Julmuuden äärellä

Johanna Lecklinin Taidehallin näyttely pohtii vihan mekanismeja sisällissodassa. Näyttelyn pääteos, lyhytelokuva Taivas on punainen ja valkoinen nähtiin vastikään myös Tampereen elokuvajuhlien kilpasarjassa.

Lecklin (s. 1972) löysi vuosia sitten sisällissodan uhrien joukosta sukunimensä ja ryhtyi selvittämään valkoisten luodista kuolleen naisen, kenties sukulaisen, kohtaloa. Elokuva rakentuu lavastetuista osuuksista, joissa seurataan tutkimustyön edistymistä ja eläydytään fiktiivisissä kohtauksissa vuoden 1918 tapahtumiin.

Mukana on dokumentaarista aineistoa, johon liittyy pulmallisia piirteitä. Katsojan silmin ollaan taistelujen Viipurissa. Poiminnat koostuvat kuitenkin erikoisesta keitoksesta: jääkäriliikkeen koulutusta Saksassa, matkailua Saimaalla, tuokio pari vuotta sodan jälkeen valmistuneesta mykkäfiktiosta. Myös sodanaikaista kuvaa on, mutta valkoisten ja punaisten kuvaamia filmejä tai niiden sijainteja ei ole nimetty.

Taiteilijalla on tietenkin vapaus sekoittaa faktaa ja fiktiota. Lecklin kirjoittaa tästä myös näyttelyn yhteydessä julkaistussa kirjassa: kuvien tehtävä on luoda käsitys tarinan totuudellisuudesta, mikä toimii katsojan uskon varassa.

Verkkaisen pohdinnan keskiöön nousee taiteen tekemisen prosessi, ei niinkään sodan todellisuus. Samalla teos kertoo muistin, arkistojen ja kuvien puutteista. Ymmärrys syntyy tiedonmuruista ja niiden tulkinnoista. Sodasta on kerrottu karmeita tarinoita ja hurmeisia julistuksia, mitkä Lecklin pitää käsivarren mitan päässä. Etäännytys korostaa taiteilijan vastuuta siitä, kenen tarinoita voi kertoa ja miten.

Kiinnostava teema on punaisten naisten leimaaminen. Patriarkaatin kyseenalaistajina he olivat kaksinkertainen uhka.

Lecklin on väitellyt tohtoriksi osallistavasta taiteesta, ja eräänlainen akateeminen viileys on hänen tyylilleen ominaista. Kokenut tekijä on tarkka teknisestä viimeistelystä. Välillä rosoisempi toteutus saattaisi toimia jopa paremmin.

Juonelliselle elokuvalle teatteri on yleensä galleriaa parempi esitysympäristö. Taidehallissa katsojan huomio joutuu koetukselle.

Näyttelyn muut teokset herättelevät pohdintoja eri näkökulmista. Valokuvat sadan vuoden takaisten taistelujen paikoista nykyisin muistuttavat, että ympäristön muutoksista huolimatta tarinat ja traumat elävät. Sodan jälkeen julkaistuun lautapeliin perustuva teos tuo ajan vihapuheen nykyisyyden verrokiksi. 

Johanna Lecklin: Kadonneet kuvat, kätketyt kertomukset. Taidehalli (Nervanderinkatu 3, Helsinki) 4.5. asti.