Kuolematonta

Baz Luhrmann ei voinut päästää irti suosikkiartististaan. Neljä vuotta sitten hän sai valmiiksi spektaakkelimaisen elämäkertaelokuvan Elvis, jossa tähteä näytteli Austin Butler. Sen jälkeen australialaisohjaaja paneutui uusiin arkistolöytöihin, ennennäkemättömiin konserttitallenteisiin ja haastattelunauhaan, jossa Elvis Presley (1935–1977) avautui elämästään poikkeuksellisen tunteikkaasti.

Materiaali paljastaa Las Vegasin -kauttaan aloittelevan esiintyjän, joka vielä toiveikkaana odottaa maailmankiertuetta. Kulissien takana silmistä näkyy jo uupumus, mutta lavalla hänen energiansa räjähtää.

Filmit restauroitiin ja äänet hiottiin. EPiC: Elvis Presley in Concert ei kärsi pölyisestä arkistovaikutelmasta. Se on valkokankaan täyttävä bile-elämys, jollaista Moulin Rougen ohjaajalta saikin odottaa.

Luhrmannille rock ’n rollin kuninkaan myytti ei kai ole vieläkään tarpeeksi suuri.

Etähaastattelua tummien lasien takaa ja kimaltavassa satiinitakissa antavan ohjaajan mukaan EPiC ei ole dokumentti tai konserttielokuva, vaan ”eräänlainen runo, unen­omainen matka Elvikseen hänen itsensä kertomana”.

Tosiasiassa elokuva alkaa dokumenttina, joka kiitää läpi Elviksen uraa vuoteen 1970 asti. Mukana on näytteitä useimmista hänen elokuvistaan. Luhrmannille ominaiset salamaleikkaukset vyöryttävät kuvia, mutta kertojana on tähden oma, rauhallinen ääni. Studiosessioissa Elvis laulaa The Beatlesia.

On varsinaisen shown vuoro. Elvis on Las Vegasin lavalla tässä ja nyt. Kun EPiCin näkee hyvässä elokuvateatterissa, voi nauttia paremmasta äänentoistosta kuin missään oli mahdollista Elviksen eläessä.

Elviksellä ei elinaikanaan ollut mestariohjaajaa, joka olisi koostanut shown näin elokuvalliseksi taltioinniksi.

Kuoleman jälkeen piti odottaa melkein 50 vuotta, ennen kuin Luhrmann herätti hänet henkiin. Ohjaaja ei halua ottaa kaikkea kunniaa. ”Materiaali oli aina olemassa.”

Dokumentin tekeminen ei tuntunut maksimalistisista elokuvista tunnetusta ohjaajasta rajoittavalta, päinvastoin.

”Olen tottunut siihen, että leikkausvaiheeseen päästessä on lopen uupunut ja vain ihmettelee, kuinka pitkään pitää vielä jaksaa. Nyt voin aloittaa suoraan siitä, eikä tarvinnut käydä läpi käsikirjoittamista, pitkää esituotantoa ja raskaita kuvauksia.”

Suurin osa EPiCissä nähtävistä esiintymisistä filmattiin konserttidokumenttia Tämä on Elvis (1970) varten, mutta jätettiin käyttämättä. Tuon elokuvan pilasi Elviksen manageri Tom Parker, Luhrmann syyttää.

Hänestä Tämä on Elvis oli vain mainos, jolla houkuteltiin yleisöä katsomaan rock ’n rollin kuningasta Las Vegasiin.

”Parker halusi rehvastella sillä, miten taitavasti hän myy kauppatavaraansa Elvistä, eikä inhimillinen puoli kiinnostanut häntä lainkaan. Hänen Elviksensä ei saanut hassutella tai pelleillä, ei edes antaa haastatteluja. Aina piti olla etäisyyttä.”

Motivaationa EPiCin tekoon oli yhtä paljon filmeiltä löytynyt salattu arkisempi Elvis kuin upea konserttimateriaali.

”Hän on itseironinen, mutta ehkä vain riisuakseen ihmiset aseista, sillä sisimmässään hän on yhä epävarma ja köyhä poika Tupelosta. Yllätyin myös siitä, miten tarkka hän on laulajana ja miten hän käyttää koko kehoaan bändinsä johtamiseen.”

Luhrmann saattaa ottaa vapauksia tehdessään Elviksestä myös solidaarisuuden asiamiehen, jonka ahneet hyväksikäyttäjät vaiensivat. Kappaleet Walk a Mile in My Shoes ja In the Ghetto tukevat väitettä ainakin dokumentin kontekstissa.

”Parker ei halunnut Elviksen esittävän edes etäisesti kantaaottaviksi miellettäviä biisejä”, Luhrmann väittää.

Lopun enteet ovat ilmassa.

”Seuraavien seitsemän vuoden aikana tästä samasta Las Vegasin konserttisalista tuli häkki. Elvis oli kasvattanut siivet lentääkseen ympäri maailmaa, mutta hän ei koskaan päässyt käyttämään niitä. Hän oli kuin lintu, joka törmää lasiseinään.”

Samaa teemaa Luhrmann sivusi myös elämäkertaelokuvassaan. Siinä Elviksen päihderiippuvaisuutta ja masennusta pahensi pettymys, kun häntä omaisuutenaan kohdellut Parker taktisesti esti esiintymiset Yhdysvaltojen ulkopuolella.

”Siksi halusin näyttää tässä elokuvassa vain Vegas-vuosien alun. Lavalla hän on riippuvainen ainoastaan yhdestä asiasta, yleisöstään, mutta kun hän astuu alas, addiktiot jo vievät häntä.” 

Baz Luhrmann: EPiC. Elvis Presley in Concert. Elokuvateattereissa 27.2.