Yksin keskellä merta

Mihin me oikeastaan kuulumme? Eksistentiaalinen kysymys askarruttaa juuri nyt islantilaisia. Elo Pohjois-Atlantin saarella on alkanut tuntua turhan yksinäiseltä.

Islanti neuvotteli EU-jäsenyydestä vuosina 2010–2013, mutta neuvottelut päättyivät, kun hallitus vaihtui. Nyt jäsenyys taas kiinnostaa, ainakin sen verran, että sosiaalidemokraattisen pääministerin Kristrún Frostadóttirin hallitus järjestää kansanäänestyksen jäsenneuvottelujen aloittamisesta.

Jos Islanti äänestää 29. elokuuta neuvottelujen puolesta, luvassa on myöhemmin toinen kansanäänestys itse jäsenyydestä.

Islannissa on pitkään vallinnut itsenäisyyden ja yksin pärjäämisen retoriikka. Vahvaa itsenäisyyseetosta selittää paitsi maan sijainti myös se, että Islanti itsenäistyi emämaastaan Tanskasta vasta vuonna 1944.

”Islantilaisten pelko itsenäisyyden menettämisestä ei ole hävinnyt, mutta sen ohi on kiilannut isompi pelko”, Islannissa parikymmentä vuotta asunut jännityskirjailija Satu Rämö muotoilee.

Presidentti Donald Trumpin Grönlanti-havittelu on saanut islantilaiset tajuamaan, ettei vanhaan liittolaiseen voi luottaa.

Kalastuksen suurvallassa elinkeino kietoutuu tiiviisti valtaan ja rahaan. Se on myös yksi EU:n konfliktiherkimmistä talouden aloista.

Islanti otti 1990-luvulla käyttöön siirrettävät kalastuskiintiöt. Kaupankäynnissä oikeudet ovat keskittyneet, mikä on luonut massiivisia omaisuuksia, jotka puolestaan ovat kasvattaneet Islannin pankkisektoria.

Poliitikot ovat tietysti kuunnelleet maan hallitsevaa vientialaa, joka ei todellakaan ole halunnut osaksi eurooppalaista valtioliittoa.

Matkailu on kuitenkin kiilannut palvelu- ja tavara­viennin ykköseksi kalastuksen ohi, ja suosio matkakohteena on kohentanut myös islantilaisten itsetuntoa.

Nopea inflaatio ja korkeat korot ovat tehneet eurojäsenyydestä houkuttelevan vaihtoehdon. Hirmumyrskyn lailla Islantia riepottanut finanssikriisi on hyvin muistissa.

Islannin väkiluvun pitäisi rikkoa 400 000 asukkaan raja tänä kesänä. Rivakka väestönkasvu tulee pääosin nettomaahanmuutosta. Viime vuonna Islantiin muutti yli tuhat ihmistä Puolasta, Romaniasta ja Ukrainasta kustakin. Muutenkin tulijat ovat pääosin eurooppalaisia: brittejä, saksalaisia, italialaisia ja tanskalaisia.

Nato-maa Islannissa ei ole omaa armeijaa. Mitä suurempi väestö, sitä hankalampaa asia on perustella. Ehkä puolustus vahvistuisi EU:n kautta?

Maaliskuussa Islanti solmi EU:n kanssa turvallisuus- ja puolustuskumppanuuden. Se on selvä nyökkäys EU:lle. Yhdysvallat sulki tukikohtansa Keflavíkissa vuonna 2006. Se kuitenkin käyttää Islantia yhä operaatioissaan.

Huhtikuun lopulla EU osasi nykäistä oikeista syöteistä. EU:n kalastuskomissaari Costas Kadis lupaili brittilehti Financial Timesin haastattelussa, että kalastuspolitiikassa on ”ehdottomasti tilaa joustoille” Islannin tapauksessa. Kadis mainitsi myös ”viimeaikaiset geopoliittiset kehityskulut”.

EU-keskustelu on kiihtynyt kevään edetessä. Pelkästään se kertoo isosta asennemuutoksesta, sillä aiemmin EU-jäsenyydestä puhuminen on ollut poliitikoille lähinnä keino menettää kannatusta.

Islannin ulkoministeriön maaliskuussa teettämässä kyselyssä 46 prosenttia islantilaisista vastusti EU-jäsenyyttä ja 31 prosenttia kannatti sitä. Vastustus on lisääntynyt jonkin verran viime vuodesta.

42 prosenttia tuki jäsenyysneuvottelujen aloittamista uudelleen ja 39 vastusti. Hallitus saa siis käyttää kaikki kampanjointitaitonsa saadakseen tahtonsa läpi.

Lähes puolet islantilaisista kuitenkin uskoo, että EU-jäsenyys vakauttaisi maan taloutta.

Norjassakin EU-keskustelu kuplii, pitkälti samoista syistä kuin Islannissa, mutta ainakin toistaiseksi paljon hillitymmin. Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa ajoi Suomen ja Ruotsin Natoon.

Norjalaisen Klassekampen-lehden teettämän tuoreen kyselyn mukaan 31 prosenttia norjalaisista äänestäisi EU-jäsenyyden puolesta. 47 prosenttia äänestäisi jäsenyyttä vastaan.

Muutokset Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa ovat saaneet Islannin ja Norjan harkitsemaan aiempaa läheisempää suhdetta EU:hun.

EU:hun liittyessään Norja ja Islanti olisivat EU:n rikkaimpien maiden kärkeä. Juuri se arveluttaakin potentiaalisia ökyjäseniä: ne joutuisivat maksamaan rutkasti jäsenmaksuja. Maail­manpoliittisen tilanteen kiristyessä se voisi olla sen arvoista.