Natura morta kirjallisesti
Monika Fagerholmin jäljittelemätön juonenkuljetus kukoistaa trilogian avausromaanissa, Outi Hytönen kirjoittaa.
2
MIN
Jos Monika Fagerholmin romaani olisi maalaus, se olisi natura morta -asetelma. Hehkein, herkullisin värein seisoisi keskiössä näyttävä kukka-asetelma, jonka vieressä olisi mehukkaita hedelmiä pöydällä. Musta tausta päästäisi värit oikeuksiinsa.
Fagerholmin romaanissa ei tutkita kukkia ja hedelmiä, mutta tunnelma on ehtaa natura mortaa. Näyttävän, kimaltavan elämän musta tausta muistuttaa taustalla vaanivasta väistämättömästä lakastumisesta, jota asetelmaa katsova ei voi olla tiedostamatta.
Eristystila / Kapinoivia naisia -kirjan päähenkilö, 18-vuotias Alice kuitenkin säntää täysillä elämään ja pystyy energiallaan ja idealismillaan pysymään väistämättömän yläpuolella. Alice elää elämänsä kesän saaristossa vuonna 1976, muuttaa sitten isäpuolensa perheen luokse kaupunkiin koulunkäyntiä varten, rakastuu ja kirjoittaa.
Hän haluaa tulla ”lukevaksi ja kirjoittavaksi ihmiseksi”, sillä se tuntuu keinolta taistella maailman vääryyksiä vastaan. Ympärillä kuohuu, niin yhteiskunnallisesti kuin tuttujen ihmisten elämissä.
Jäljittelemätön on sana, joka on liitetty Fagerholmin kerrontaan ennen ja nyt – eikä syyttä. Hän on kehittänyt aivan omanlaisensa, jo aiemmista teoksista tutun ilmaisun ja vinhan juonenkuljetustavan, joka uudessa romaanissa pyörii aivan parhaimmillaan. ”Alice tietää Honeckerista toistaiseksi seuraavaa: huhujen mukaan, jotka osoittautuvat paikkansa pitäviksi vain osittain…” Fagerholm kirjoittaa ja keikuttaa koko ajan tapahtumia toden ja huhujen välimaastossa. Kertoja seilaa ajassa edestakaisin ja paljastelee mitä haluaa: ”Kuten näinä viimeisinä kesäpäivinä ennen kuin he eroavat (ei loppuiäksi mutta kestää kauan ennen kuin he tapaavat jälleen tai ovat ylipäätään yhteyksissä) mennään alas joenpenkalle juomaan olutta ja juttelemaan.”
Yleensä paljastukset ovat kauheita, mikä luo varjoa nykyhetken tapahtumiin. Tekstiin latautuu valtava energia, kun kertoja ei aivan malta olla paljastamatta jo tulevaakin. Tehokeinona käytetään toistoa. Toistettu asia haipuu vähitellen taustalle, liu’utaan uuteen vaiheeseen ja löydetään uusi toisto tehosteeksi. Kirjallisuusviitteistä tiheä teksti on huimaava kokonaisuus, jota täyteläistää Alicen romaanikäsikirjoituksen tuoma kerronnallinen taso. Suomentaja Hannimari Heino on pysynyt upeasti kiinni rytmissä, viittauksissa ja tyylissä.
Eristystila / Kapinoivia naisia on trilogian avaus. Alicen kasvu jatkuu. Fagerholmin taiteellinen työ sen sijaan on nyt täydessä kukoistuksessaan.
Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia. Suomentanut Hannimari Heino. 395 sivua. Teos, 2025.