tee tätä?
Kysymys herää usein Suomenlinnassa Ryhmäteatterin kesän näyttämöllä, ja varsinkin tänä vuonna.
Missä kuljimme kerran on erinomaisen onnistunut esitys. Eikä sillä ole perinteisen kesäteatteriesityksen kanssa muuta yhteistä kuin ulkoilma.
Ritva Oksanen on dramatisoinut ja ohjannut Kjell Westön historiallisesta romaanista näytelmän, joka on koskettava kertomus suurten sotien ajasta.
Westön teksti on hyvin kaukana teatterillisesta. Silti hänen teoksensa ovat laajalti näyttämölle sovitettuja.
Oksanen tekee nyt aivan oman tulkintansa, joka on hyvin hallittu. Ratkaisut ovat onnistuneita.
Alkuperäisteos on lavea ja pohdiskeleva, päähenkilöidensä tunteisiin uppoava. Myös Ryhmäteatterin Missä kuljimme kerran pitää ihmisyyden mukana, mutta etenee suoraviivaisen lineaarisena tapahtumaketjuna.
Henkilöiden välistä replikointia rytmittävät hauskasti toteutetut, kunkin itsensä kertomat kuulumiset elämästään. Psykologiaa on jätetty pois, onneksi ei kuitenkaan kokonaan.
Alkuperäisteksti kuvaa rikkaita ja työläisiä, näyttämösovitus keskittyy enemmän porvaristoon. Erityisesti keskeisen duunarin Allun aikuisuus jää nyt liki viittausten tasolle. Saksipotkua ei esitellä. Muista esille nousevat erityisesti herkempää Eccua näyttelevä Santtu Karvonen ja kovempaa Cediä näyttelevä Miiko Toiviainen. Satu Tuuli Karhu tekee keskeisen naisen Lucien eloisasti mutta ilman revittelyä.
Miiko Toiviaisen punaisia rankaisevaa Cediä katsoessa mieleen tulee väistämättä Jussi Jurkka. Toiviainen nostaa romahtavan hahmon tulkinnassa esiin omaperäisen ja viehättävän tavan replikoida.
Santtu Karvosen Eccu on puolestaan hätkähdyttävä. Koomikkona tunnettu näyttelijä tekee nyt vakavan roolin, vaikkakin äänekkään sellaisen.
Karvosen roolisuoritus kiteyttää koko teoksen: kesäteatterinäytelmän, joka ei kosiskele yleisöstä ensimmäistäkään naurunpyrskähdystä.
Liki haudanvakavana Missä kuljimme kerran hurmaa aivan muilla ansioilla. Laulut ovat ravistelevia, vähäeleinen lavastus onnistuneen ytimekäs ja lopputulos tinkimätön. Kaikki on pirstaleina, mitään ei saada valmiiksi, elämä jatkuu, aurinko nousee huomennakin. Kirkkaana tai pilvien peitossa.
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran. Ohjaus: Ritva Oksanen. Ryhmäteatterin kesänäyttämö (Suomenlinna, Helsinki) 29.8. asti.