Kauhun tasapaino

Tulikristalli ja muita novelleja on ­Harry Salmenniemen novellikokoelmien sarjan viides ja viimeinen osa. Kokoelman lyhyet tekstit eivät ole niinkään kertomuksia kuin vahvojen tunnelmien sävyttämiä välähdyksiä arjesta, poikkeustilanteista tai tiettyjen ihmistyyppien ajattelusta.

Taustalla kaikuu ekokriisi ja yhteiskunnan rakenteiden murtuminen – eriarvoisuus, poliittinen jakaantuminen, horjuvat instituutiot. Hajoamisen keskellä hallinnan ja merkityksen tunnetta tuo enää perhe-elämä, mitä Salmenniemi on kuvannut myös vuosina 2023–2025 ilmestyneessä romaani­trilogiassaan.

Tulikristallissa perheidylliä varjostaa vaara – todellinen tai kuviteltu. Novellissa ”Hygienia” köyhät, likaiset lapset inhottavat keskiluokkaista kertojaa, ja niminovellissa puetaan pikku Liljalle ulkovaatteita apokalypsin riehuessa ikkunan takana. ”Varjoteatteri” sijoittuu Italiaan, rikkaan perheen taloon, jossa vaurauden merkit ja emotionaalinen rappio kietoutuvat toisiinsa tšehovilaisissa tunnelmissa.

Myös kauhun tasapainoa kuvaavassa ”Miehistössä” perhe on uhattuna sisältäpäin. Stressaantunut poliisi pinnistelee äärirajoilla, ettei toisi työssä näkemäänsä väkivaltaa omaan kotiinsa: Lapset huutavat mitä sattuu ja vaimo puhuu mitä sattuu ja kuitenkin kaikkia pitää kuunnella. Koko ajan täytyy hermojen pitää, ei saa turvautua nyrkkeihin.

Salmenniemi on kertonut haastattelussa (SK 18.1.2026) kirjoittaneensa novellit nopeasti. Sen huomaa varsinkin alkupuolen teksteistä, joista osa on sormiharjoitusmaisia. Loppupuolen satiiriset tekstit taas ovat epätasaisia. Parhaiten toimii oikeistolaista ajattelua läksyttävä ”Tarkastelua”.

Sen kyyninen kertoja visioi ”aidosti rationaalista” yhteiskuntaa, jossa arvotyhjiö täytetään rahalla. Tällaisen maan presidentti ei syö kotimaista kuhaa vaan sertifioimatonta tonnikalaa, koska hän ei välitä.

Moni seikka nykykulttuurissa menee jo kertojan mielen mukaiseen suuntaan:

Kaikki saavat tietää, kuka muu on kuunnellut saman äänikirjan. Kaikki saavat tietää, kuka on kuunnellut äänikirjan nopeutettuna. Kaikki saavat tietää, että muut tekevät juuri niin kuin he itse. Tätä on uusi yhteisöllisyys.

Kulttuurin niin sanotun paskoontumisen ohella luontoelämysturismi, identiteettipolitiikka ja sen änkyräkritiikki ovat ­novelleissa käsiteltyjä nykyilmiöitä. ”Ajelulla sateisessa Milanossa” taas on allegoria ylikulutuksesta ja myöhäiskapitalismin näköalattomuudesta: rahaton, työtön kertoja murehtii tulevaisuuttaan, vaikka hänen tyttöystävänsä tarjoilee yltäkylläisesti seksiä, sushia ja samppanjaa.

Tulikristallin heikointa antia on kirjallisen kulttuurin käsittely satiirin keinoin. Muita pidemmässä novellissa ”Silsaa” unohdettu kirjailija saa elämänvoimansa raivosta menestyneitä kollegoja kohtaan.

Kitkerässä vuodatuksessa Satu Rämö nojaa ”nistiestetiikkaan”, Tua Forsström on ”kostonhimoinen opportunisti” ja Tommi Kinnunen tuttu ”Kirjailijaliiton alastonbrunssilta”. Allekirjoittanutkin mainitaan sivumennen väkivaltaisena novellistina.

Salmenniemen haastattelun mukaan taiteilijoihin kohdistuvaa vihaa kuvaavan novellin tarkoitus on tehdä lukijansa olo epämukavaksi. Sen yhteys todellisuuteen on kuitenkin niin ohut, että lopputulos on ennemmin mitäänsanomaton kuin kiusaannuttava. Tuskinpa kukaan pahastuu ilkeilystä, joka ei kohdistu mihinkään.

Tulikristalli tekee kritiikin esittämisen vaikeaksi, koska kielteisen vastaanoton mahdollisuus on sisäänkirjoitettu teokseen. Viimeisessä novellissa ”Harry Salmenniemeä” inhoava naapuri nimittäin selittää, mistä kaikesta tekijän novellikokoelmia on tavattu moittia:

Kritiikki yltyi, osoitti sarjan heikkoudet: aina samaa toisteisuutta, kyynisiä miehiä ja naisia, aina samaa väsynyttä pseudo­kri­tiikkiä.

Nokkelaa. Entä sitten?

Tulikristallissa on kristalliset hetkensä, mutta Salmenniemen hienolle novelli­kokoelmien sarjalle olisi voinut toivoa komeampaakin lopetusta. Ajattelen silti varovaisen innostuneesti, että teos enteilee kirjallisena edelläkävijänä tunnetun tekijän tuotannossa taitekohtaa. Ehkä seuraavaksi jotain ihan muuta? 

Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja. 203 s. Siltala, 2026.