Dystopiat, pilalla

Ennen oli elämä varmaa, dystopiaelokuvan lääkäri muistelee kadonnutta yhteiskuntaa. Nykyään ihmiset teurastavat heikkoja ja syövät aivoja.

”Perustat tuntuivat horjumattomilta”, Ralph Fiennesin näyttelemä lääkäri sanoo.

Alkuvuonna ilmestynyt 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli hekumoi sivilisaation­ murenemisella. Samaa epidemiaa on käsitelty elokuvasarjan kolmessa aiemmassa osassa.

Dystopiakuvauksissa luodaan ympäristö, joka toimii päähenkilöitä vastaan. Nyt se on luonnon valtaama Britanniassa, jossa tartuntatautiset muokkautuvat uusiksi lajeiksi.

Dystopiaa – se tarkoittaa pahaa paikkaa kreikaksi – tehtaillaan valkokankaille.

Teattereissa pyörii toinenkin maailmanlopun jälkeisestä ajanlaskusta alkava jatko-osa, Greenland 2, jossa komeettatuhosta selvinneet rämpivät kärsimyksestä toiseen.

Kriiseistä on tullut pysyvä osa arkikokemusta. Katsojat selvästi kaipaavat kuvitelmia entistä kurjemmista maailmoista.

Monet asiat, jotka esitettiin kymmenenkin vuotta sitten yliampuvan dystooppisina, ovat jo toteutuneet tosimaailmassa. Danny Boylen vuonna 2002 ohjaama 28 päivää myöhemmin näytti tutun paikan outona. Tuntui karmivalta, miten laboratoriosta levinnyt virus tyhjensi Lontoon keskustan.

Kauhukuva meni pilalle, kun koronapandemia hiljesi kaupungit tosielämässä.

Nyt viruspelolle on pitänyt keksiä uusia muotoja. Ridley Scott esittää oman kuvitelmansa superflunssasta tulevassa elokuvassa The Dog Stars.

Kirjallisuudentutkija Keith Booker kuvaa dystopiafiktiota ”vastahankaiseksi tai kriittiseksi asenteeksi”. Rinnakkaistodellisuudessa voidaan liioitella nykyisiä ongelmia ja tarjoilla yhteiskuntakritiikkiä helposti sulateltavassa muodossa.

Piilotetun ajankohtaisuutensa vuoksi dystopiat pilaantuvat nopeasti.

Viime vuosikymmenien dystopiaintoon on tarjottu selitykseksi utopioiden kuolemaa. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto veivät uskottavuuden paratiisimaailmoilta. Usein dystopioihin kuitenkin sekoittuu hitusen vääristynyttä utopiaa. Satulinna on aina joidenkin painajainen.

Ridley Scottin Blade Runneria (1982) pidetään dystopian merkkiteoksena. Pimeässä ja kosteassa suurkaupungissa raadetaan suuryritysten määräyksessä.

Arkkitehti Jere Pääkkönen kirjoitti Aalto-yliopiston maisterintyössään, miten elokuvadystopioissa hahmotellaan epämiellyttäviä kaupunkeja. Ne lainaavat muotokielen betonibrutalistisista monumenteista.

Jatko-osassa Blade Runner 2049 jättikaupunki jatkuu kuin labyrintti, jossa asukkaat ovat ikuisesti jumissa. Ihminen viihtyy tutkitusti selkeästi hahmotettavissa yksiköissä.

Kaupunkidystopia on jo totista totta ympäri maailmaa. Jakarta kasvoi maailman suurimmaksi kaupungiksi vuonna 2025. Asukkaat eivät juhlineet saavutusta vaan ottivat sen herätyksenä ratkaista 42-miljoonaisen megapoliksen kasvavia ongelmia.

Tosielämässä seurataan lähes reaaliaikai­sesti askelia kohti Blade Runnerin dysto­piaa, jossa ihmiset sekoittuvat androideihin.

Vuoden 2013 Her-draaman koneälyn ja ihmisen parisuhde ei tunnu enää oudolta. Monet ovat muodostaneet suhteita keskustelubotin kanssa. Oli henkilökohtainen loukkaus, kun ChatGPT-päivitys pilasi mielistelevän tekoläheisen.

Tekoälyllä ja kehittyneellä valvontateknologialla luotiin aiemmin fiktiivistä vainoharhaa. Nyt, kun valvonta on tehostunut äärimmilleen, monet ovat alkaneet kokea jatkuvan tarkkailun turvana.

Isoveli saa valvoa, kuten alkuvuoden valvontadystopia Mercy osoittaa. Siinä murhasyytetty pakotetaan nettiselvittämään omaa rikostaan.

Pian moni kauhukuva saattaa taas vanhentua.

Mike Judgen satiirielokuva Idioluutio haudattiin ilmestymisvuonna 2006 pikkuteattereihin. Sittemmin sitä on alettu pitää oraakkelimaisena.

Keskivertomies syväjäädytetään. Hän herää vuonna 2505 ja hän tajuaa olevansa kaikkia muita älykkäämpi. Evoluutio on suosinut vuosisatojen ajan typeryyttä.

Elokuvan huumori on toteutumassa. Suomessakin oppimistulokset ovat laskussa, mutta biologian sijaan syy saattaa olla kasvatusympäristöissä.

Idioluutiossa ja muissa dystopioissa synkin kuva liittyy usein siihen, miten vähän hahmot välittävät surkeasta tilanteestaan. Raakalaiset nauttivat vankien teloituksista, joihin kukaan ei halua tai voi puuttua.

Stephen Kingin kirjaan perustuva The Running Man kuvaa tosi-tv-ohjelmaa, jossa rikollisia metsästetään suorassa lähetyksessä. Viimevuotinen uudelleenfilmatisointi ei enää vetänyt samaan tapaan katsojia kuin ensimmäinen, 1980-luvulla tehty.

Suttuisten videonauhojen kulta-ajalla levitettiin huhuja snuff-elokuvista, joiden kuvauksissa murhataan ihmisiä. Oikeasti tappokuvaamisesta oli tehty vain pelottelevia fiktioelokuvia.

Niidenkin dystopia on pilalla. Tappamisvideoiden katsominen ja jakaminen lisääntyi erityisesti Ukrainan sodan alkaessa vuonna 2022. Aikansa voi kuluttaa pätkiin, joissa oikeita sotilaita räjähtää.

Droonisodassa toteutuu jo pelkkä koneiden välinen taistelu. Terminatorin tappajarobotit eivät tunnu enää tieteisfiktiolta.

Eniten kauhukuviin kyllästyminen näkyy siinä, miten dystopioista on tullut lasten seikkailuja. Totalitaristista mediasirkusta jatketaan elokuvassa Nälkäpeli: Elon­korjuun sarastus marraskuussa.

Siinä lapset taas tappavat toisiaan.