Uhman vuodet
The Secret Agent on omintakeinen elokuva, joka rakentaa jännitettä tiedon panttaamisella, Matti Rämö kirjoittaa arviossaan.
3
MIN
Elokuva antaa alussa kaksi tulkintaohjetta. Toinen pitää paikkansa.
Nimi The Secret Agent vihjaa tyylilajista, agenttiseikkailusta. Tekstiplanssi viittaa Brasilian vuoteen 1977 ja kutsuu sitä rohkeuden ajaksi. Se kertoo asenteesta.
Brasilialaisohjaaja Kleber Mendonça Filho on asemoinut elokuvansa keskelle vuosien 1964−1985 sotilasvallan aikaa.
Diktatuuria kuvataan usein uhrimentalitettia korostaen, kuten Walter Sallesin junttaepookissa Olen yhä täällä (2024). Filhon elokuvassa vastarinta on svengaavaa.
The Secret Agent ei ole agenttiseikkailu eikä poliittinen jännityselokuva. Se on uusin esimerkki genretroopeilla härnäävästä mutta taide-estetiikkaan nojaavasta elokuvasta, joka painelee omille, määritelmiä pakeneville teilleen.
Filhonin elokuvan jännite perustuu tiedon panttaamiseen.
Marcelo (Wagner Moura) on salaperäinen mies, joka käyttää välillä nimeä Armando. Hän ajaa kotikaupunkiinsa Recifeen. Karnevaalit ovat jatkuneet jo päiviä. Kun Marcelo pysähtyy tankkaamaan syrjäisellä bensa-asemalla, pihalla mätänee ruumis. Pian lääkäri kaivaa hain vatsasta ihmisen jalan. Ruumishuoneen kylmiö on rikki, taas haisee kuolema.
Marcelo asettuu oman hallintonsa vainoamia ”pakolaisia” salaa majoittavaan asuntokompleksiin ja aloittaa työt henkilöllisyystodistuksia jakavassa virastossa.
Filho piirtää Marcelon hahmoa hennoin vedoin. Hän on palannut kotiin tapaamaan poikaansa, joka asuu isovanhempiensa luona. Hän on työskennellyt yliopistossa. Hänen on parasta paeta maasta, ennen kuin yrityspomon (Luciano Chirolli) palkkaamat tappajat ampuvat häntä suuhun.
Vuonna 1977 koko Brasilia oli tavalla tai toisella sopeutunut poikkeusoloihin. Filho kuvaa rikkinäistä yhteiskuntaa, jonka mahdollisuuksia ihmiset ovat oppineet hyödyntämään, kukin tavallaan.
Kun vahvemman oikeus astuu voimaan ja laista selviää rahalla, yläluokka voi tapattaa ongelmansa. Osattomille jää riskialtis kapinointi, joka voi viedä merenpohjaan tai piileskelemään väärän henkilöllisyyden turvin.
Pakolaiskompleksin salsatunnelma viestii siitä, että vastarinta koetaan riskin arvoiseksi. Maasta pakenemista järjestellessä kehtaa katsoa peiliin.
Filhon käsikirjoittamassa elokuvassa pohditaan monta kertaa, millainen maskuliinisuus on tavoiteltavaa. Marcelon ihanteellisuus on tulkinnanvaraista. Katsoja saa päätellä pienistä säikeistä, kumpaa hänen kapinassaan on enemmän, ylpeyttä vai idealismia.
Moura varjelee Marcelon salaisuuksia elegantisti. Hänen hahmossaan kiteytyy elokuvan keskeinen jännite: miten säilyttää järkensä sekopäisissä puitteissa?
The Secret Agent on meditatiivinen kuvaus elämästä poikkeusoloissa. Se nostaa jalustalle tavallisia ihmisiä, jotka diktatuuri on pakottanut agenttielämään.
Filho ei julista tai luennoi, toteaa vain, ettei huonoissakaan olosuhteissa kannata sietää mitä hyvänsä.
Henkinen ajankuva ja suvereeni epookkimaisema eivät ohjaajalle riitä. Filho kurkottaa fantasian rajoille. Hän heittää myös kapinallisensa ajan testiin ja kysyy, mitä heistä tai heidän uhrauksistaan myöhemin muistetaan.
Luontevimmat vertailukohdat löytyvät elokuvan historiasta: Jean-Pierre Melvillen vastarintakuvauksista, Michelangelo Antonionin eksistentialistisesta itsensä etsimisestä, 1960- ja 1970-luvun uuden aallon elokuvien tavasta pettää katsojalle antamiaan lupauksia.
Harvoin näkee elokuvaa, joka löytää näin omanlaisensa ekolokeron.
Kleber Mendonça Filho: The Secret Agent. Elokuvateattereissa 2.2. ★★★★