Miten sisällissodan ­tarinat pitäisi kertoa?

Hugo Salmela (1884–1918) oli punapäällikkö, pohjoisten joukkojen komentaja. Hän oli tekemässä vallankumousta ja kuoli yrittäessään.

Sisällissotaan erikoistunut historiantutkija Tuomas Hoppu teki elämäkerran, joka ymmärtää. Se tarkoittaa jotain hermeneuttista: astutaan entisajan ihmisen maailmaan ja yritetään nähdä niin kuin silloin nähtiin.

Kirja kertoo, kuinka vallankumouksellinen syntyy ja tehdään, ja kuinka vaatimattomista oloista noustaan kaartilaisjoukkojen komentajaksi Kymenlaaksossa ja Tampereella.

Hoppu kuvailee usein asioita psykologisesti ja pienyhteisön kehyksissä. Onhan tässä myös hagiografian, pyhimyselämäkerran, vaara. Varauksia tosin esitetään. Hoppu sanoo, että Salmela voidaan julistaa vapaustaistelijaksi, ”köyhälistön etujen puolustajaksi” tai demokraattisen valtiojärjestyksen kukistamista yrittäneeksi vallankumoukselliseksi.

Polarisaatio jatkuu sisällissotakuvauksissa. Hoppu ei valitse puolta mutta harjoittaa selvästi ”fokalisaatiota”. Se on kerrontatekniikka, jossa havaitaan asiat niin kuin kohde ne havaitsee. Historiallisesti ottaen paljon on epävarmaa. Arvailut täydentävät.

Hoppu kuvaa tarkasti ja jopa liikuttavasti Hugo Salmelan lapsuutta ja nuoruutta Kymenlaaksossa. Erityisesti kiehtoo miehen toinen rooli esiintyvänä taiteilijana teatterissa ja kulttuurivaikuttajana. Runojakin on lausuttu ja kuplettia laulettu.

Tarina saa jännärikäsikirjoituksen piirteitä, kun Hugo Salmela 20.2.1918 nousee Helsingissä Tampereelle lähtevään junaan. Ei 33-vuotias päällikkö tiennyt, että hänellä oli elinaikaa vain runsas kuukausi.

Legendan ainesta on, miksei leffankin. Kun kärsivän kansan edustajasta kasvaa kirkasotsainen idealisti ja sitten sotilas vailla koulutusta, vallankumouksentekijä joka sortuu miekkaansa, onhan siinä jonkinlaista kumouspoliittisen rokkitähden kajoa.

Kuvaus kulttuuri-ihmisestä sotilasroolin takana on kiehtovinta antia. Yhteiskunnalliset kiistat ja sotatapahtumat mennään läpi lakonisemmin. Varmaan siksikin, että lähteitä lienee enemmän.

Miten tällaiset tarinat oikein pitäisi kertoa, ettei syyllisty mihinkään? Taivas tietää mutta ei kerro.

Tuomas Hoppu sommittelee inhimillisen ja tutkitun narratiivin. Näkökulma tuntuu perustellulta. Osallisilla on kaikilla taustansa, motiivinsa ja kohtalonsa. Sarjakuva­hahmoja on vain sarjakuvissa. Ja elokuvissa. 

Tuomas Hoppu: Hugo Salmela – vallan­kumouksen sanansaattaja. 276 sivua. Vastapaino, 2025.