Ajan henkeä ­vastaan

Kun moderni teknologia kehittyy, taiteilijat katsovat kohti menneisyyttä. William Morrisin (1834–1896) ja hänen ystäväpiirinsä maalaukset, kankaat ja muut esineet ovat innoittuneita keskiajan ihanteista ja käsityöläisyydestä.

Didrichsenin museon näyttelyn esineet ja alkuperäisluonnokset tulevat William Morris Galleryn ja William Morris Societyn kokoelmista Isosta-Britanniasta. Näyttely tarkastelee Morrisia neljän teeman kautta: keskiajan ihannointi, koti kokonaistaide­teoksena, taiteilijoiden yhteisöt sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Brittitaiteilija-suunnittelija-runoilija William Morrisia vaivasivat teollistuneessa Isossa-Britanniassa kysymykset, jotka kuulostavat nykypäivänä tutuilta. Menettääkö ihmiskunta kädentaidot ja humanistisen sivistyksen? Riistääkö lyhytnäköinen voitontavoittelu luonnon tärviölle? Tuleeko perehtyneistä ammattilaisista pian pelkkiä automatisoitujen koneiden ohjaajia?

Brittiyhteiskunta muuttui 1800-luvulla nopeasti, ja kasvava porvaristo ja uusi keskiluokka saattoivat ostaa massatuotettuja esineitä. Teollisen vallankumouksen jälkeen Lontoon ilmakehä täyttyi sumusta, joka ei suinkaan johtunut kosteudesta vaan saasteista ja savusta.

Moderni massatuotanto ja tehdastyöläisten heikko asema herättivät keskiluokkaiseen perheeseen syntyneessä Morrisissa vastenmielisyyttä. Morris opiskeli teolo­giaa ja tapasi Oxfordin yliopistossa kuvataiteilija Edward Burne-Jonesin.

Pappishaaveet saivat jäädä, kun ystävykset innostuivat goottilaisesta arkkitehtuurista ja keskiajan historiasta. He liittyivät prerafaeliittiveljeskuntaan, joka tulkitsi varhaisrenessanssia, antiikin Kreikan runoutta ja raamatullisisia kertomuksia romanttis-mystisellä otteella. Löyhään liikkeeseen kuuluivat muun muassa taidekriitikko John Ruskin ja kuvataiteilija Dante Gabriel Rossetti. Prerafaeliitit vastustivat kuninkaallisen taideakatemian valtaa ja sen konservatiivisia ihanteita.

Morris ja prerafaeliitit perustivat myös Arts and Crafts -liikkeen, joka keskittyi vanhentuneena pidettyjen tekniikoiden vaalimiseen ja henkiin herättämiseen. Ryhmän tarkoituksena oli huolehtia käsityöläisyyden arvostuksesta ja vaalia arjen kauneutta. Tavoitteena oli, että taiteilija olisi yhtä työnsä tulosten kanssa.

Liikkeessä harjoitettiin myös puukaiverrusta, tekstiilien kudontaa, goottilaisten kirjasintyyppien piirtämistä, klassikoiden kääntämistä ja metallin työstämistä. Morris ja Burne-Jones tekivät esimerkiksi joukon lasimaalauksia Oxfordin ja Cambridgen uusgoottilaisiin kappeleihin.

Sosialismista innostuttuaan Morris alkoi ajatella, ettei vika ollut sinänsä modernismissa. Hän uskoi, että tasapuolisemmalla omaisuuden ja työn jaolla parempi elämänlaatu olisi mahdollista kaikille. Näytelmäkirjailija Oscar Wilde ihaili Morrisin tekemää Odysseia-käännöstä ja kiitti sitä antiikin Kreikan runollisesta eloon herättämisestä.

Morrisin vaikutus jatkui 1900-luvun alun art nouveau -liikkeessä ja esimerkiksi suomalaisessa jugend-arkkitehtuurissa. 1960-luvulla nousi kiinnostus tuon ajan antiikkiesineitä ja koristeellisuutta kohtaan, jälleen vastalauseena modernistiselle virtaviivaisuudelle.

Älykköesseisti Susan Sontag kutsui tuolloin luonnonmuotoja jäljittelevää koristeellisuutta campiksi. Kukkaornamenttien ja prerafaeliittitaiteen vaikute näkyi suoraan hippiliikkeen ihannoimassa luonnonläheisessä tyylissä.

Tyyli on sulautunut sittemmin osaksi taideteollisuuden maneereja. Morrisin köynnös- ja kukkaiskuosit ovat tuttuja lautasliinoista, sisustustyynyistä ja lahjatavarakaupoissa myytävien muistikirjojen kansista. Kuosien tekijänoikeudet ovat lauenneet, joten ne ovat vapaasti valmistajien käytettävissä.

Luontoteemoja ovat hyödyntäneet niin Havi kuin Ikea, ja löytyypä printtiä Temunkin valikoimista. Morrisin haaveet helposti saatavilla olevasta esteettisyydestä ovat toteutuneet – massakulutuskulttuurissa ja tuotanto-olosuhteissa, jotka herättäisivät hänessä todennäköisesti kauhun väristyksiä. 

William Morris. Didrichsenin taidemuseo (Kuusilahdenkuja 1, Helsinki) 30.8. asti.