Pohjoisen kuningas

Tunnettu brittiläinen toimittaja­ ja juontaja Kevin O’Sullivan julisti toukokuun puolivälissä tv-show’ssaan:

”Jos kuulen Andy Burnhamin silmäripsistä vielä kerrankin, tapan itseni.”

Andy Burnham on Suur-Manchesterin pormestari ja työväenpuolueen suosituin poliitikko. O’Sullivan laski leikkiä, mutta mediassa ja somealustoilla on todella ylistetty ”Bambi-Burnhamin” pitkiä, tuuheita silmäripsiä ja poikamaista viehätysvoimaa.

Kaikkien politiikkaa seuraavien brittien katseet ovat muutenkin kääntyneet Burnhamiin. Hänen uskotaan tavoittelevan puolueen puheenjohtajan Keir Starmerin syrjäyttämistä ja nousua tämän paikalle Ison-Britannian pääministeriksi.

Britannian hallituspuolue labour kärsi historiallisen vaalitappion toukokuun 2026 paikallis- ja aluevaaleissa. Äänestäjät rankaisivat puoluetta kaikkialla maassa. Hyötyjiä olivat Nigel Faragen johtama oikeistopopulistinen reformipuolue ja vihreät.

Työväenpuolue menetti yli 1 400 kunnanvaltuutettua ja suoran enemmistöhallinnan yli 30 paikallisvaltuustossa.

Walesissa järjestettiin samaan aikaan parlamenttivaalit. Labour hävisi sielläkin – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen. Skotlannissa se ei onnistunut haastamaan maata pitkään johtanutta kansallispuoluetta SNP:tä.

Labourin suosion romahdus on ollut hämmästyttävän nopea: sen suuresta parlamenttivaalivoitosta on alle kaksi vuotta aikaa. Alamäki johtuu ennen kaikkea epäsuosituista talouspäätöksistä, kuten eläkeläisten lämmitystuen leikkauksista, veronkorotuksista ja jatkuvasta elinkustannuskriisistä.

Starmer ja hänen lähipiirinsä jäivät myös alkusyksystä 2024 kiinni tuhansien puntien arvoisten lahjojen vastaanottamisesta. Korruptiokohu romutti hänen imagoaan ”puhtaana ja periaatteellisena” lakimiehenä.

Toinen suuri perinteinen puolue konservatiivit ei menestynyt vaaleissa juuri sen paremmin. Vaalituloksen seurauksena Britannian ikivanha kaksipuoluejärjestelmä horjuu nyt pahasti.

Burnham on pyrkinyt työväenpuolueen johtoon kahdesti aiemminkin.

Liverpoolilaisen puhelinasentajan ja vastaanottovirkailijan poika liittyi labouriin jo 14-vuotiaana. Hän opiskeli englantilaista kirjallisuutta Cambridgen yliopistossa, mutta tunsi itsensä siellä ”huijariksi” työväenluokkaisen taustansa takia.

Parlamenttiin Burnham valittiin vuonna 2001. Hän eteni nopeasti Gordon Brownin hallitukseen ja johti tämän pääministerikaudella vuosina 2007–2010 ensin kulttuuri- ja urheiluministeriötä ja sitten terveysministeriötä.

Ensimmäinen yritys puoluejohtajaksi tapahtui vuonna 2010, mutta Burnham jäi tuolloin neljännelle sijalle. Vuonna 2015 häntä pidettiin ennakkosuosikkina.

Vaaleista koettiin kuitenkin yksi Britannian poliittisen historian suurimmista yllätyksistä: Vedonlyöntitoimistojen hännänhuippuna aloittanut Jeremy Corbyn onnistui sytyttämään puolueen vasemmistosiiven ja nuoret äänestäjät. Syntyi ”Corbynmaniaksi” kutsuttu ilmiö. Burnham hävisi murskaavin luvuin.

Tappion jälkeen hän jätti ”Westminster-kuplan” ja asettui ehdolle Suur-Manchesterin pormestarin virkaan. Hänet on valittu siihen laajalla kannatuksella vuosina 2017, 2021 ja 2024.

Koronapandemia teki Burnhamista valtakunnallisen sankarin.

Hän vastusti näkyvästi pääministeri Boris Johnsonin sulkutoimia, joiden taloudelliset vaikutukset olivat Pohjois-Englannin työläisille erittäin kovia.

Burnham ajautui viikkoja kestäneeseen julkiseen valtapeliin Johnsonin hallituksen kanssa. Hallitus tarjosi Manchesterille niukkoja korvauspaketteja, ja Burnham kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta ilman lisärahaa.

Hallitus asetti Burnhamille jatkuvasti uusia takarajoja ehtoihin suostumiseen, mutta Burnham antoi niiden umpeutua vauhdittaakseen neuvotteluja. Lontoon keskushallinto käytti lopulta ylintä valtaansa ja määräsi sulun voimaan pakolla.

Burnham piti kuuluisan tiedostustilaisuuden kadulla lokakuussa 2020. Hän näytti aidosti järkyttyneeltä, kun hän kuuli kesken tilaisuuden, että hallitus oli katkaissut neuvottelut ja määrännyt sulusta.

”Tämä on brutaalia. Tämä ei ole tapa johtaa maata kansallisen kriisin keskellä”, hän sanoi.

Samaan aikaan taustalla seisoneet kaupunkilaiset alkoivat buuata rajusti.

Takki, jota Burnham käytti tiedotustilaisuudessa, päätyi Manchesterin People’s History -museoon. Sitä säilytetään museossa luokkaerojen symbolina.

Burnham sai lempinimen ”Pohjoisen kuningas”. Se viittasi suosittuun Game of Thrones -sarjaan, jonka hahmo Jon Snow tunnettiin myös Pohjoisen kuninkaana.

Jotta Burnham pääsee haastamaan Starmerin, hänen on ensin voitettava täydennysvaali, joka nostaisi hänet parlamenttiin. Se järjestetään 18. kesäkuuta Makerfieldin vaalipiirissä Luoteis-Englannissa.

Hän voi halutessaan asettua ehdolle puolueen puheenjohtajaksi jo kesäkuun lopussa, heti sen jälkeen, kun on vannonut kansanedustajan valansa.

Täydennysvaalissa Burnhamilla on vastassaan reformipuolueen Robert Kenyon, paikallinen putkimies.

Tuoreessa mielipidetiedustelussa labour johtaa niukasti 43 prosentilla ja reformipuolue hengittää niskaan 40 prosentilla. Farage on osoittanut moneen kertaan olevansa loistava kampanjoija. Hän on sanonut, että reformipuolue panee kaiken peliin.

Se mainostaa Kenyonia tavallisena työläisenä, jonka suku on asunut alueella kaksisataa vuotta. Burnhamia mustamaalataan ”Westminster-eliitin” urapoliitikoksi, joka vain käyttää Makerfieldiä astinlautanaan.

Farage on antanut Burnhamille pilkkanimen ”Avoimien rajojen Andy” ja kutsunut tätä takinkäännösten kuninkaaksi.

Muutkin kuin Farage ovat syyttäneet Burnhamia tuuliviirimäisyydestä.

Pormestarina Burnham arvosteli Starmerin maahanmuuttopolitiikkaa inhimillisyyden puutteesta ja vaati maahanmuuttajille parempaa kohtelua.

Nyt hän on siirtynyt lähemmäs puolueen virallista linjaa. Voittaakseen vaalit alueilla, joissa reformipuolue on vahvoilla, hän on joutunut tukemaan Starmerin hallituksen tiukkaa rajavalvontaa.

Burnham oli myös pitkään vankkumaton EU-jäsenyyden kannattaja. Vielä syyskuussa 2025 hän ilmoitti toivovansa, että Britannia liittyy takaisin Euroopan unioniin hänen elinaikanaan.

Kun hänestä tuli ehdokas brexitiä vahvasti kannattaneessa Makerfieldissä, hän muutti kantansa. Brexit-keskustelun avaaminen uudelleen olikin yhtäkkiä ”viimeinen asia, mitä meidän pitäisi nyt tehdä”.

Burnham on kääntänyt takkinsa myös talousasioissa.

Entinen löysän talouskurin ja suurten valtioninvestointien puolustaja on omaksunut huomattavasti varovaisemman asenteen valtion lainanottoon ja finanssipolitiikkaan.