Korjausliikkeitä

ARvostettu teatterintekijä Paavo Westerberg on käsikirjoittanut tasokkaat televisiosarjat Irtiottoja ja Jälkilämpö, jonka hän myös ohjasi. Niistä on melkein parikymmentä vuotta.

Ammattimuusikoiden maailmaan sijoittuva esikoiselokuva Viulisti (2018) käsitteli luovan työn paineita ja taiteilijoiden intohimoja elokuvallisesti kiinnostavalla otteella. Kansainvälisesti tuotetun ja siltä hyvällä tapaa tuntuneen draaman pääosia esittivät Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta ja tanskalainen Kim Bodnia.

Lupaavan esikoisen jälkeen toinen elokuva on pettymys. Terapia yrittää tuoda teatterin keinoja ja välittömyyttä elokuvaan. Taide on etsimistä, mutta onnistuneessa teoksessa tulisi olla fokus tai edes teräviä havaintoja.

Tapahtumat sijoittuvat huippukalliiseen hyvinvointikeskukseen, jota pyörittää tv:stä tuttu terapeuttipariskunta. Leena (Pihla Viitala) ja Pekka (Tommi Korpela) ovat sijoittaneet valtavan summan rahaa kuvankauniin virolaisen kartanon remonttiin.

Bisnes ei suju toivotulla tavalla, eivätkä hyvinvoinnin ammattilaiset voi itse hyvin. Kiinteistö ja rakkaus ovat rapistuneet.

Parisuhdeleirille saapuu pariskuntia, joilla on omat epäsuhtansa. Matleena Kuusniemi ja Antti Luusuaniemi esittävät keskiluokkaisia. Jarkko Niemi esittää narsistista näyttelijää ja Mikko Kauppila hänen kumppaniaan. Kolmannen parin, Alma Pöystin ja Jakob Öhrmanin roolihahmojen kriisistä voi enempää paljastamatta kertoa, että elokuvassa liikkuu kirjaimellisesti aave.

Hiljalleen tarina luisuu kohti metafyysisiä totuuden hetkiä. Väite ei ole uusi: kaikilla meistä on arjen kulissien takana henkilökohtaisia trage­­­­­­­dio­i­­ta­­­­­ ja koomista kömpelyyttä.

Eroavat haluavat raadella toisiaan. Miten olisi itsensä kohtaaminen ja anteeksianto?

Kamaridraama luiskahtelee Westerbergin otteesta. Ilmeisesti hän hakee uudenlaista kerronnan tapaa, jossa henkilötarinat saavat edetä pariskuntien kesken eri vireissä ja sitten taas kohdata yhteisissä kohtauksissa.­ Käytännössä jännite katoaa peruuttamattomasti.

Kuvaukset näyttäisivät olleen antoisia. Roolihahmot vaikuttavat kiihtyneinäkin rentoutuneilta. Näyttelijöillä on tilaa ilmeiselle improvisaatiolle, mutta draamallisen kokonaisuuden ulkokohtaisuutta se ei korjaa, enemmänkin päinvastoin.

Tunnelmia kurotaan yhteen turvallisen tasaisella ja kädestä pitävällä musiikkimatolla. Muka ravistelevat tuokiot loppuoivallusten äärellä tuntuvat korneilta, ja niiden jälkeen tapahtuu vielä kiva ihme. 

Paavo Westerberg: Terapia. Elokuvateattereissa 25.12. ★★